Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kutinoita mahanpohjassa

Lunan vatsavaivojen syyksi selvisi kuin selvisikin se IBD. Koepalavastaukset tuli kuluneella viikolla ja kroonista tulehdusta löytyi joka puolelta, pahiten paksusuolesta, kaupanpäällisenä vielä helicobakteeri. Homma etenee nyt siten että jatkohoito tapahtuu siellä Helsingin päässä, eli jos ja kun ripulointia ilmenee (siis tiheämpään kuin kerran kuussa-tyyliin), soittelen hoitavalle eläinlääkärille ja hän laittaa sitten ab-kuuriin reseptiä. Tylosinia olisi tarkoitus käyttää ensisijaisena lääkkeenä kun vaste sille näkyy olevan hyvä, mutta tarvittaessa voidaan ottaa muitakin lääkkeitä siihen rinnalle tai tilalle. Tilanteen mukaan mennään. Nythän se on aikas hyvä koska viimeisimmästä kuurista ei ole aikaa kuin muutama viikko. Maha on siis ollut ihan normaali nyt siitä asti. Helicobakteeri voidaan häätää myös sitten jos oireilua alkaa enemmän olla, muuten sille ei tarvitse tehdä mitään, koska se pysyttelee useimmiten oireettomana.

Semmoista mahan osalta. Treenirintamalla on nyt jo kauhia hinku jäljille, mutta vielä ei routaisille ja osin lumisillekin pelloille ole mitään asiaa. Tottiksissa on treenattu eteen istumista (rupesi vinottamaan, huoh), kapulan pitoa ja kaukoja. Perustreeniä, ei erikoista.

Eilen oltiin Satun kanssa Raisiossa Korrin Juhan tottisseminaarissa kunnianhimoisella otsikolla "tavoitteena 100 pisteen tottelevaisuus". Oli kyllä tosi mielenkiintoinen, paljon hyvää asiaa ja kovasti heräsi ideoita ja ajatuksia. En nyt niitä lähde tässä sen tarkemmin listaamaan, kun raapustin mielestäni aika selvät (oho!) muistiinpanot oikein kynällä ja paperilla. Mutta paljon oli tuttuakin asiaa mitä on jo toteuttanutkin. Esimerkkikoirakoita oli myös kiva seurata.

Omassakin mahanpohjassa on ilmennyt pieniä kutinoita viime aikoina, niiden syitä selvittelen tarkemmin sitten seuraavassa postauksessa. :)

2 kommenttia:

  1. Hmm kävin illalla kommentoimassa, mut häviskö se sitte johonki? Mä eka mietin ku tekstiä luin et mikäs siellä sun mahassa mahtaa liikuskella, kunnes ymmärsin yskän ;) Kiva et sait nyt Lunalle jonku diagnoosin, ei tarvi stressata jatkuvasti ja tuijotella kakkoja. Vaikka eihän IBD nyt sinällään mikään kiva juttu oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ikävähän tuommoinen tauti on. Mutta tosiaan hyvä ettei tarvitse enää ihmetellä että mikä tuota vaivaa ja mistä vaivat johtuu. Ja tietää sitten miten toimia jos maha rupeaa kovin huonona olemaan.

      Poista