Seminaarikevään jatkoja, viettitestiä ja vaikka mitä.

Keväthulinoita, monenmoista on ehditty touhuta tässä. Treenattu on juu, ja tosiaan seminaarikevät on jatkunut, ensin Mouhijärvellä Jari Kantoluodon tottissemmassa, sitten oli vuorossa Skogsterin noutoklinikkaa ja nyt viikonloppuna kuunneltiin korvat höröllä Outi Hermiön FH-luennolla. Kaikki nämä olleet antoisia ja hyviä, erityisesti tykkäsin kun sai ajatuksia jäljen koevalmisteluihin ja ongelmatilanteisiin, ja sitten tuo Kantoluodon koulutustyyli kyllä kolahtaa minuun ja tuntuu toimivan.

Nyt viikonloppuna oltiin myös Laksan kanssa kyläilemässä, kun tuo FH-luento pidettiin Hyvinkäällä, niin saimme sitten majapaikan Mimman luota siitä läheltä. Lunaatti jäi kotihoitoon reissun ajaksi. Hurautettiin paikan päälle jo perjantai-iltana, jolloin oltiin Mimman kylkiäisinä heidän treeneissä, ja Lakukin pääsi Teemulle puremaan tyynyä. Lauantaille olin sitten ilmoittanut Lakun Kirkkonummelle viettitestiin, jonka piti Jussi Sairanen. Olihan sitä, viettiä ja virtaa. Puolustuspuoltakin vähän kutiteltiin ja sekin on jo alkanut aueta. Ohessa Mimman kuvaama video. https://www.youtube.com/watch?v=jH02Ru4n_yM

Matka jatkui Kotipizzan kautta treeneihin, ja Lakukin sai taas osallistua touhuihin. Ensin otettiin pienet tottikset (joissa Laku oli kyllä pitkälti sitä mieltä että 'tässä mitään tottishommia, missäs se maalimies luuraa') Pääsi se poika sitten tyynyäkin puremaan, ja Teemu esitteli sille myös pentuhihan. Neuvona jatkoon saatiin tärkeimpänä viettialueiden selkeyttäminen ja se, että purussa koiralle ei tuoteta painetta vaan koitetaan saada otetta rauhallisemmaksi ja ääntelyä pois puruvaiheesta. Tottiksen suhteen tuli ideoita noudon jatko-opinnoista ja pallon paikan vaikutuksesta seuraamispaikkaan. Oli myös kiva kun pääsi näkemään Lakun emää Jopoa ja seuraamaan muidenkin koirien treenejä.

Sunnuntain FH-semman jälkeen ajelin takaisin kotiin. Oli kyllä hurjan mukava viikonloppu koiraharrastusten parissa, taskussa on paljon ideoita ja ajatuksia ja iloinen mieli siitä että liinan toisessa päässä niin mahdottoman kiva koira ja että näiden harrastusten myötä on päässyt tutustumaan niin mukaviin ihmisiin. Mielialaa pikkuisen palautti maanpinnalle kotona odottava kakkayllätys, Lunalle oli iskenyt ripuli minun reissun aikana. Juuri kun pääsin ilakoimasta miten sen maha on ollut viime aikoina niin hyvässä kuosissa.

Pari kuvaa lauantain treeneistä tässä. Kuvat Minna Virtanen.

Omissakin reeneissä on kameraa ulkoilutettu, niitä sitten joku toinen kerta.

Luna on tahkonnut ruututreeniä urakalla ja muitakin liikkeitä pidetty mielessä siinä sivussa, mutta eniten työn alla on ollut se ruutu. Josko se nyt siitä menisi kaaliin.

Laku on harjoitellut eniten seuraamista. Kuvioihin on otettu hidas kävely ja juoksu. Ja henkilöryhmää on otettu pari kertaa. Ihme kakara. Ei se noteerannut mitenkään eikä vilkuillut. Että siinä sitten vaan pompoteltiin. Istumisen vinous on alkanut korjaantua pallon pitämisellä vasemmassa kädessä. Seisomisessa kestää jo pari askelta loittonemista. Hallintaakin on koitettu ottaa. Siinä on vielä työtä.

