Vuoden ensimmäiset tuuminnat

Eikös näin vuodenvaihteen nurkilla kuulu aina jollain tapaa summata kulunutta vuotta ja analysoida tai ainakin listata seuraavan vuoden tavoitteita...? Noh, viime vuoden tapahtumia taisin jo vähän taivastellakin pari tekstiä sitten, joten eipä muistella menneitä sen enempää.

Tämän vuoden tavoite-ajatukset ovat sopivan rennosti aseteltuja, eli mitään ryppyotsaista kireän pipon mentaliteettia ei tule olemaan tänä vuonnakaan, vaan mennään sen mukaan miten hommat sujuu ja yritetään parhaamme. Tokopuolella ajatuksena olisi korkata avoin luokka alkukeväällä ja tahkota siellä sen verran monta koetta että TK2 lohkeis. Katsotaan sitten ehditäänkö VOI-luokkaan vielä tämän vuoden puolella, välttämättä ei, koska siihen puskee sitten niin paljon uusia liikkeitä, joista ei ole vielä mitään aavistusta. Pk-kentillä pitäs sitten saada aikaseksi BH. Keväällä olis ajatus semmonen yrittää tahkota. Jälkikokeisiin ei vielä tänä vuonna ole mitään asiaa, mutta treenataan kovasti. Alkukesästä olisi tiedossa treenileiri jahka vaan mahdutaan mukaan. Ajatus olisi myös käydä MH-testissä, aikaisintaan keväällä. Lonkkia, kyynäriä ja silmiä kuvaillaan alkuvuodesta. Vetojuoksua koitetaan polkaista kunnolla käyntiin ja kehittää kuntopuoltakin sitten. Muuten jatketaan puuhailua entiseen malliin, treenaillaan ahkerasti ja koitetaan jollain tapaa pitää suunta eteenpäin. Saattaa kyllä tapahtua sellainenkin seikka, että Luna saa kaverikseen beussipojan (tai tytön) tämän vuoden aikana... Tämä kuitenkin ihan riippuu siitä, tuleeko sopivaa yhdistelmää. Aika pirun tarkkaa syyniä on nyt kyllä ollut. Kasvattajiin on tutustuttu ja tammikuussa olisi tarkoitus ajella paikan päällekin tervehtimään. Yhdistelmäsuunnitelmat hahmottuvat monella nyt alkuvuodesta tarkemmaksi kun saavat kaikki terveys- ja luonnetestitulokset kasaan potentiaalisilta jalostuskoiriltaan. Seuraillaan tilannetta...

Niin se vuosi vaan vaihtui taas, rakettien räiskeessä. Luna oli aamulenkillä vielä oma iloinen itsensä, mutta iltapäivällä kolmen-viiden välissä, kun varaslähtö-pommittajat oli jo liikkeellä, meni lenkkeily jänishousuilun puolelle. Mitään hillitöntä paniikkia ei ollut ilmassa, mutta jokaista pamausta Luna säikähti. Sisälle päästyään oli taas aika normaali, kuolasi vieressä kun tein ruokaa. Kokkaillessa vietin samalla yhden naisen bileitäni siinä ja luukutin kotiteatterista Sentencedin live-dvd:tä melkoisilla volyymeilla. Peittyipä rakettien äänetkin samalla. Illan edetessä paukuttelu lisääntyi, mutta Luna otti aika lunkisti sylissä leffaa katsellen. (Tuli vilkaistua Apinoiden planeetan synty, ihan huippu leffa pitkästä aikaa!) Ennen puoltayötä kaverit sai houkuteltua viihteelle ja Luna jäi Jarnon seuraan, yksin en olisi sitä tietenkään jättänyt. Oli se kyllä ilmeisesti pahimman pommituksen aikaan sisälläkin peloissaan ollut, kököttänyt jaloissa pöydän alla. Mutta rauhoittunut sitten taas aika pian kun oli ammuskelu hiipunut.

