Terveyden ja sairauden hoidosta

Ajattelin nyt kirjoittaa ihan oman postauksen aiheesta, kun edellisen kirjoituksen kommenttikenttä tuntui tulevan niin täyteen tekstiä kun lähdin Reijalle ja Liinalle vastaamaan... Pahoittelut runsaista sulkumerkkien käytöstä, mää en vaan voi sille mitään... Tulee liikaa sivuajatuksia.
 
Eli siitä koiran vaivojen hoidattamisesta ja sen kustannuksista. Toiset vaan tuppaa jotenkin suhtautumaan sillä tavalla että koiraan (tai eläimeen yleensä, oli se sitten hevonen, koira tai vaikka kissa) panostaminen on jotenkin haaskausta eikä lemmikin terveyttä tarvitse erikoisemmin hoitaa tai huoltaa perusylläpidon lisäksi, kaikki erikoishoidot, hieronnat ja fysioterapiat on turhaa ja hömppää. Vain jos lemmikki on vakavasti loukkaantunut tai sairas, se voidaan viedä eläinlääkäriin ja silloinkin kysellään missä hoidettaisiin halvimmalla ja olisiko lopetus kuitenkin parempi kuin "kalliit ja ehkä turhat" hoidot ja lääkitykset. Mutta jostain kummasta syystä monen mielestä on jotenkin perustellumpaa hoidattaa lemmikin vaivoja enemmän jos se on menestynyt näyttelyissä (!!!) tai vaikka tahkoaa raviradalla rahaa. Mutta tavalliseen kotikoiraan, maatiaiskissaan tai perus ratsuponiin ei "kannata" haaskata hirveästi aikaa ja rahaa jos se sairastuu. Uskomatonta.

Mitä sitten tulee koiran vaivoihin, kipuihin ja kärsimyksiin, pahaan oloon jne. Minkä takia vain se, jos on jalka poikki, kylki auki, syöpä tai epilepsia tai muuta yhtä dramaattista, olisi hoitamisen "arvoista" ja todellista kärsimistä? Koira oireilee kipujaan ja vaivojaan hyvin monilla tavoilla eikä aina kovinkaan selkeästi. Ainakaan se ei kerro ja kuvaile suomen kielellä, mistä sattuu ja miten paljon. Joistakin ihmisistä esimerkiksi koiran sijaiskäytös tai muu oireilu (jatkuva rapsuttelu, hännän toistuva jahtaaminen, kirputtelu, läähättely ilman selvää syytä, poikkeava uneliasuus, röyhtäily jne jne) voi olla jopa huvittavaa ja hilpeyttä herättävää, vaikka tosiasiassa kyseessä voi ola joskus syystä tai toisesta johtuva paha olo. Ja esimerkiksi tässä Lunan tapauksessa tekisi mieli välillä näistä kritisoijilta kysyä että kuinka mukavaa itsellä olisi olla lähes viikottain vesiripulilla, miltä tuntuu kun vatsaa oikein vääntää, persustaa polttaa ja silti joutuu pidättelemään (esim työpäivän aikana). Nääh, mikäs tässä ollessa, vai?

Ja sitten tämä: "Ei ennenkään koiria ole missään yliopistollisissa sairaaloissa kuskattu eikä tehty monen tonnin tutkimuksia. Ennen söi koirat ihmisten ruuantähteet ja vanhentuneet makkarat ja aina oltiin terveitä eikä ollut näitä sairauksia ja hömpötyksiä mitä nykyajan koirilla!" Jep jep. Tähän olisi aika paljonkin sanottavaa. Ja tiedoksi, en syötä koiralle "liian ihmeellistä" ruokaa. Kuivanappula ja liha ei ole ihmeellistä. Voileipien, viimeviikkoisen mannapuuron, keksien ja nakkikeiton ylijäämäliemen syöttäminen on.