Sitten esineruutuiltukin Lakun kanssa. Ja pakko taas sanoa että kauhean taitava poika se on ollut. Lelut, vanhat kauppakassit ja hanskat on löytyneet metiköstä innolla ja riemulla. Kolmisen kertaa yksi esine on ollut jo valmiina ruudussa. Jäljillekin tekisi jo mieli, kohta varmaan voi alkaa paaluja pystyttelemään.

Että semmoisia noin niinkuin tiivistetysti. Kauhea kirjoittelulaiskuus meinaa iskeä kyllä mutta koitetaan nyt aina välillä päivitellä kuulumisia.

Seminaarikevään aloitus

Seminaareissa on aina mukava käydä kuuntelemassa ja katselemassa, ja tämän kevään ensimmäinen semma olikin eilen Eurassa, Anu Vehviläisen tottiskoulutusta. Se oli sellainen hyvä perussemma, kiva kun tuli lähdettyä. Pääteemana oli koiran aktiivisuus ohjaajaa kohtaan ja toisaalta oman ohjaamisen selkeys, johdonmukaisuus ja reiluus. Harjoituskoirat oli pääosin rotikoita, mutta mukaan mahtui pari sakemanniakin. Anua kuuntelee mielellään ja koirakoiden pulmiin löytyi hyviä ratkaisuja. Itsellekin syntyi jotain ideanpoikasta Lunan vuotamisongelmaan liittyen, mutta ihan vielä en saanut hahmoteltua miten sitä sitten käytännön tasolla tarkalleen ottaen lähtisi toteuttamaan. No mutta, ajatus olisi kuitenkin rauhoittaa tilanne eikä ainakaan itse kiehahdella siinä (no ylläri) ja miettiä vähän pakotteen ajoitusta ja tyyliä. Ei ole ihan helppo kakkupala, mutta katsotaan saadaanko edistystä aikaiseksi. Haukuttamisesta puhuttiin eilen paljon, ja lähinnä siitä, mitä sillä haukulla haetaan, mitä se tuottaa ja miten se kannattaa tehdä.

Jotenkin sopivasti nyt kun oli tapetilla tämä ohjaajan työskentely, äänen ja apujen käyttö jne, niin satuin löytämään koneen uumenista vanhoja videoita minun ja Lunan ensimmäisistä treeneistä. Ne oli touko- ja heinäkuulta 2011. Tuolloinhan me oli käyty alkuvuodesta pentukurssi ja opeteltu naksuttelemaan ja istu- ja maahan-käskyt sekä jonkinlainen perusasento. Plus liuta ylen hyödyllisiä sirkustemppuja kotona. Mutta filminpätkässä aloiteltiin seuraamisen opettelua ensimmäisistä askelista ja tutustuttiin magneettipalloon, joka oli juuri silloin uutena ihmeenä tullut markkinoille. Ja voi taivas... Luna oli siinä ihan hauska pentu, yritti kovasti tarjota sivulletuloa ja nakotti silmiin, mutta paljon myös hosootti omiaan, yritti karkailla ja nuuski nurmikkoa. Ja minä olin ihan hirveän huono :D Sotkeuduin liinaan jatkuvasti, unohdin koiran sinne haistelemaan, olin palkatessa yhtä eloisa kuin suolaton kanafile, ja vaikka mitä muuta. Leikkiminen oli kaikkein onnettominta räpellystä ja hosumista. Mutta pikku Biins se yritti kovasti ja teki minkä osasi. Heinäkuun videossa se osasi jo seurata aika pitkiäkin matkoja, mutta edelleen se oma ohjaaminen oli aika surkeaa. Enkä nyt yhtään tippaa sano että tänä päivänä kehittymisen varaa ei olisi, mutta toivottavasti sitä nyt on johonkin tultu noista ajoista...  Olisi kyllä ihan viisasta useamminkin noita treenejä videoida, vaikkei niistä mitään hienoja juutuuppi-pätkiä saisikaan, mutta näkisi vähän sitä omaa tekemistä ja sitä, millä ilmeellä ja miten koira liikkeitä suorittaa.

