Perinteiset vuodenvaihdelöpinät

Vuoden ensimmäisessä postauksessa vissiin kuuluu päivitellä ilotulituksia ja käydä itsensä kanssa jonkinlainen tavoite-ja kehitekeskustelu.

Taas on vuosi vaihtunut seuraavaan ja ei voi kuin ihmetellä miten äkkiä tuo 2013 hurahti, aivan hirveän äkkiä. Vuosi 2014 valkeni tänään pilvisen harmaana ja ankeana. Ankeana lähinnä siksi, että aamulenkeillä kävellessä tienposkia koristivat taas kerran valtavat määrät roskaa ja lasinsiruja, muistuttamasta eilisestä räiskinnästä.

Lunalla oli eilen kovin rankka päivä. Miten ehdinkin jo kuvitella että tänä vuonna pääsisi helpommalla kun on kunnon tropit valmiina. Se sai viikon etukäteen hevosille tarkoitettua Easy-Now kivennäisvalmistetta, aamulla tryptofaani-valeriaana-paukun ja 2 annosta Xanoria, ansimmäisen kolmen aikoihin ja toisen kahdeksan pintaan. Iltapäivällä se olikin aika uninen ja hiljainen, mutta kun kuuden maissa ensimmäiset paukut poksahti, silmät levisi lautasen kokoisiksi ja se alkoi oitis läähättää ja pyöriä ympyrää. Tuuppasin sen Lakun häkkiin jossa oli viltit ja kaikki päällä (siellä se on pari ukkoskuuroa viettänyt), mutta ei mennyt kuin 5 minuuttia, niin se oli hajottanut häkin oven ja yhden seinän ja jollain ihmeen konstilla saanut sen metallisen alusen sieltä pihalle. Seuraava osoite valkkarille oli sitten kylppäri, ja sielläkin sai kyytiä ensin ovi ja sitten oven eteen suojaksi nostettu puuportti. Siellä se silti loppuehtoonsa vietti riehumassa. Välillä kävin katsomassa ettei ole loukannut itseään tai tuupertunut sydänkohtaukseen. Ja oli se surkea näky. Häntä koipien välissä, pienessä kyyryssä, jäykkänä, silmät verestävänä, kieli metrin verran ulkona ja kauhea puuskutus. Niin että eipä ollut rauhoittavistakaan juuri apua. Tai toisaalta, mitähän se sitten olisi ollut ilman niitä...

Laku otti onneksi homman iisisti, ei se oikeastaan regoinut pommeihin mitenkään, vaikka meilläpäin koko naapurusto tulitti sydämensä kyllyydestä rahojaan taivaalle koko illan. Lenkit oli heitetty jo hyvissä ajoin, ja alkuillan se veteli sikeitä kun katselin telkkaria. Myöhemmin annoin sille iltapuhteeksi kunnon puruluun. Puolenyön paukkeistakaan se ei juuri välittänyt, vähän nosti päätään jos ihan talon vieressä räjähti joku isompi pommi. Yhdentoista nurkilla oli pakko päästää se pissalle, mutta ihan normaalisti sujui tämäkin. Toimintaleffat kyllä pauhasi koko ehtoon, että ne edes vähän peitti pahinta meteliä. Hirveän ihanaa, pakko nimittäin myöntää että pikkuisen jännitti jos Lakuakin pelottaa raketit. Ja kun tuo oli täällä ihan älytöntä tulitusta, ei mitään pientä pauketta.

Sitten se Take-osuus. Kahvit keitin asiaankuuluvasti, viinerit puuttuu.