Monien koirarotujen omituiseksi mennyt ulkonäköjalostus ja siitä johtuvat ongelmat on toki asia erikseen (ei siitä sen enempää tässä). Ja sitten se, että kyllä minäkin olen sitä mieltä, että jos ollaan sellaisessa tilanteessa, että tosissaan koira (tai eläin yleensä) pahasti kärsii, se ei pysty elämästään enää nauttimaan kuin ehkä aivan hetkittäin, eikä toimivaa lääkitystä tai hoitomuotoa ole saatavilla tai hoidon tuloksellisuus on hyvin epävarmaa, viimeinen piikki on silloin paras ratkaisu. Ja jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa milloin tilanne käy liian sietämättömäksi ja toivottomaksi ja haluaako riskejä minkä verran ottaa. Toiset heittää pyyhkeen kehään jo täysin hoidettavissa olevienkin vammojen tai sairausten suhteen (syystä tai toisesta, jotka toki voivat joskus olla ihan ymmärrettäviäkin), eikä siinä sitten mitään, eihän se eläin lopetuksestaan kärsi eikä taatusti istu pilvenreunalla katkerana menetetyistä elinvuosistaan. Ei minua mitenkään henkilökohtaisesti tällaisetkaan tilanteet häiritse, mutta se häiritsee kun sitten ei kaikille tunnu mahtuvan jakeluun että toiset haluavat tehdä erilaisia ratkaisuja ja niitä pitää sitten joka käänteessä arvostella ja väheksyä. Kun toisille lemmikin hoitoon ja terveyteen laitettu aika, vaiva ja raha ei ole hukkaan heitettyä (vaikka se ei olisikaan mikään palkintopiski) eikä älytöntä, tarpeetonta eikä hienostelua saati erikoisuudentavoittelua.

Rahaa menee ihmisellä hirveän moniin asioihin ja aikaansakin tulee tuhlattua ties mihin. Kyllä minua huomattavasti enemmän ärsyttää maksaa 140 euron kiinteistöveroa, parkkisakkoja tai sähkömaksun korotuksia ja ties mitä energiatodistuksia kuin koiran eläinlääkärilaskuja. Ja sataviiskymppiä saattaa helposti humpsahtaa vaikka viikonlopun baarireissuun bilekolttuineen, juomineen, taksimatkoineen, sisäänpääsymaksuineen. Ja kallisarvoista aikaa tuhlaantuu milloin mihinkin netissä roikkumiseen, kynsien nyppimiseen, imuroimiseen, lumen kolaamiseen, paperihommiin, odotteluun, jonottamiseen, realityhömpän vahtaamiseen yömyöhään... Että se siitä. Eikä minun sitäpaitsi tarvitse perustella rahan- tai ajankäyttöäni tai autolla ajettuja kilometrejä kenellekään, aikuisella ihmisellä kas kun ne on aivan omia valintoja mihin roposensa syytää niin kauan kun omillaan toimeen tulee. Jonkun mielestä koiran terveydenhoitoon panostaminen on tyhmää, minun mielestä viidenkympin lonkerolaatikko tai viidensadan euron merkkilaukku on tyhmää. Puhumattakaan auton erikoisvanteista tai madallussarjoista, 3D-televisioista tai ripsienpidennyksistä.

Että semmoinen avautuminen, puh. Seuraavaksi taas luvassa treenipulinaa. :) Ja kiitokset tsempeistä ja ymmärryksestä!

Emme järsineet kapulaa!