Lakun treeneistä sen verran ettämitään mullistavaa ei sillä saralla, se tekee hyvällä fiiliksellä hommia ja opettelee perusliikkeitä, edetään pikkuhiljaa edelleen. Seuraaminen tuntuu aika hyvältä, käännöksiä on otettu nyt erityisesti. Jäävistä maahanmenon kanssa ollaan jo aika liki ihan oikeaa liikettä, istumisessa täytyy vielä itsen pysähtyä käskyä antaessa, ja siinä pakkaa vähän flippaamaan vinoon. Mikä on ihan oma vika kun kävelen kierossa. Seisominen on napakka ja hyvä, siinä on hiottu sitä että pääkin pysyisi paikallaan eikä pyörisi kuin pöllönpojalla palkkaa kytätessä. Luoksetulo onnistuu aika korrektisti lyhyeltä matkalta, pidemmällä matkalla pysähtymisen kanssa taa vielä tehdä hommia ettei törmää. Eteenlähetystä odotetaan sivulla kontaktissa. Nouto on edelleen vaiheessa pallon pito, sitä nyt en ole yrittänytkään työstää vielä sen pidemmälle. Sitten piiloa kierrettiin parina päivänä tuossa myös. Leikkimisessä on ollut työn alla rauhavaiheet ja kas kun on alkaneet luonata nekin yhtäkkiä vaikka alkuunsa meinasi olla niin kovin hankalaa. Että semmoisia. Kiva olisi Lakunkin touhuja ottaa vähän filmille joku kerta.

Leikkisemmaa ja hakuilua

Paputiimin kuulumisia viikolta: Maanantaina ei sen ihmeempiä tehty, peruslenkitykset ja pentuarkea. Tiistaina tehtiin metsälenkit, ensin kävin Lakun kanssa vähän pienemmän kierroksen Ruskilankoskella (ja pelkäsin kusi sukassa että se hullu painaa Kokemäenjokeen kun näytti niin kovasti kiinnostavan kosken kohinat) ja sitten Luna pääsi heittämään pidemmän metsälenkin vielä, Outi oli Lucan ja Sisun kanssa mukana. Sisun kanssa ne jaksoikin rallata ja painia niin että luulisi olleen molempien edes hiukan väsyneitä illalla. Päivän päätteeksi tein Lakulle vielä jälkiruudun josta löytyi iltaruoka. Kokoa oli nyt hiukan reilu 1m x 1m ja työskentelyssä ei valittamista edelleenkään. Semmoinen vappuaatto, mukavaa oli.

Keskiviikkona vappupäivänä ajelin Tampereelle SRY Pirkanmaan järjestämään leikkimis- ja tunnetilaseminaariin. Keksin vähän ex tempore viime tingassa tuonne lähteä ja päästiin vielä peruutuspaikalta koirakoksikin mukaan. Luna jäi kotomieheksi tällä kertaa. Kouluttajina oli Jarmo Järvinen ja Anu Vehviläinen, ja porukka jaettiin kahteen ryhmään. Itse olin Japen ryhmässä. Paljon tuli hyvää asiaa, ajatuksia ja aika lailla koira- ja tapauskohtaisesti käytiin juttuja läpi. Muidenkin koirien seuraamisesta bongasi pieniä vinkkejä ja oivalluksia, ja saatiin sitten ihan omakohtaisiakin neuvoja. Laku oli taas tosi reipas, tepsutti vieraalle kentälle vieraiden ihmisten sekaan häntä pystyssä uteliaana ja innostui leikkirievustaan. Ei ihan yhtä sähäkästi kuin kotona mutta kuitenkin. Kokeiltiin sitten nakin saalistusta ja johan pomppas, penneli riemastui hurjasti ja teurasti lihajalosteen ahnaasti. Kotonakin sitten näitä makkaraleikkejä (jonkun verran olen tällä idealla tehnytkin, kuppia on saalistettu ja kädestäkin tuleva ruoka meinaa välillä lähteä karkuun) ja rinnalla rievun kanssa leikitystä niin että riepu narun päässä. Voi myös ottaa vähän tolppaideallakin, Laku tuntui innostuvan pienen turhauman kautta aika kivasti. Kouluttaja tykkäsi että hirmu kiva pentu ja moottoria tuntuu löytyvän. Hihojen ja käsien härkkimistä ei saisi antaa enää tehdä. Sanoivat että dominanssia ja vahvuutta vaikuttaa olevan sen verran väkevästi että ei voi antaa samalla tavalla sikailla kuin jonkun nöyremmän ja herkemmän pennun. Hallinnan rakentamista mustavalkoiseksi ja vahvaksi heti alusta korostettiin myös meidän kohdalla ja tästä olen kyllä itsekin hyvin samaa mieltä. Tavallaan hallinnankin kautta "opetetaan" koiraa patoamaan ja viettiä päästetään purkamaan sitten leikkiin ja ruuan saalistukseen. Vaikea näin tekstimuodossa kuvailla tuota, mutta taisin kyllä hoksata homman jujun. Toivottavasti osaan sitten vielä toteuttaa käytännössä...