Valkuainen:

Lunan osalta kaavailin viime vuonna näihin aikoihin starttaavani tokon voittajaluokassa kesällä / syksyllä ja jatkavani jälkeä ja hakua harrastelumielessä sekä käyväni agilityssa silloin tällöin. Noh. Voittajaan ei sitten menty vielä. Kevät meni treenien osalta vähän pieleen noiden mahajuttujen takia, ja kun se puoli saatiin reeraan, painittiin tunnetilaongelmien kanssa. Kunnolla on päästy itse liikkeitä treenaamaan vasta loppusyksystä. Haussa en muista käytiinkö ehkä kerran, pari alkuvuonna. No, se nyt ei ole mikään meidän laji varsinaisesti ollutkaan, kunhan on muun porukan mukana käyty metsässä hyppimässä kun se on ollut valkuaisen mielestä niin kivaa. Sama homma agilityn kanssa. Paitsi että mahdettiinko käydä tänä vuonna kuin kerran tai kaks kirmaamassa ympyränmuotoista rataa. No mutta jälkeä väännettiin ihan tosissaan ja kehitystä tuli kyllä kovasti, enemmänkin kuin mitä odotin. Siihen olen hurjan tyytyväinen. Ja tokoliikkeetkin rupesi jo loppuvuotta kohden muovautumaan aika kivasti.



Vuoden 2014 osalle nyt siis uudemman kerran tavoitteeksi päästä sinne voittajaluokkaan. Keväällä olisi ihan oikeasti suunnitelmana ilmoittautua kokeisiin. EVL:stä en sano vielä mitään, mutta periaatteessa sellainen ajatus oli että koularia ehkä en lähde voittajasta kaivelemaan, vaan sitten kun joskus se ensimmäinen ykkönen rapsahtaa niin loikkaan erikoisvoittajaan sitten suoraan. Mutta se voi olla että sitä päivää saa sitten odotella. Katsellaan miltä näyttää. Jäljen osalle pirusti treeniä alkukauteen, käydään läpi koerutiineja ja annetaan liinaa. Ja loppusyksystä olisi sitten ajatus käydä kokeilemassa onneaan FH1-kokeessa. Katsotaan kuinka paputiimin käy tosipaikan edessä.



Pikkumusta:

Lakun menneen vuoden tavoitteena ei ollutkaan muuta kuin syntyä onnellisten tähtien alla ja kotiutua porilaisiin maisemiin, ja sitten alkaa tutustua palveluskoiralajien ihmeelliseen maailmaan. Vuosi sitten tähän aikaan en edes vielä tiennyt pojan olemassaolosta, mutta beauceroninpuutostila oli kyllä vakava. Odottelin sormet ristissä mahdollisuutta omaan, Tomeraan  sellaiseen. Maaliskuun toinen päivä se sitten tapahtui, sain sähköpostia otsikolla 'Pentuja', ja heitin ehkä parikin kolmoisvolttia ja kärrynpyörää silkasta ilosta (tai yritin ainakin). Huhtikuun puolivälissä neljäkiloinen, musta, pieni, vähän totinen pallero sitten matkusti kotiin ja osoittautui vielä hurmaavammaksi otukseksi kuin mitä osasin kuvitella. Vuoden aikana se on tuonut niin valtavasti iloa, onnea ja hymyä huulille että sitä voisi melkein väittää terveysvaikutteiseksi koiranpennuksi. Kulunut vuosi kun muilta osin ei ehkä ollut kaikista helpoin sellainen. Mutta onni on oma Lakutin.

Ensi vuodeksi ei pojalle ole vielä mitään koekäyntejä suunnitelmissa, mutta treenaillaan ahkerasti, kevättalven painotus tottiksessa ja sitten taas jälkeä, puruissakin olisi ajatus jatkaa keväällä. Perusliikkeitä otetaan haltuun askel kerrallaan, jäljelle roiskastaan esineet ja yritetään tuottaa vähän rauhaa ja keskittymistä sinne pellolle enemmän. Jossain kohtaa olisi tarkoitus käydä ainakin lonkka-ja kyynärkuvissa Kankaanpäässä, luultavasti syksyllä.

Että ei kai tässä sitten sen enempää lätinää tarvita. Vuoden ekat treenitkin tuli jo vedettyä, kävin Lakun kanssa Tupalan kentällä touhuamassa päivällä, otin hiukan seuraamista, jäävät aidan vieressä, pari luoksetuloa ja eteenlähetyksen. Nuoriso paukutti jämä-pommejaan jossain etäämmällä, mutta emme häiriintyneet moisesta. Lunan jätin suosiolla kotiin, se saa tasailla stressikäyriään nyt muutaman päivän ennenkuin sen tarvii taas käyttää aivojaan sen enempää.