Noutotreenissä valonpilkahduksia! Tai oikeastaan kapulan pidossa. Osaahan Luna tavallisen noudon puu- ja metallikapulalla ja hyppynoudonkin juu, mutta kun se pureksii kapulaa heti kun touhussa on hiukankaan enemmän virtaa kuin mallia olohuonetreeni sunnuntai-iltapäivällä. Olen sitten yrittänyt ratkoa pulmaa vähän sitä kautta että olen ottanut vietin kautta vauhtinoutoja ihan omana treeninään kapulalla hetsaten, lentävillä palkoilla (palkka ennenkuin se ehtii edes ajatella järsimistä) ja ilman mitään aloitusasentoja ja lähtölupia. Ja sitten matalammalla pitoharjoituksia naksutellen ja rauhallisesti kehuen. Saas nähdä saako näistä ikinä parsittua kasaan komiaa noutoa vai joudunko tyytymään kompromisseihin. Noh, reenaillaan ja katsellaan. Tänään siis harjoteltiin ihan kotipihassa tuota hiljaista pitoa, ja vitsit, miten nätisti se piti kapulaa. Ei edes tarvittu käsiapuja tai kieltoja. Mainiota. Perään ihmeteltiin vielä kaukoja, ja koitin hiukan ajaa siihen seisomaannousuunkin sisään takapalkkaa nappula kerrallaan. Makuulta tehdessä onnistuu jo muutamalla kuivanapulla, mutta palkka ei vielä voi olla kovin nostattava (esim koko ruokakuppi tai lihaa). Takapalkalla sain ottaa jo huimat puolitoista metriä etäisyyttäkin ilman että Luna liikkui yhtään eteenpäin. Hitaasti etenee mutta pääasia että etenee...

Hyesistä sain jo viime viikolla verikoe- ym vastaukset ja negatiivista oli. Tutkittiin mm haima, lisämunuainen, B12-vitamiini- ja folaattipitoisuus (kertoo ravinnon imeytymisestä) ja liuta perusverikokeita, ja kaikki hyvin viiterajoissa. Ulosteesta katsottiin giardia ja muita loismunia, ja tehtiin bakteeriviljelyt ainakin salmonellasta, clostridiumista ja yersiniasta, näissäkään ei löydöksiä. Niimpä sitten varattiin tähystysaika maaliskuulle, siitä tuleekin sitten 2-päiväinen reissu kun tekevät  suolihuuhtelun edeltävänä päivänä. Onneksi valkkariparalla ei ole vielä aavistustakaan mihin joutuu. Ensin sosekeittoa (ts luutonta kalkkunaa ja vettä, määrä puolet normaalista päiväruuasta) kolmena edeltävänä päivänä, sitten peräruiskeilla tyhjennys ja vielä se huuhtelu päälle, ilta vietetään nälässä ja aamulla taju kankaalle skopiaa varten. Taidan olla pienelle pari kananmunaa ja paketin savukinkkua velkaa jahka se krapuloistaan tokenee...

Toivottavasti sitten tosiaan jotain selviää, ja toisaalta jos ei selviä eli suoli ja maha todetaan hyväkuntoisiksi, niin onhan sekin hyvä juttu tietysti, koira todettu terveeksi (mutta ominaisuuksiltaan kuraperseeksi). Sitten vaan koitetaan pelata tuon ruuan kanssa ja kestää ripuloinnit kun niiden aika on. Mutta katsotaan nyt miten käy. Nyt näyttää vähän siltä että eräille tuntuu olevan vallan käsittämätöntä ja ylitsepääsemätöntä miten jaksan nähdä koiran takia niin paljon vaivaa ja laitan siihen niin paljon rahaa kalliisiin tutkimuksiin (meillä on kyllä vakuutus, mutta onhan niissä omavastuuosansa). Ja yritän olla vetämättä palkokasveja sieraimeen näistä päivittelyistä, vaikka minulle se on itsestäänselvää, että tottakai tutkitaan ja hoidetaan jos koira sairastaa, ja se maksaa sitten sen mitä maksaa. Sitten jätetään kevättakki ja saappaat ostamatta ja skipataan parit leffakäynnit, baarikierrokset tai muuta turhaa. Enkä nyt näkisi tuota Helsinkiin kuskaamistakaan pariin otteeseen niin kauheana vaivannäkönä, näkeepä hyvää ystävää samalla. Vaivaa on yritetty nyt hoitaa ja pohtia kotikonstien kautta jo hyvän aikaa ilman kovin hurrattavia tuloksia. Jos haluaa pelkästään päästä helpolla ja halvalla, voi hommata lemmikiksi vaikka tamagotsin (onko niitä muuten enää edes?).

