Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ontuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ontuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kyllä maalla on mukavaa





Viikonloppu tuli vietettyä mökkeillen. Säät suosi ja mukavaa oli itse kullakin. Koirat nautti täysin siemauksin vapaana rallattelusta, joessa vilvottelusta ja metsälenkeistä. Luna kroolasi vedessä kuin vanha tekijä, mutta Laku ei vielä uskaltautunut kahlailua pidemmälle äkkisyvässä rannassa. Perjantaina ja lauantaina tein molemmille jäljet pellolle. Perjantaina Lunalle 6 kulmaa ja paljon tyhjää, jäljen pituus taisi olla siinä 400 askeleen tuntumassa. Heinä oli aika pitkää ja maa kuiva. Oli aika vaikea jälki mutta ei moittimista, kulmista 4 ensimmäisessä oli ruokaa. Lakulle tein perjantain jäljen ajetulle nurmikolle, 30 askelta ja sammakkomoodilla mentiin. Lauantaina ajelin vähän pidemmälle hiukan lyhytheinäisemmälle pellolle, ja poljin molemmille jäljet sinne. Lunalle 270 askelta, 2 kulmaa ja vähän enemmän ruokaa taas. Ekassa kulmassa pyöri namituksesta huolimatta, mutta muuten hyvä. Lakulle oli 35 askelta, ja jätin nyt hiukan rakoa askelten väliin ja ei ollut niin kauheaa ryysimistä ollenkaan kuin perjantaina. Pohja oli taas aika kuiva ja ilma helteinen. Nyt pienelle tuumauspaussille jäljen suhteen. Eli jos muutaman päivän malttaisi tehdä jotain muuta :D







Eilenaamulla huomasin että Luna ontuu vasenta etujalkaansa. Lykkäsin Rimadyliä nassuun ja likka lepoon. Kopeloin sen aika tarkkaan ja vääntelin koipea joka suuntaan. Se ei arista mitään niveltä eikä lihasten paineluakaan kavahtanut. Turvotusta ei näy, anturat ja varpaanvälit ehjät ja nivelten liikkeet ihan normaalit. Varpaitaan se nuoleskelee kyllä että oliskohan siellä kivun syy sitten kuitenkin. Luultavasti on kirmaillessaan venäyttänyt jonkun paikan tai sitten sinne käpälään on voinut pistää joku ampiainen tms. Luulisi silti että ampiaisen pistosta näkyisi joku jälki. No, täytyy nyt seurailla tilannetta ja antaa huilata, jos ei rupea helppaamaan niin lääkäriin sitten ihmeteltäväksi.