Oli kyllä antoisa seminaari ja mukava oli sekä nähdä muiden koirien tekemistä ja eritoten saada itsekin vinkkiä hyvien tunnetilojen luomiseen. Yhtenä tärkeänä ajatuksena minusta nousi se, että ei väkisin. Varsinkaan nuoren koiran kanssa. Koskee niin leikkimistä kuin tottistakin, tai mitä vaan treenaamista. Tekemisen pitäisi olla molemmista aidosti hauskaa, eikä kaikkien koirien hauska tarkoita samoja asioita. Esimerkiksi patukan repiminen ja taistelu ohjaajan edessä ei välttämättä ole läheskään kaikille koirille mikään paras palkinto eikä sen tarvitse ollakaan. Leikkiä ei voi hampaat irvessä (perkele nyt on oltava kivaa) eikä tottiksessakaan kannata jatkuvasti keskittyä siihen mikä menee pieleen ja missä tulee virheitä. Koiran ei ole kiva tehdä hommia ohjaajan kanssa joka on suurimman osan aikaa naama väärinpuolin ja keskittyy ja takertuu liikaa virheisiin ja epäonnistumisiin. Möhlimisiä pitää sallia itselleen ja koiralle eikä virheitä kannata ottaa liian raskaasti, ei tässä mitään maailmanmestareita kuitenkaan olla.

Eilen olikin sitten pitkästä aikaa hakutreenit, olipa mukavaa :) Lunalle oli 4 maalimiestä, kaikki valmiina piiloissa. Ensimmäinen näyttäytyi nopeasti. Pitkän tauon huomioiden Luna teki tosi hyvin hommia. Se keskittyi, käytti nenää, vauhtia riitti ja mistä itse yllätyin, haukkukin lohkesi. Keskilinjalla sitä ei paljoa minun kehut kiinnostaneet, katse ja nenä tähysi pöpelikköön. Mammasta viis. Treenien lopuksi Laku tuli vielä syömään iltaruokansa makkararingistä. Sillä oli huisin hauskaa, monta ihanaa ihmistä ja niiltä sai kaiken kukkuraksi evästä. Voi sitä hännän heilumista. Pentua ei houkuteltu eikä huudeltu, vaan se sai palkinnon omasta aktiivisuudesta.

Tänään olisi vielä ehtoommalla ajatus mennä tunnaria ja ruutua treenailemaan, ja huomiselle olisi luvassa bh-kokeen henkilöryhmäpönötystä.

Kutinoita mahanpohjassa

Lunan vatsavaivojen syyksi selvisi kuin selvisikin se IBD. Koepalavastaukset tuli kuluneella viikolla ja kroonista tulehdusta löytyi joka puolelta, pahiten paksusuolesta, kaupanpäällisenä vielä helicobakteeri. Homma etenee nyt siten että jatkohoito tapahtuu siellä Helsingin päässä, eli jos ja kun ripulointia ilmenee (siis tiheämpään kuin kerran kuussa-tyyliin), soittelen hoitavalle eläinlääkärille ja hän laittaa sitten ab-kuuriin reseptiä. Tylosinia olisi tarkoitus käyttää ensisijaisena lääkkeenä kun vaste sille näkyy olevan hyvä, mutta tarvittaessa voidaan ottaa muitakin lääkkeitä siihen rinnalle tai tilalle. Tilanteen mukaan mennään. Nythän se on aikas hyvä koska viimeisimmästä kuurista ei ole aikaa kuin muutama viikko. Maha on siis ollut ihan normaali nyt siitä asti. Helicobakteeri voidaan häätää myös sitten jos oireilua alkaa enemmän olla, muuten sille ei tarvitse tehdä mitään, koska se pysyttelee useimmiten oireettomana.

