Seminaarikevään jatkoja, viettitestiä ja vaikka mitä.

Keväthulinoita, monenmoista on ehditty touhuta tässä. Treenattu on juu, ja tosiaan seminaarikevät on jatkunut, ensin Mouhijärvellä Jari Kantoluodon tottissemmassa, sitten oli vuorossa Skogsterin noutoklinikkaa ja nyt viikonloppuna kuunneltiin korvat höröllä Outi Hermiön FH-luennolla. Kaikki nämä olleet antoisia ja hyviä, erityisesti tykkäsin kun sai ajatuksia jäljen koevalmisteluihin ja ongelmatilanteisiin, ja sitten tuo Kantoluodon koulutustyyli kyllä kolahtaa minuun ja tuntuu toimivan.

Nyt viikonloppuna oltiin myös Laksan kanssa kyläilemässä, kun tuo FH-luento pidettiin Hyvinkäällä, niin saimme sitten majapaikan Mimman luota siitä läheltä. Lunaatti jäi kotihoitoon reissun ajaksi. Hurautettiin paikan päälle jo perjantai-iltana, jolloin oltiin Mimman kylkiäisinä heidän treeneissä, ja Lakukin pääsi Teemulle puremaan tyynyä. Lauantaille olin sitten ilmoittanut Lakun Kirkkonummelle viettitestiin, jonka piti Jussi Sairanen. Olihan sitä, viettiä ja virtaa. Puolustuspuoltakin vähän kutiteltiin ja sekin on jo alkanut aueta. Ohessa Mimman kuvaama video. https://www.youtube.com/watch?v=jH02Ru4n_yM

Matka jatkui Kotipizzan kautta treeneihin, ja Lakukin sai taas osallistua touhuihin. Ensin otettiin pienet tottikset (joissa Laku oli kyllä pitkälti sitä mieltä että 'tässä mitään tottishommia, missäs se maalimies luuraa') Pääsi se poika sitten tyynyäkin puremaan, ja Teemu esitteli sille myös pentuhihan. Neuvona jatkoon saatiin tärkeimpänä viettialueiden selkeyttäminen ja se, että purussa koiralle ei tuoteta painetta vaan koitetaan saada otetta rauhallisemmaksi ja ääntelyä pois puruvaiheesta. Tottiksen suhteen tuli ideoita noudon jatko-opinnoista ja pallon paikan vaikutuksesta seuraamispaikkaan. Oli myös kiva kun pääsi näkemään Lakun emää Jopoa ja seuraamaan muidenkin koirien treenejä.

Sunnuntain FH-semman jälkeen ajelin takaisin kotiin. Oli kyllä hurjan mukava viikonloppu koiraharrastusten parissa, taskussa on paljon ideoita ja ajatuksia ja iloinen mieli siitä että liinan toisessa päässä niin mahdottoman kiva koira ja että näiden harrastusten myötä on päässyt tutustumaan niin mukaviin ihmisiin. Mielialaa pikkuisen palautti maanpinnalle kotona odottava kakkayllätys, Lunalle oli iskenyt ripuli minun reissun aikana. Juuri kun pääsin ilakoimasta miten sen maha on ollut viime aikoina niin hyvässä kuosissa.

Pari kuvaa lauantain treeneistä tässä. Kuvat Minna Virtanen.

Omissakin reeneissä on kameraa ulkoilutettu, niitä sitten joku toinen kerta.

Luna on tahkonnut ruututreeniä urakalla ja muitakin liikkeitä pidetty mielessä siinä sivussa, mutta eniten työn alla on ollut se ruutu. Josko se nyt siitä menisi kaaliin.

Laku on harjoitellut eniten seuraamista. Kuvioihin on otettu hidas kävely ja juoksu. Ja henkilöryhmää on otettu pari kertaa. Ihme kakara. Ei se noteerannut mitenkään eikä vilkuillut. Että siinä sitten vaan pompoteltiin. Istumisen vinous on alkanut korjaantua pallon pitämisellä vasemmassa kädessä. Seisomisessa kestää jo pari askelta loittonemista. Hallintaakin on koitettu ottaa. Siinä on vielä työtä.

Sitten esineruutuiltukin Lakun kanssa. Ja pakko taas sanoa että kauhean taitava poika se on ollut. Lelut, vanhat kauppakassit ja hanskat on löytyneet metiköstä innolla ja riemulla. Kolmisen kertaa yksi esine on ollut jo valmiina ruudussa. Jäljillekin tekisi jo mieli, kohta varmaan voi alkaa paaluja pystyttelemään.

Että semmoisia noin niinkuin tiivistetysti. Kauhea kirjoittelulaiskuus meinaa iskeä kyllä mutta koitetaan nyt aina välillä päivitellä kuulumisia.