Yes:in masukeikka, osa 1

Maanantaina meillä oli aika sinne Helsingin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan sitten. Vein Lunan aamuvarhaisella osastolle ja koko päivähän siellä meni. Yleistutkimuksessa Lunaatti todettiin pirteäksi ja hyväkuntoiseksi, sydän- ja hengitysäänet, silmät, korvat ja suu normaalit. Pikkuisen sillä oli lämpö koholla (39,7) mutta kuulemma saattoi johtua jännityksestäkin. Labrakokeiden tuloksista osa saatiin heti. Haimatulehduksen pikatesti oli negatiivinen, samoin muut heti valmistuneet arvot normaalit. Ulostenäytteistä tutkittiin giardia ja loismunat ja siitä tehtiin bakteeriviljely. Giardiaa ei löytynyt, muut kakkatulokset kuulen myöhemmin. Koko vatsan alue myös ultrattiin, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Eli nyt sitten odotellaan vielä loppujen verikokeiden ja ulosteviljelyn tulokset ja jos niistäkään ei syytä löydy, varataan aika vatsalaukun, paksusuolen ja pohjukaissuolen tähystykseen ja otetaan koepalat.

Pikkuisen osasin aavistellakin että tällä kaavalla mennään. Jäi kuitenkin kaiken kaikkiaan todella hyvä vaikutelma, hoitajat ja lääkärit oli tosi fiksuja ja asiallisia ja jäi tunne että koira on varmasti osaavissa käsissä siellä ja siitä ollaan oikeasti kiinnostuneita ja vaiva pyritään selvittämään perin juurin hyvällä ammattitaidolla. Viedessäni Lunan sinne aamulla mainitsin, että se on hiukan arka ja voi vierastaa varsinkin miehiä. Likka sai kuitenkin kovasti kehuja sekä hoitajalta että lääkäriltä että oli ollut todella kiltti ja ystävällinen ja käyttäytynyt esimerkillisesti. Mahtava juttu. (Eikös tässä saa olla samalla tavalla pikkuisen ylpeä omastaan kuin jos häirikkö-tokaluokkalainen yhtäkkiä saakin kympin kokeesta ja hymypoikapatsaan, hehheh!) Kotilukemiseksi sain muuten lappusen tuosta tulehduksellisesta suolistosairaudesta (IBD) ja kutsun siihen liittyvään tutkimusprojektiin, jota tehdään tuolla Helsingin yliopistolla. Kyseessä on "Matriksin metalloproteinaasien, myeloperoksidaasin ja S100-proteiinien merkitys tulehduksellistasuolistosairautta sairastavien koirien suolen limakalvoilla" (woot). Käytännössä siis suolesta otetaan kudosanalyyseja varten n 20 koepalaa ja näistä saatava lisätieto (normitutkimuksessa koepaloja otetaan noin 8) hyödyttää tietysti myös koiran omistajaa. Tämäntyyppisiä "eläinkokeita" tuen kyllä mielelläni, varsinkin kun on oma lehmä ojassa ja mitä ilmeisemmin tuo otus on nyt joka tapauksessa scopiaan menossa.

Semmoinen saldo siis tältä reissulta. Muilta osin kaikki ei sitten ihan mennytkään suunnitelmien mukaan, sairastuin nimittäin itse norovirukseen, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta aivan yllättäen ja nosti tosi nopesti korkean kuumeen. Onneksi hyvä ystävä tarjosi yösijan toiseksikin yöksi meille niin ei tarvinnut kuumehöyryissä lähteä ajamaan kotiin. Vieläkin vähän pakkaa heikottamaan, kummasti vie voimat tuommoinen tauti vaikka nopea olikin.