Tämä uudenvuoden pommitus sai kyllä taas miettimään koirien paukkuarkuus-kysymystä. Tuntuu vähän siltä, että säikkyminen alkaa olla paljon yleisempää kuin se, ettei koira välitä pamauksista. Mitään tilastotietoa tässä toki ei ole, mutta ihan siihen perustuen, mitä olen ihmisten kanssa puhunut ja lendistä lukenut, tuntuu että paljon useammin sanotaan koiran pelkäävän uuttavuotta ja ukkosta kuin että se ei pelkäisi. Aina saa lukea lehdistä vinkkejä miten käyttäytyä pelkäävän koiran kanssa, rauhoittavia valmisteita on myynnissä hyllyt pullollaan...  Aika surullista, ja kummaakin toisaalta. Minusta homman pitäisi mennä nimenomaan niin, että laukausvarmuus olisi normaali ominaisuus koiralla, nythän sitä on tullut ainakin itsen ihasteltua ihan kuin se olisi jokin poikkeava hyve. "Ai se ei pelkää ääniä, vaaau..." Mahtaako tämä nyt olla vain omasta suppeasta näkövinkkelistä tehtyä pähkäilyä, vai onko tuo paukkuarkuus tosiaan niin yleistä... Eetu pelkäsi niin ilotulitusta kuin ukkostakin, se läähätti, vinkui, vapisi kauttaaltaan, oksenteli ja ripuloi. Ja Luna yhtälailla säikkyy kovia ääniä, vaikkei vastaavalla tavalla paniikkia ilmennäkään ja toipuu nopeammin. Kaverien koirista tiedän pari-kolme jotka eivät ole moksiskaan, loput viettävät ukkospäiviä ja uuttavuotta peloissaan.Toki eroja pelossakin, toisilla vain häntä ja olemus hiukan laskee ja ehkä toiminta hetkeksi keskeytyy vain jatkuakseen taas, toiset taas ovat aivan paniikissa. Ja varmasti niitä pelottomiakin koiria löytyy kyllä Suomen maastakin yllin kyllin. Omalle kohdalle nyt näköjään on osunut näitä herkempiä tyyppejä sitten ilmeisesti.

Niin, jotenkin sitä vain ajattelee että normaalin hermorakenteen omaavan koiran ei pitäisi pelätä hysteerisesti paukkuja, kolauksia, räminöitä ja ryminöitä. Ei sen laukaus- ja äänivarmuuden pitäisi olla mikään erityisominaisuus minusta. Jalostusasioissa en ole perehtynyt kovinkaan moneen rotuun, mutta käsittääkseni aika harva esimerkiksi puhtaasti seurakoirarodun kasvattaja jättää terverunkoisen näyttelymenestyjän käyttämättä paukkuarkuuden vuoksi... Saatan toki olla väärässäkin, mutta vaikuttaa siltä, että aika monesti tuo ominaisuus jätetään huomiotta, jos koira on muuten terve ja "rodunomainen". Käyttö- ja harrastuskoirarotujen puolella syyni tuntuu kyllä olevan tarkempaa. Mitä virkaa olisikaan paukkuaralla metsästys- tai poliisikoiralla? Harrastuskäyttöäkin painottavat kasvattajat usein luonnetestaavat jalostuskoiransa vaikkei pakko olisikaan, ja pyrkivät äänivarmoihin koiriin. Poikkeuksia toki varmasti löytyy niin suunnasta kuin toisestakin. Varmasti on olemassa seurakoirarotujen kasvattajia, jotka valitsevat jalostukseen vain terveitä, hyväluonteisia ja normaalihermoisia koiria. Ja epäilemättä löytyy harrastuspainotteisista niitäkin, jotka jättävät ääniarkuuden huomiotta jos koiralla on muut seikat kunnossa ja pentuja olisi pakko saada.