Semmoista mahan osalta. Treenirintamalla on nyt jo kauhia hinku jäljille, mutta vielä ei routaisille ja osin lumisillekin pelloille ole mitään asiaa. Tottiksissa on treenattu eteen istumista (rupesi vinottamaan, huoh), kapulan pitoa ja kaukoja. Perustreeniä, ei erikoista.

Eilen oltiin Satun kanssa Raisiossa Korrin Juhan tottisseminaarissa kunnianhimoisella otsikolla "tavoitteena 100 pisteen tottelevaisuus". Oli kyllä tosi mielenkiintoinen, paljon hyvää asiaa ja kovasti heräsi ideoita ja ajatuksia. En nyt niitä lähde tässä sen tarkemmin listaamaan, kun raapustin mielestäni aika selvät (oho!) muistiinpanot oikein kynällä ja paperilla. Mutta paljon oli tuttuakin asiaa mitä on jo toteuttanutkin. Esimerkkikoirakoita oli myös kiva seurata.

Omassakin mahanpohjassa on ilmennyt pieniä kutinoita viime aikoina, niiden syitä selvittelen tarkemmin sitten seuraavassa postauksessa. :)

Toiset ne vaan osaa.

Kuluneella viikolla ei mitään maata mullistavaa omissa treeneissä. Maanantaiagilityn uutena juttuna oli pöytä, mikä oli Lunalle helppo juttu, se kun mielellään kiipeilee objekteille ja osaa odottaa. Samalla tuli treenattua putkea, hyppyjä, pituusestettä ja puomia, niin ja rengasta sekä a-estettä, jolla kontakteissa on vielä paljon duunia. Tiistaina ei sen ihmeempää, olin silmälääkärin ja laajennustippojen jäljiltä sen verran sokko että tehtiin vaan peruslenkki ja kaukoista sisällä iltaruoka. Keskiviikkona kävin tutustumassa Outin ihanaiseen mudi-penneliin, Sisuun, ja Luna sai painia ja juosta Lucan kanssa pitkin pihaa. Pentu oli reipas ja rohkea, mutta ihan vielä ei uskallus riittänyt mennä isojen kohelluksiin mukaan.

Pikku söpöläinen

Torstaitreenissä otettiin alkuun sosiaalisettiä, eli 3 hauvaa kentälle ja tehtiin rintamana liikkeestä seisomisia, käännöksiä ja yleensä seuruuta. Aika pitkä sessio tuli, ja toiselle kierrokselle tultaessa Luna olikin aivan puhkiväsynyt. Siispä ei otettu mitään kovin vaativaa, matalassa vietissä kapulan pitoharjoitusta naksuttelemalla, lyhyt henkilöryhmä ja eteenlähetys. Nyt oli vauhtia.

Just ja just pysyy tällä haara-asennolla pystyssä

Perjantaina jäi lenkit ihan olemattomiin ukonilman takia. Lunaatti pelkäsi niin etten katsonut tarpeelliseksi kiduttaa sitä tunnin-puolentoista remmilenkillä, vaan käytiin mettänreunassa pissillä ja lompsittiin kotio. Sittenhän se ukkonen lakkasikin tietysti. Lunalla oli myös hieronta, ja aika hyvin oli paikat auki, jumitusta löytyi oikean lavan seutuvilla. Alun irvistelyjen jälkeen Luna rauhoittui yllättävän hyvin ja makoili silmät puoliummessa.

Lauantaina otettiin Reijan kanssa aamupäivällä ppkk:lla reeniä. Ohjelmassa oli hyppytekniikkaa, luoksarin pysäytystä hiukan ja pidempi seuruu ja jäävät kipolla. Eipä nyt isompaa moitittavaa, voishan se pysäytys olla terävämpi tietysti.