Tomeran leiri 7.-9.6.13 Hauholla

Kulunut viikonloppu vietettiin Tomerien kesäleirillä Hauholla ja voi pojat että oli mukavaa. Alkujärjestelyt ei menneet ihan putkeen majoitusten ja ruokailujen yms suhteen, mutta siitä huolimatta tunnelma oli rento ja iloinen. Tuli tutustuttua mukaviin ihmisiin ja koiriin, treenattiin, leikittiin, uitiin ja grillailtiin. Oli myös mahtava nähdä Lakun isää ja emää työn touhussa, upeita koiria ovat molemmat.

Pitkään arvoin, otanko Lunan mukaan vai en, mutta säätiedotuksen ukkospilvenkuvat sitten teki ratkaisun puolestani, että valkuainen jäi "mummolaan" hoitoon. Hyvä niin, sillä perjantaina jylisi ihan kunnolla, ja lauantaina ja sunnuntaina ammuttiin. Parka olisi vain suotta panikoinut itsensä läkähdyksiin. Hoidossa Luna oli kuulemma ollut kovin kiltisti ja käyttäytynyt kunnolla (paitsi remmilenkillä).

Perille Hauhoviin saavuttiin perjantaina iltapäivällä. Ukkospilvet kierteli taivaanrannassa ja jylisi uhkaavasti, mutta sadetta tuli niskaan lopulta vain hyvin vähän ja sekin illansuussa, kun oltiin jo lähdössä ajelemaan majapaikkaa Pöystilää kohti. Viihtyisämpiä ja siistimpiäkin majoituspaikkoja toki on tullut koluttua, mutta kyllähän tuolla yönsä nukkui. Ja pääsihän sitä sentään lämpimään järviveteen uimaan, se oli hauskaa. Sää oli helteinen koko viikonlopun, vasta sunnuntaina alkoi ripsiä vettä kun lähdettiin ajelemaan kotia kohti.

Lauantaina jakaannuttiin aamupäivällä jälki-, haku- ja tottisporukoihin ja suunnattiin treenaamaan. Itse pyörin lähinnä jälkipellolla Raine Holmin opissa. Tykkäsin kovasti, Raine oli mukava ja rento kouluttaja ja paljon tuli hyvää asiaa ja neuvoja jäljestyksen opetteluun. Lauantaina ajettiin Lakun kanssa 50 askeleen jälki, ja sain palautetta että ensinnäkin jäljet saisi olla jo selvästi pidempiä, ja että virettä voisi hiukan yrittää laskea esimerkiksi antamalla puolet ruuasta jo ennen jälkeä ja laittamalla jäljen alkuun isomman kasan evästä ja keskelle jälkeäkin välillä enemmän syömistä. Laku nuuskutti kuitenkin ilmeisen hyvin ja sai paljon kehuja. Lounaan jälkeen oli ohjelmassa pentutreffit Ipeleiden kesken. Saivat peuhata keskenään ja lisäksi isän omistaja Terhi leikitti penneleitä yksitellen. Iltapäiväksi olin ilmoittautunut peruutuspaikalle Jari Kantoluodon tottiskoulutukseen. Noh, meidän "tottis" nyt tietysti on vielä aivan alkeisharjoituksia, mutta siihen tulikin sitten varsin kirkas oivallus perusasennon opettelun suhteen. Eli pentua ei opetetakaan ottamaan katsekontaktia, vaan "kainalokontakti", jotta vältyttäisiin edistämis- ja poikittamisongelmilta myöhemmin. Kantoluotoa olisin kernaasti kuunnellut paljon enemmänkin, mutta aika vaan ei riittänyt kaikkeen kun mieli teki kaikkien eniten sinne pellolle. Illalla olikin sitten kaverina harvinaisen väsynyt beussinpoikanen. Vaikka jaksoi se sentään pienet rallit sisarusten Hurman ja Indin kanssa vetää ennen saunomisia ja grillailuita. Yöllä ei tarvinnut paljoa unta odotella varmasti kenenkään, itse ainakin simahdin oitis kun pään sai tyynyyn. Pakko on kyllä kehaista miten fiksusti sujui nukkumaanmeno mökissä koirien osalta: samassa tuvassa majoittui minä, Terhi ja Hurman omistaja Hanski, kaksi pentua häkeissään ja Hanskin vanhempi koira Myytti ja pentujen isä Argo vapaina. Ja ilman pienintäkään ongelmaa, vinkumista, haukkumista tai sähellystä. Koirat asettui rauhassa huilaamaan eivätkä edes yrittäneet melskata mitään.