Käsittääkseni tuo ääniarkuus on kuitenkin aika voimakkaasti (vaikkakaan ei ehdottoman) periytyvä ominaisuus. Lievempää arkuutta saa varmasti siedätettyäkin ja opetettua, mutta loputtomiin ei sekään toimi. Joku voi toki ajatella, että mitä sitten, jos koira pelkää muutaman kerran vuodessa kun ukostaa tai on ilotulitus, jos se muuten käyttäytyy normaalisti ja on terve. Niin, no, ehkä näinkin, varsinkin jos koira on hankittu lenkkikaveriksi ja seuraksi eikä esimerkiksi pk-kentille. Asian kanssa varmasti pärjää. Niinhän sitä pärjättiin Eetunkin kanssa. Mutta eikö kuitenkin olisi kaikkien kannalta mukavampi, jos se lenkkikaverikin voisi olla ihan rauhassa oli sitten juhannus tai uusivuosi. Kaikkien koirien ei tarvitse seisoa pelottomana omistajansa edessä humalaisen ryöstäjän hyökätessä eikä kaikenrotuiset koirat koskaan voi omata sotakoiran hermoja, eikä tarvitsekaan, mutta jotenkin sitä nyt vaan ajattelee, että tietty äänivarmuus olisi ihan suotava ominaisuus koiralle kuin koiralle.

Tämmöistä ajatelmaa tänään. Tämä kysymys heräsi siitä, kun pyöräilin kaverin luo puoli kahdeltatoista viime yönä. Vastaan hoippui pari humalaista ja poikaporukka raketeineen. Ja mies ulkoiluttamassa kultaista noutajaa. Koira nuuski lyhtypylväitä, kantoi tuulen riepottamia risuja ja kulki paukkeesta huolimatta häntä korkealla, eikä korvaansa lotkauttanut kovillekaan pamauksille (fillaroin siis hetken matkaa heidän takanaan, joten ehdin jopa seurailla hiukan). Melkein vaistomaisesti teki mieli pysähtyä hämmästelemään, että oho, eikö se lainkaan pelkää. Ja siinä sitten kaksikon ohitettuani aloin oikein miettimään tätäkin hommaa. Jotenkin jäi häiritsemään oletus, että tottakai koira pelkää ilotulitusta. Ja siitä nyt sitten tämäkin megalomaanisen pitkä vuodatus.

Joululomailua

Ehei, allekirjoittanut ei lomaile päivääkään ylimääräistä, vaan on paiskinut hommia niin joulunaluspäivät kuin näköjään tulee paiskimaan nämä välipäivätkin. (Kun vaan muistaisi tarkistaa moneltakö työt pyhien jälkeen aamulla alkaa, ettei tulisi puoltatoista tuntia liian aikaisin...)

Treenit sen sijaan on olleet vähän lomalla. Joulunalusviikko muutettiin tavaroita takaisin omaan, nyt remontoituun kotiin, ja oikutellut autokin vähän hankaloitti asioita. Ruoka tuli paikkamakuista ja parista hassusta seuruupätkästä pihassa, sekä pari kertaa lenkilläkin erinäisistä asioista. Eilen sitten kunnostauduttiin taas ja heitettiin pienet tottikset Ulvilassa pilkkopimeällä parkkipaikalla. Eihän siellä mitään nähnyt, mutta noutokapulakin löytyi silti yllättävän mukavasti. Otin pari toistoa ruualla ja pari pallopalkalla. Kaukojakin koitin vähän jumpata, mutta ainakaan käsimerkkejä koiraparka ei kyllä siellä pimeydessä nähnyt. Istumasta meni maahan kyllä, mutta makuulta nousua vähän epäröi. Sain vinkin käyttää kaukoissa koiralle jotain vihjettä ennen liikkeen aloitusta erotuksena paikkamakuusta. Onhan sille päähän kuitenkin tahkottu paljon näitä vaihtoja enemmän sitä, että kun maahan laitetaan niin siellä pysytään kunnes tulen vierelle seisomaan ja vapautan siitä. Lopuksi otin vielä kipolla pari seuruuta, pitkän ja lyhyen, ja liikkeestä seisomisen ja maahanmenon. Nämä meni ihan nappiin. Kaukoissakin Luna oli takapalkalla paljon skarpimpi ja vaihdot yllättävänkin ripeät isoksi koiraksi. Palloakin siihen voisi koittaa jossain kohtaa. Luoksarin pysäytys ei ole vielä edennyt, täytyypä varmaan opettaa Lunalle kiertäminen ensin ja vaikka sitä kautta sitä hakea. Pysähtymistä rep-sanalla olen kyllä toisinaan ottanut muussakin yhteydessä kuin seuruussa, ja näyttäähän se pysähtyvän, vaikka vähän katsookin hämmentyneenä.