Ja sitten sunnuntai. Sunnuntaipäivä vietettiin Tupalan kentällä Mia Skogsterin seminaarissa. Reilu 8 tunnin aikana ehti tulla aivan hirmuisesti asiaa, mutta tässä nyt jonkinlaista yhteenvetoa ajatuksista mitä siellä heräsi ja mitä asioita tuli esille:
- pennun kotiutuessa aloitetaan suhteen luominen, pidetään kivaa yhdessä, leikitään, käytetään ruoka-ajat hyväksi, pentu saa kulkea mukana vähän joka paikassa. Ruoka tulee lähes aina kädestä ja jo ihan pientä pentua voi tällä tavalla alkaa hakea sivulle, ilman mitään sen hienompaa tekniikkatreeniä
- kehutaan aina kun pentu on aktiivinen ohjaajaa kohtaan, ei houkutella muista asioista kiinnostunutta pentua luokse, vaan palkataan iloisesti siitä kun pentu itse tarjoaa kontaktia ja on aktiivinen
- sama periaate vanhemmalla koiralla tottiskentällä kun haetaan kontaktia perusasentoon ja häiriönsietoa, ohjaaja ei aktivoi koiraa vaan toisinpäin
- kontaktiharjoitus perusasennossa / kontaktin kesto ja häiriö: ohjaaja eleetön, koiralle käsky ottaa kontakti (kun se sen jo osaa), kehu kun ottaa, jos vilkuilee muualle, ei + pakote, kun korjaa, kehu ja palkka. Pikkuhiljaa pidennetään aikaa.
- ensimmäisen elinvuoden ajan keskitytään suhteen luomiseen ja oikeanlaisen tunnetilan rakenteluun yhdessä tekemiseen, ei ryppyotsaista "pentutottista" eikä hampaat irvessä tekniikan hiomista. Opetellaan työskentelemään yhdessä, luodaan pohjia tottisliikkeille ja vietin hyödyntämiselle myöhemmin. Luodaan koiralle vahva halu tehdä töitä, koiran mielestä tottis pitäisi olla alusta asti huippuhauskaa puuhaa.
- pikkuhiljaa palkkauksessa nuori koira siirretään ruualta saaliille, jos koiralla on hyvä vietti ja leikkiminen on sille tärkeää. Jos koira toimii ruualla paremmin, lelupalkkaa ei kannata väkisin yrittää käyttää eikä toisinpäin, koiran mukaan, mitä se eniten haluaa, ruokaa, saalistusta vai taistelua.  Myös laumavietin hyödyntäminen yhdistettynä ravinnonhankintaviettiin.
- lelu/saalispalkan voi ottaa käyttöön vasta sitten kun pentu osaa jo leikkiä, tuoda lelun ja irrottaa käskystä.
- jos taistelunhaluinen ja vietikäs koira, silloinkin (ja erityisesti silloin) irrotus opetellaan nätisti vaihtokaupalla jotta vältytään konfliktitilanteilta irrotuksissa myöhemmin. Irti-käskystä seuraa paljon useammin uusi leikki kuin lelun katoaminen taskuun. Irti-käsky eri tilanteissa, ei aina samassa kohtaa.
- viettiä myös kuolleeseen esineeseen, voi käyttää kahta patukkaa maassa joiden välimatkaa pidennetään pikku hiljaa, koira ottaa molemmat suuhun (pohjia noutoon), toimii jos vahva vietti koiralla.
- äänenkäyttö ja äänensävyt, paljon iloista kehumista koiran tehdessä hyvin ja yrittäessä, napakka ei + mahdollinen pakote ei-toivotusta toiminnasta. Suuttua ja turhautua ei saa "koiran nähden". Ei laahusteta kentällä kuin pystyynkuollut lahna vaan omalla äänellä ja eleillä pidetään koirallekin hyvää fiilistä yllä. Ei kuitenkaan jatkuvaa höpötystä, vaan kun on kehun paikka, kehutaan innolla ja kunnolla.
- hiljaisuutta ja eleettömyyttä, kokeenomaista jäykistelyä harjoitellaan erikseen alkaen pienistä hetkistä. Hiljaisuuden aikana koira pitää kontaktin ja odottaa toimintaa.
- aika tärkeä asia: koiran kanssa treenikentällä ollessa keskitytään vain koiraan, suoritusten analysoinnit ja seuraavan harjoituksen suunnittelut tehdään silloin kun koira on autossa. Vanhemman koiran voi laittaa paikkamakuuseen, jättää istumaan odottamaan toimintaa, pitää perusasennossa (vrt tuomarin arvostelu) tai käskeä "lepo-makuuseen" jos sellainen opetettu, jos haluaa kesken treenin vaihtaa ajatuksia treenikaverin kanssa. Ei pitkiä välikuolemia tai niitä näitä höpinöitä kesken vetoleikin. Keskitytään siihen koiraan. Ei ole reilua antaa vireen laskea ja vaatia sitä taas ylös, eikä myöskään ole reilua että koira saa joskus pööpöillä liikkeiden välissä kentällä nuuskimassa murusia ja hajuja ja kerjätä yleisön rapsutuksia, ja joskus siltä vaaditaan skarppina oloa liikkeiden ja tekemisen välissäkin.
- Luna pääsi esittelemään nouto-ongelmia. Sain ohjeita kapulan pureskeluun ja hitaaseen palautukseen. Pitoharjoituksia sellaisenaan (kuten on nyt tehtykin taas), pureskelusta pieni huomautus alaleuasta tai kapulan päästä, kehua kun pitää nätisti. Kapulan luovutustilanne pirun hauskaksi, konflikti ja paineistus pois tilanteesta. Palautusasento ylipäätään niin vahvaksi ettei tarvitse korjailla vinoutta ym. Vauhtia ja voimaa saa rakennettua tällaiseen koiraan (herkkis epä-viettipommi huonolla puruotteella) rajallisesti, mutta palautukseen nopeutta voi treenata hetsauksilla, juoksemalla koiraa karkuun, haukuttamalla kapulalle, apparin kanssa jne. No, kunhan edes laukalla palauttaisi ja saisi hiukan iloisuutta liikkeeseen. Vinoa palautusasentoa voi korjata esim kepeillä, kukkaruukuilla tms: koiralle "kuja" ohjaajan eteen. Käsilläkin voi ohjata.