Sunnuntaina suunnattiin taas heti alkajaisiksi jälkipellolle. Möhlin vähän sunnuntain ensimmäisen jäljen kanssa. Makupalat oli liian pieniä ja tein askeleet liian kevyesti (käytännössä kävelin), koska ymmärsin vähän väärin Rainen ohjeen kevyemmästä askelluksesta. Jälkiä ei siis tarvitse ruopia kuopalle asti hiki hatussa, mutta pennulle pitää silti vähän polkea enemmän varsinkin vaikealla alustalla (rutikuiva rehupelto), jotta maa rikkoutuu. Varsinkin kun Laku on jo tottunut aika voimakkaasti tarvottuihin jälkiin. Että niitä voipi vähän keventää vähitellen, mutta ei ykskaks yhtäkkiä, kuten sitten aamulla tein. No, vaikeuksia vähän oli, varsinkin kun virtaa oli aamupäivällä pennussa aivan hirveästi ja jäljestyksen aikana kävi vielä suora sivutuuli. Mutta kyllä sieltä jotain löytyi sentään. Välissä sitten syötiin lounasta, ja ehdittiin vähän rupattelemaankin ihmisten kanssa. Terhi auttoi Lakun leikityksen kanssa, ja suuntasin sitten vielä uudestaan jäljille. Talloin 80 askelta, nyt vähän fiksummin kuin aamulla. Lakullakaan ei ehkä ihan niin hurjasti ollut virtaa kuin aamulla, vaikka eipä tuosta touhusta intoa puuttunut nytkään. Pikkujätkä veti aivan pirun hyvin ja paransi jäljen loppua kohden kuin sika juoksuaan. Jäljesti jopa löysällä liinalla pätkän matkaa. Taas sai pentu kovasti kehuja, että aineksia löytyy kun vaan osaan viedä sitä eteenpäin... Yritetään parhaamme.

Kysyin siinä samalla, kun tilaisuus oli, Rainelta neuvoja Lunan jälki-ongelmaan, eli ääniarkuuden tuottamaan passivoitumiseen, lamaantumiseen jne. Siis kun sehän jäljestää myös tosi taitavasti, mutta hermot ei vaan kestä jos jostain kuuluu kovia ääniä, ja sitten se lopettaa hommat vallan ja jää tuijottelemaan ja pyrkii autolle. Kysyin että mikä tuossa tilanteessa olisi viisasta: pakottaa se jatkamaan, houkutella se jatkamaan, odottaa puoli tuntia että se itse tajuaa jatkaa vai nälän kautta pelata (eli ruoka vain jäljeltä, ja jos ei aja, niin ei syödä), vai mitä. Raine oli sitä mieltä että pieni houkuttelu ja kehuminen pienestäkin eleestä jälkeä kohti olisi paras keino, ehkä kevyt pakote, mutta ei niin että koira paineistuu enemmän. Mutta missään tapauksessa sitä ei saisi päästää autolle ja tilanteesta pois huonossa mielentilassa ja antaa sen itse päättää koska se tekee hommia. Eli koira saa tehdä itse ratkaisuja jäljellä kun se on aktiivinen, mutta passiivisuus ei ole vaihtoehto. Ja että ohjaaja päättää, milloin jälki loppuu, eikä koira. Ymmärrettävää kyllä, yritetään näillä eväillä ja katsotaan miten lähtee sujumaan. Lunan kanssa on nyt muuten tämän kevään / alkukesän jäljet menneet hyvin, mutta männä viikolla alkoi juuri ukkostaa (kaukana) kun ollin hakemassa sitä autolta, eikä tuo edennyt paalulta mihinkään ja sinnekin sai puoliväkisin raahata. No, ehkä ei olisi kannattanut edes lähteä yrittämään koiransa tuntien, mutta niin siinä sitten kävi että häntä koipien välissä laukattiin takakonttiin tärisemään. Tämä on aina vähän sellaista kiikun-kaakun ajattelua. Välillä mietin, onko tuossa Lunan kanssa harrastamisessa mitään järkeä kun se on noin vauhko, ja olen jo ihan valmis lykkäämään sen täysin kotikoiraksi, mutta sitten taas kun se piru on hyvinä päivinä niin mahdottoman etevä. Ja silloin kun mikään ei pelota, niin sen kanssa on hirmu kiva harrastaa ja hommat sujuu. Noh, näillä mennään ja katsellaan.