Arkielämään kuuluu seuraavaa: Tylosin loppui toissapäivänä, ja nyt pitäisi joku päivä soitella ellille voinnista, mikä on kyllä ollut aika hyvä mahan suhteen. Jouluna Luna sai nahkarullaluunkin, mutta ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut varpusparvea. Ei se kyllä sitä toisaalta kokonaan syönytkään vielä, mikä on kerrassaan kumma ilmiö. Ja nyt kun on päästy takaisin oman pakastimen äärelle, olen antanut lihaa ja kalaakin taas napun lisänä.

Vuokra-asuntoon muuttoa Luna ei stressannut yhtään, nuuski paikat ja totesi että jaaha, täällä sitten ollaan, ompas pehmeä sänky. Nyt tuntui olevan vähän eri ääni kellossa, muutto takaisin selvästi vähän huolestutti pienen mieltä. Tavaroita oli kahdessa paikassa, kumpikin oltiin kireitä kuin viulun kielet, väsyneitä ja ärtyneitä ja rampattiin edestakaisin. Kiirekin oli olevinaan niin kamala. Omassa kodissa oli uusia hajuja, uusia pintoja, eikä edes mattoa missään mille olisi voinut käpertyä. Luna häsläsi jaloissa, läähätti ja piippaili alituiseen. Tätä kesti kuitenkin onneksi vain pari päivää, ja nyt se on taas ollut jo ihan oma itsensä. Torstaiaamuna se pinkaisi jäniksen perään omasta pihasta ja palasi muutaman minuutin jälkeen kuraisena ja näköjään oli kuononsa raapaissut pahemman kerran johonkin (tai sitten oli jänis saanut pahasti kyytiä...). Ja perjantai-illalla se pinkaisi ihan ilman jänistä omille teilleen niin ikään omasta pihasta pensasaitojen läpi. Tämä reissu kesti vähän pidempään, eikä kutsuja otettu kuuleviin korviinkaan. Vartin huitelun jälkeen neiti sitten suvaitsi palata kotiin, jälleen yltä päältä mudan peitossa. Tätä seurasi niska-perse-otteella kuljetus kylpyhuoneeseen ja jäähyt pimeässä kodinhoitohuoneessa loppuillan ajan. Olen aina ollut sitä mieltä, että luoksetulon opetteluvaiheessa koiraa ei saa rankoa vastaavassa tilanteessa, koska se assosioi rangaistuksen siihen kotiintuloonsa (ja jos olisi fiksu, opetteluvaiheessa tällaista ei koskaan pääsisi edes sattumaan). Nyt kuitenkin toimin sitten hiukan toisin, koska tässä vaiheessa ei pitäisi olla mitään epäselvää siinä, että pihasta ei lähdetä yksin, ja luokse tullaan kutsuttaessa heti eikä kohta. Jäniksen vielä ymmärrän tavallaan, enkä siihen sitten reagoinutkaan mitenkään paitsi huutamalla perkelettä koiran kirmatessa pitkäkorvan perässä. Ja menköön nyt tuo perjantai-illankin katoamistemppu muuttostressin piikkiin, mutta silti olen varma että koira tiesi tekevänsä väärin. No mutta, nyt on pihassa vapaana ulkoilut sitten toistaiseksi evätty. Kunnon aitahan tuohon olisi kiva saada. Mutta siitä huolimatta, kyllä siinä pihassa pitäisi pysyä kevyemmilläkin aidoilla kun se kerran on opeteltu. Menihän se ihan pikkupentuna pari kertaa puskanraosta naapurin puolelle kasvimaata tonkimaan, mutta sen jälkeen on kyllä pysynyt omalla tontilla ilman sen isompia ohjelmanumeroita.