Noh, tuossa nyt oli jotain ajatusvirtaa. Aika paljonhan tuossa oli sellaista tuttuakin asiaa minkä kyllä tiesi periaatteessa jo, mutta tuolla oivalsi esimerkkien avulla vähän uudella tavalla ja ennenkaikkea tuli ajatelleeksi: tosiaan, näinhän se on. Päällimmäisenä jäi mieleen se positiivisen tunnetilan merkitys. Ja se, että keskittyy koiraan, eläytyy leikkiin ja treeniin ja laittaa itsensä likoon. Semman parasta antia oli nähdä käytännössä miten Mia tekee harjoituksia omien koiriensa kanssa. Upeita eläimiähän ne oli, ja touhusta paistoi koiran ja ohjaajan hyvä suhde.

Mondioringiin tutustumassa

Sastamalassa järjestettiin nyt pääsiäisenä mondioring-tapahtuma. Olin mukana seminaarissa kuunteluoppilaana sunnuntaina. Pääkouluttajana oli Neal H Wallis Norjasta. Lauantaina oltiin jo valotettu teoriapuolta laajemmin ja keskusteltu lajissa kilpailevan koiran ominaisuuksista, sekä testattu muutaman koiran soveltuvuutta lajiin. Eilisen päivän ohjelma alkoi tottelevaisuusosion esittelyllä, Neal demonstroi liikkeitä oman malinois-narttunsa kanssa. Tottiksen jälkeen esiteltiin puruja, muutama semmalainen sai käydä koiransa kanssa kokeilemassa esteitä, leikkiä maalimiehen kanssa tai vain käydä tutustumassa kenttään, sen jälkeen pidettiin lounastauko, ja sitten harrastajat ottivat omilla koirillaan treeniä ranskalaisen maalimiehen kanssa.