Filminpätkää ja Laku 1v

Aluksi tässä video viime sunnuntain tokokokeesta. Sekä ohjaaja että koira tosiaan töpeksii urakalla, mutta toivottavasti niiden menestyksekkäämpienkin filminpätkien aika tulee vielä. Siihen asti voipi viihdyttää itseään vaikkapa tällä. Se on vähän kuin Suomen euroviisut, ensin parit luottopisteet ja sitten lähes jatkumona: Finland-zero points. :D No mutta mehän reenataan ihan höyry päässä nyt ja koitetaan sitten taas uudestaan onneamme.

http://www.youtube.com/watch?v=OyLFp8dkWBk&list=UUOudyeo7uoEuMb94PcBtKjQ&feature=c4-overview


Sitten Laku. Uskomatonta miten aika menee vauhdilla, äsken se oli ihan pieni, yhdellä kädellä kainaloon napattava pentu ja nyt se täyttää jo vuoden. Muistan miten olin katsomassa pariviikkoisia tuhistajia ja sydän oli kertakaikkiaan pakahtua pelkästä ajatuksesta että yksi semmoinen elämänalku voisi muutaman viikon päästä minun mukaan lähteä. Muistan miten kotiutumista edeltävällä viikolla olin eläinkaupassa hiplaamassa silmät suurina talutushihnoja ja pantoja, ja myyjän tarjotessa apua sain hiljaa kakisteltua että pennulle tässä vähän varusteita pitäisi hankkia... Kun en vieläkään meinannut uskoa koko hommaa todeksi. Ja sitten kun se "Pomoksi" kutsuttu naskalihammas viimein nökötti pienessä kuljetusboksissa Sitikan etupenkillä, hymyilin hangonkeksinä koko matkan kotiin asti ja mietin miten paljon onnea voikaan yksi koiranpentu ihmisen mieleen tuoda. Ja sitten kotona, toisena yönä, nukuin lattialla Lakun kanssa, se heräsi pissalle, oli hetken eksyksissä pimeässä huoneessa, ja kömpi sitten viereen, asetteli itsensä rintaa vasten ja painoi otsansa kaulaan kiinni ja nukahti siihen. Ihmettelin miten sulaksi vahaksi mahdan siitä vielä muuttua ja mitä oikeastaan fysiologisesti tapahtuu jos sydän ihan oikeasti pakahtuu.

Ja samaa ihmettelen edelleen vaikka yhtäjaksoinen virnuilu ja onnellisuuskuplassa kelluminen onkin vähän tasoittunut normaalimpiin mittasuhteisiin. Mutta on se Laku kyllä vaan edelleen parasta mitä tässä on tapahtunut vuosikausiin, se on tuonut positiivisuutta, valoa, iloa ja energiaa elämään silloin kun niitä on eniten tarvittu. Se on aivan mahtava pentu ja tykkään siitä ihan kamalasti. Siltikin vaikka se on välillä "rimpuileva pikku lurjus" ja vaikka se jaksaa koheltaa matot rullalle ja kengät eteisestä hujan hajan riemuitessaan lenkillelähdöstä ja kiljahtaa iloisen falsettihaukun suoraan tärykalvolle ja nuolee korvan ja silmälasit kun unenpöpperössä yritää vain hillitysti rapsuttaa sitä aamutervehdykseksi. Ja vaikkei se aina osaa käyttäytyä tipan vertaa vaan hyppii estoitta vieraita päin sekä puhtailla että kuraisilla tassuilla, koheltaa ruokaa kuppiin annosteltaessa kun höyrypää, mekastaa ja poukkii ilmahyppyjä treenikentälle kulkiessa, kiskoo toisinaan remmissä ja härnää Lunaa minkä kerkiää kun se yrittää säilyttää arvokkaan ja hillityn ulkokuorensa. Mutta se on myös hirmu hyväntahtoinen, ystävällinen ja tartuttaa iloaan ja energiaansa väkisinkin. Laku on sillä tavalla arjessa helppo että se kuuntelee hyvin ja on sopeutuvainen eikä kieroile. Sillä tuntuu olevan oikein mainiot ominaisuudet pk-koiraksi, se on aktiivinen, innokas ja potkua löytyy, mutta myös tasapainoisuutta ja rohkeutta eikä se kovin pienistä hätkähdä. Ja minusta on hirmu kiva treenata sen kanssa. Ja on se jotain jo oppinutkin. Ja ennenkaikkea opettanut minulle hurjasti kaikkea.

Ei se mikään täydellinen koira ole. Mutta sellainen ajatus vahvistuu kyllä ajan myötä vain entistä enemmän että se on täydellinen juuri minulle. Vaikkei sen kanssa jostain syystä ikinä saataisi tuloksen tulosta raavittua kasaan ja siitä huolimatta vaikka joutuisi kohtaamaan pettymyksiä esimerkiksi terveyden saralla (toivottavsti ei!) tai muualla. Niin se vaan on minun Laku. Minun pieni keila, onnellinen hönö, osallistuva koiranpentu ja hyvin matalan ilahtumiskynnyksen omaava beussipoika. Toivottavasti sen kanssa saa vielä viettää monta, monta hyvää vuotta yhdessä ja touhuta yhtä sun toista matkan varrella.

Synttäreitä juhlistetaan huomenna treenaamalla piilonkiertoja (tässä vaiheessa se on vielä silkkaa juhlaa sekin: kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa ei löytynyt palloa mutta akalta onneksi löytyi, jee!) ja sen jälkeen maksalaatikolla ja lenkkimakkaralla herkutellen.

Enkä nyt pistä kuvia tämän siirappitekstin ja hunajanvuodatuksen päätteeksi, vaan lisää filmimateriaalia. (Kun kerran on aikaa kaikkea väsätä) http://youtu.be/oOH4iciaC-Y