Hymiötottikset

Tänään tuli tehtyä hyvänmielen treenit. Valkuainen yllätti taas positiivisesti. Ollaan siis aloiteltu kaukojen harjoittelu, vaihdoilla istu-maahan, seisomista ei olla sotkettu vielä mukaan. Tähän asti on treenattu vaan sisällä, kerran otettu palveluskoirakerhon kentällä niin että seisoin ihan Lunan edessä. Sisällä olen pikku hiljaa pidentänyt etäisyyttä noin 3 metriin (enempään ei nyt tässä vuokraluukussa tila anna periksi) ja ottanut itse vaihtoja hyvin vähän ja palkannut ja vapauttanut mahdollisimman epäsäännöllisesti ennakoimisen välttämiseksi. Oma-aloitteisista vaihdoista en ole palkannut. Mutta mikä parasta, näitä "hei mä tein sen jo"-juttuja ei ole tullut kuin pari kertaa viikon aikana, ehkä juurikin siksi että olen koittanut siedättää myös odotteluun siinä tietyssä asennossa, välillä palannut palkkaamaan muutamankin kerran ennen vapautusta tai asennon vaihtoa. Noh, tänään sitten Ulvilassa tehtiin näitä pihalla, ja kas kun tuo ötökkä toimikin vallan hyvin sielläkin. Otettiin sitten takapalkalla ja paremmalta vaan näytti, eikä silti varastanut.

Liikkeestä istumista tahkottiin myös, ja se nyt ei niin putkeen mennytkään, aluksi istui kyllä joka toistolla, mutta kun kerran jätin palkkaamatta vinosta asennosta, Luna alkoi tarjota seisomista. Tässäkin luulin että voisi olla enemmänkin työstettävää, kaaduin nimittäin tällä viikolla lenkin ohessa tätä treenatessa Lunan päälle ihan kunnolla kun oli niin pirun liukasta. Toinen istui nätisti, palasin palkkaamaan, naks ja taklaus, 60 kiloa niskaan. Juuri näin. No mutta, näköjään ei jäänyt kaivelemaan tuo murjominen sitten kuitenkaan. Välillä nuo istumiset on kyllä vähän vinoja. Sitä siis koitamme korjailla.

Treenattiin myös henkilöryhmää, ja tässä ei vaikeuksia. Luna ei piitannut tuon taivaallista vaikka istutin sitä suurinpiirtein treenikaverin kengille ja kuljettiin ihan liki. Jääviäkin otettiin siinä sitten vielä ja viimeiseksi kierrettiin idioottirinkiä porukalla. Hyvä treeni oli, lopuksi saatiin vielä joulukahvit lämmikkeeksi. Nyt jäikin sitten ohajatut treenit joulutauolle kun pari seuraavaa lauantaita on pyhiä ja sen jälkeen vielä yksi viikko paussia. Täytyy sanoa kyllä että hieno treenivuosi ollut kyllä kaiken kaikkiaan. Tammi-helmikuussa käytiin Kaisu Meuselin pentukursseja pari kappaletta, jossa opeteltiin alkeita ja perehdyttiin paremmin naksutteluun. Sitten onni potkaisi ja päästiin tuonne Mäkisen Helenan koulutukseen, missä on sitten kehitystä tullut ihan huristen ja oppinut hirmuisesti uutta. Kaiken lisäksi treeneissä on aina ollut hyvä ja reilu meininki, ja hauskaakin on ollut vielä. Niin että kiitosta vaan Reija kun silloin vinkkasit että sieltä kannattaa treenipaikkaa kysellä. :)