Koitetaan pitää kaikki langat käsissä

Kun hommahan on niin että näissä toko/tottis-puuhissa on aina niin monta liikkuvaa osaa ettei meinaa aina kärryillä pysyä. Jotain kun keskittyy vahvistamaan niin joku toinen juttu lipsuu hyppysistä. Kuten nyt vaikka nouto (onko se hei ikinä valmis...?) tai vaikka luoksari pysäytyksillä, jotka olikin itseasiassa juuri tämän päivän treenien aiheina. Ja kai se koskee ihan kokonaisuuttakin, ei saisi mitään liikettä unohtaa kovin pitkäksi aikaa vaikka koira sen muka osaakin niin valtavan erinomaisesti. Eikä häiriötreeniä, niitäkin on pakko välillä muistutella vaikka häiriönsieto jo oliskin hyvä, ja aina voi sitten keksiä uusia, häiriötekijöitä ja -ympäristöjä siis.

Alkuviikolla laamailtiin vailla mitään järkevää ideaa, naksuttelin nätisti kävelyä lenkillä ja tein parit laiskat kaukot ja paikkamakuut (sisällä!). Torstain kimppatreeneissä otettiin vähän vastaava satsi kuin viime viikolla ideana pysytellä melko korkeassa vietissä. Harjoitus yritettiin lopettaa parhaaseen vireeseen mutta vähän meni lopussa hösläämiseksi. Alkuun otettiin yleisesti juosten pysäytyksiä makuulle, istumaan ja seisomaan, jäävät ja luoksaria. Pallopalkalla ja ruuallakin. Loppupalkalle oli ideana ottaa nouto, ja käytössä oli omaa isompi lainakapula. Luna nousi hyvin ja oli ihan tarmokkaasti lähdössä kapulalle mutta hämmentyi sitten lisäviritys-yrityksistä (pidin pannasta ja goutsi potki kapulaa ja hetsaili) ja katseili meidän puuhia ihmeissään. Noh, otettiin sitten ilman ylimääräisi kepposia. Ensin pureskeli tosi rumasti ja teetin uudestaan, pureskeli vähemmän, kielsin siitä ja vapautin palkalle kun oli pienen hetken mälväämättä. Nooh, olis ehkä voinut lopettaa aikaisemminkin jo, pikkuvalkkarin aivot ei jaksaneet oikein enää säkenöidä tuossa noutohommassa.

Tänään tein kotipihassa kapulan pitoharjoituksia ajatuksena puuttua pureskeluun (taas). Kielsin järsimisestä, kehuin nätisti pitämisestä ja palkkasin kun oli hetken pitänyt hiljaa. Nappula palkkana. Välillä pidin napuja näkyvillä kädessä. Ainakin tämän harjoituksen aikana toimi tuo, viimeisissä toistoissa ei kieltoa tarvittu enää. Kokonaista noutoliikettä en edes ottanut. Sitten juosten pari stoppia ja luoksareita otin. Ja ketku ennakoi! Törkeästi jopa. Ei lähtemistä, vaan sitä pysäytystä. Läpijuoksuun meinaa vaan tarvita kauheat ylimääräiset hihkumiset ja tuletuletulepianjee. En sitten ottanut yhtään luoksaria stopeilla vaan koitin vaan hieroa niitä läpijuoksuja. Niin, koitin juu. Ekalla tule-käskyllä tuo nousi seisomaan, tokalla hiippaili 2 metriä ja sitten vasta pinkoi. Ääh. Yritin ottaa lentäviä lähtöjä itsen vielä juostessa poispäin, jäykkänä seisoen kutsuja, koitin jättää koira kävellen, juosten, lyhyellä matkalla, pitkällä matkalla, lähdin juoksuun heti kutsuttuani... Ja lopetin sitten siihen kun sain sen yhden hyvän läpijuoksun ensimmäisestä käskysanasta (palkka näkyvillä käsissä). Mutta huh, tuntuu että tuohon tarvitaan nyt sekä treeniä että hyviä neuvoja... Yleisfiilis oli tänään kyllä vaikeuksista huolimatta iloinen ja rento, ja loppujen lopuksi ihan hyvä ja ajatuksia herättävä reeni.

Aamulenkillä oli tänään niin nätti keli että piti ihan kuvia räpsiä.