Suoritus pitää sisällään myös suojeluosuuden, joka melko lailla poikkeaa tutusta IPOsta. Maalimiehellä on yllään kokovartalohaalari, ja koira puree mihin parhaaksi näkee, ja maalimies voi kuormittaa koiraa purun aikana periaatteessa millä tahansa vahingoittamatta koiraa. Muutenkin kentällä häärii yleisöä, häiriönä saattaa olla polkupyöräilijä, lepattavia kankaita, "variksenpelättimiä", vesisuihkuja, täytettyjä eläimiä, ampumista, rämiseviä tynnyreitä... Kenttä on usein koristeltu jonkin teeman mukaan, kuten tänään mukana oli heiluvia pääsiäisnoitia, pupuja yms. Tottisosuuden noudossa ei noudetakaan puukapulaa, vaan mielikuvitus on rajana tässäkin. Kenkiä, halkoja, pehmoleluja, ketjuja, liukureita, kanistereita, pulloja... You name it. Kisasuoritus ei ole koskaan samanlainen, vaan treeneissä pitää harjoitella suurinpiirtein kaikkea mikä mieleen juolahtaa. Liikkeet ovat samoja, ja purut samoja, mutta häiriötekijät vaihtelevat laidasta laitaan. Kenttä on usein pehmeä, mutapohjainen. Syy tähän ei oikein kirkastunut, mutta aika vellissä siellä tänäänkin pyörittiin. Veikkaanpa että pesukoneille riitti pyöritettävää muuallakin kuin meillä...

Tässä lajissa kysytään siis toden teolla koiralta häiriön- ja paineensietoa, viettikestävyyttä, hyviä hermoja ja ärsykekontrollia. Koiran tulee olla rautaisessa hallinnassa mutta suorittaa liikkeet iloisena ja avoimena. Kouluttajat tähdensivät, että tavoitteena ei ole aggressiivinen koira, vaan harrastuspiireissä painotetaan myös sitä, että koiran tulee erottaa treenitilanteet kotioloista ja pystyä kenttien ulkopuolella elämään ns normaalia koiranelämää. Moni paikalla ollut lajia treenaava koira näyttikin viihtyvän kehän ulkopuolella lasten taputeltavana korvat rennosti lupsottaen. Treenien aikanakin kentällä pyöri lapsia leikkimässä (ilmeisesti tapahtuman järjestäjien ja treenaajien). Tämä tuntui aluksi kovin oudolta ja hirvittävältäkin, mutta eipä siinä mitään ongelmiakaan ilmennyt. Lapset tietenkään eivät pyörineet maalimiesten tai koirien lähellä puruosuuksissa, mutta samalla kentällä kuitenkin, saattoivatpa juosta koiran ohi esimerkiksi paikallamakuussa. Tässä nyt tottakai päästäisiin klassiseen pohdintaan: entä jos jotain sattuu, mutta enpä lähde sitä nyt spekuloimaan. 

Päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen ja oli mukava nähdä ihan livenä demonstraatiota lajista, josta on tähän asti vain vilkuillut youtube-videoita. Silti luulisin että näin vain pintaraapaisun verran... Mondioring on hirveän vaativa laji kilpailumielessä, enkä tässä nyt varsinaisesti mistään tavoitteellisesta harrastamisesta siinä edes haaveile sen koommin Lunan kuin tuleviankaan koirien kanssa. Ei taida ihan omat rahkeet riittää tuohon, eikä kyllä ainakaan tällä hetkellä koirankaan. Mikä kuitenkaan estää ottamasta harjoituksista vinkkejä ja idoita. Kasvattaa ja kehittää taatusti sekä koiraa että ohjaajaa ottaa välillä treeneihin mukaan yllätyselementtejä. Häiriö ei aina tarvitse olla se ohi kävelevä tai leikkivä koira tai hyppivä treenikaveri. Lunan kanssahan saisi tehdä aivan rutosti hommia (ehkei sekään riittäisi) että se kestäisi esimerkiksi pyöriviä, rämiseviä tynnyreitä tai katosta roikkuvia, lepattavia pressuja, mutta voisihan sitä joskus jotain normaalista poikkeavaa kokeilla. Ainakin ideoita jäi päähän muhimaan ja ajatus siitä, että harrasti sitä seuraavan koiran kanssa sitten mitä tahansa, voisi olla viisasta totuttaa sitä jo pentuna siihen, että mitä tahansa saattaa tapahtua ja treenikentälle ilmestyä kummallisia asioita, mutta silti voi tehdä hommia ja leikkiä.

Ja alla vielä kuvamatskua:

Kumisaappaan nouto

Pehmopupun nouto

Paikkamakuu pääsiäisnoitien seurana, häiriönä kanisterien kolistelija.

Pikku este.

Puruja.

Koiraa häiritään purussa kanistereilla.

Objektin vartiointi ei ole mikään helppo liike.