Ylihuomenna päästään siirtämään tavaroita takasin kotiin ja torstaina saadaan mun höyryveturikin kuntoon. Sitikasta on virtalukon pohja hajonnut ja nyt on sitten reilu viikko ajeltu lasit auki kun puhallin ei toimi. Tekee muuten niskoille hyvää näin nollakeleissä. Liikenneturvallisuuskin huipussaan... Tai sitten ei. Nyt en olekaan paljoa treenaillut muuta kuin kotona ja lenkillä, kun paljon ylimäärästä ei viitsisi tuolla huurukopilla ajella. No, joulun jälkeen sitten. Noutojakaan viitti sisällä ottaa, ei oikein onnistu enää tämän vaiheen noutotreenit sisätiloissa... Mutta nyt vastaleivotun joululimpun kimppuun, ja voita päälle. :) Ah mistä karppaajat jäävätkään paitsi, slurp.

Niin. Ja vaihdan tämän syksytaustan oitis pois kunhan ulkona alkaa näyttää syksyn sijaan talvelta. Mitään kinoksia en kaipaa mutta muutama sentti lunta ja pikkupakkanen kelpais, kiitos. Aikamoista kurashowta on pitänyt viime aikoina. Koiraparka joutuu pyykille alituiseen.

Pakko oli laittaa vielä myöhäis-lisäys loppuun. Kannattaisiko siis joskus ihan vaan ohimennen vilkaista tokon sääntökirjoja? Avoimessa siis EI ole liikkeestä istumista (no on se kumminkin harjoiteltava), mutta, luoksarin pysäytys! Miten mä nyt luulin että voittajassa vasta pysäytellään. Ja myönnettäköön, ei aavistustakaan miten sitä nyt sitten lähtisi opettelemaan. Se nyt on selvää että hidastelun ja ennakoinnin välttämiseksi luoksareita on otettava paljon myös normaaleina ja läpijuoksuina, mutta möh, mites sitä pysäämistä sitten lähtisi rakentelemaan... Odota-sanasta stoppaa kyllä lenkillä esim risteykseen tms, mutta se on semmonen yleissana (pysy paikallasi, älä tule autosta ulos, älä mene eteistä pidemmälle kuratassuilla, jää tähän...), eikä sillä koira pysähdy "niille sijoilleen", kuten tuossa liikkeessä kuuluisi. Rep-käskyllä liikkeestä seisominen on kyllä hyvinkin nopea. Pitäiskö se sitten ottaa tuohonkin... Vaan miten, siinäpä pieni pähkinä purtavaksi. Ehkä koitan yleistää sitä reppiä hiukan muihinkin liikkumisiin kuin seuruuseen, ja kysyn sitten tammikuussa koutsilta helppiä miten edetä tässä.

Aherrus jatkukoon

Nyt on ollut päivitysten suhteen vähän hiljaiseloa, ollaan remontin vuoksi kökitty vuokrakaksiossa ja netti on ollut puhelimen etäyhteyden varassa... Treenistä ei olla silti luistettu kovin paljoa. Kisojen jälkeen pidettiin toki muutama vapaapäivä, mutta sitten onkin suunnattu katseet kohti avoimen luokan liikkeitä ja sitä BH:ta. Avoimen liikkeistä mikään ei ole aivan uutena tullut, kaikkia on jossain vaiheessa jo aloiteltu, mutta hommia riittää siis noudossa, kaukoissa ja liikkeestä istumisessa (olikos siellä istuminen...?).

Noutoa on nyt harjoiteltu vaihtelevin harjoituksin. Välillä on hiottu tekniikkaa ja oikeaa palautusasentoa ruuan kanssa, välillä taas haettu vauhtia pallopalkalla. Pikku hiljaa on otettu mukaan myös perusasentoon tulo ennen heittoa ja käskysanan odottaminen ennen pinkaisua kapulalle. Pienissä paloissa rakennetaan tätä nyt. Noudon alkeet on tahittu moneen kertaan uusiksi, jospa tämä osa olisi nyt helpompaa... Hah, toivoa sopii.

Kaukot on siitä kivoja kun niitä voi treenailla sisälläkin. Näissä suurin haaste taitaa olla ennakoimisen ehkäisy. Olen koittanut palkkailla hyvin vaihtelevasti, välillä palkannut pelkästä maahanmenosta, välillä siinä pysymisestä jne... Varsinaiset asennonvaihdot näyttää ihan hyviltä, niitä en ihan hirveästi ole ajatellut edestakaisin tahkota. Etäisyyttä toki täytyy kasvattaa hiljalleen. Nyt Luna kestää sisällä sellaisen parin metrin matkan, ehkä kestäisi pidemmänkin, en ole uskaltautunut kokeilemaan. Nopeasti se ketku kyllä tajusi homman juonen: "Hei me poukitaan istumasta mahalleen, saanks mä enemmän raksuja jos ihan näin oma-aloitteisesti rivakkaan pompin edestakaisin?".

Luoksetulossa olen pari kertaa nyt ottanut "ärsykekontrolliharjoituksia", ettei varaslähtöjä tulisi. Olen käynyt matkan päässä yskäsemässä, niiskauttamassa ja palannut palkkaamaan välillä. Tuntuu vähän vireestä riippuvan miten kestää hämäys-ääntelyt...

Liikkeestä istuminen? Ärsyttävä liike. Kaikista vähiten on jäävistä tätä treenattu ja sen kyllä huomaa. Ei onnistu vielä kokonaisena liikkeenä, ja välillä pyrstö jää vinoon. Koitetaan tätä nyt taas lenkeillä ottaa silloin tällöin, ja palkan suunnalla ja aidoilla, tien reunoilla ja vastaavilla saada sitä suoruutta. Ja tietysti palkkaa ei heru vinoista. Silmät kyllä sais olla niskassakin välillä.

Lauantaina oltiikin uudessa paikassa treenaamassa, ollaan talvikausi joka toinen viikko maneesissa, ja tämähän oli Lunalle ilouutinen. Treenikenttä jolla kasvaa hevosenkakkaa! Kakansyönnin lomassa treeni sujui kuitenkin hyvin, otettiin kippotreenillä seuruuta ja liikkeestä maahanmenoa ja leikittiin uudella patukalla.

Lunasta on tullut kauhea nuusku kun maahan satoi pieni kerros lunta. Ihan tolkutonta haistelua, jokainen jalanjälki ja tassunjälki etenkin pitää ryystää sieraimiin, nokka ei irtoaisi maasta millään. Lenkillä saattaa omatoimisesti jäljestää koiran, ihmisen tai jäniksenkin jälkiä satoja metrejä, varmaan enemmänkin. No eipä me nyt olla oikeilla jäljillä tietysti käytykään öh, lokakuun alun jälkeen. Täytyypä kysellä koutsilta olisko mitään mieltä talloa tuolle joku vähän erilainen lumihankijälki tai edes jotain nuuskutusta. Tuntuu nenä olevan kovasti työn tarpeessa. No sisälläkin nyt aina voi jotain esine-etsintöjä ottaa tietysti, ja ulkonakin sitten kun pääsee taas omaan pihaan.

Maha on taas vaivannut viime aikoina vähän turhan usein, ja eläinlääkäri määräsi Tylosin-kuurin nyt syötäväksi. Aika pitkä kuuri, melkein 2 kuukautta. No, toivottavasti nyt auttaisi sitten. Nyt on kyllä ollut maha vähän löysällä sen kuurin ajan, kuulemma vaikka ripulin hoitoon onkin tarkoitettu, voi aiheuttaa tuota. Hmh. Mitään uutta en ole antanut, samaa nappulaa ja nyt oikeastaan lisänä vaan kananmunia ja pari kertaa broileria kun tuolla vuokrakämpässä ei pakastintilaa lihoille ole juurikaan.