Ostin tuolle Lunalle nyt muuten jotain ihmeen kukkatippojakin sitten. Ajattelin kun vähän kaikki on jo kokeiltu, Serene-Umit, DAPit, Zylkenet, tryptofaanit, valeriaanat, kauranverso-uute, hevosille tarkoitetut rauhoittavat rehulisät, homeopaattiset valmisteet, ilman mitään vaikutusta, niin kokeillaan nyt sitten nuokin vaikken rehellisesti sanoen kauheasti jaksa noihin uskoa. Mutta eipähän tuo pullo kovin kallis ollut, katsotaan nyt. Seuraavaksi pyydän sitten eläinlääkäriltä kunnon rauhoittavat ilotulituspäiviä ja pahoja ukonilmoja varten. Nytkin toissapäivänä oli hirmu kova ukkonen ihan tässä päällä ja luulin että tuo valkkariparka saa sydänkohtauksen. Laku veti hirsiä eikä edes herännyt jylinään. Luna majaili sitten vierashuoneessa Lakun häkissä rajuilman ajan. Se itseasiassa varmasti viihtyi siellä ihan hyvin, kun häkin päällä on iso matto peittona ja vähän kattoa ja seinää turvana.

Leirin jälkeen kävin nyt molemmille parina päivänä ajamassa jäljet, ja hienosti meni kummallakin. Lakulle pidensin jälkeä nyt 110 askeleeseen, Luna ajoi noin 500 askelta, kulmia, serpentiiniä löytyi paljon ja ruokaa muutama pala jahtivahtipötköä sieltä sun täältä. Esineitä täytyisi sille nyt lähteä ihan kunnolla työstämään. Lakun eilisestä jäljestä varikset rosvosi ensimmäiset 15 askelta lähes täysin, mutta loppuosasta sentään löytyi ruokaakin.

Leirikuvia vielä loppuun:

Laku tekee tuttavuutta Dalin kanssa

Pieni nenäpuuhissa.

Akka kiskoo pois loppupalkalta.

Pentupainia Seran kanssa

Riepuleikkiä

Dalin VEPE-valioitumista juhlittiin herkullisella kakulla.

I-pentueen emä Jopo

Ja isä Argo

Tokoliukastelua

Pystyssä pysyminen ja ylimääräisten spagaattien välttely oli avainasemassa eilisissä tottiksissa. Keli veti plussalle, kura lentää ja märkä jää kiiltää. Hiphei. Mitään vauhtiliikkeitä siis ei ollut ohjelmassa, vaan treenasin kapulan pitoa vieraalla, omaa isommalla ja painavammalla kapulalla. Nakertelua ei ollut näkyvissä, ja lisättiin häiriötä ja painetta kehiin eli sama harjoitus tiiviin henkilöryhmän keskellä. Eipä Lunaa juuri henkilöryhmät kiinnostaneet sen enempää kuin yleensäkään, ja onnistunut treeni saatiin aikaiseksi. Tämän lisäksi otin ihan seuruuta ja pyysin goutsin kyttäämään koiran paikkaa. Viime aikoina herännyt pieni aavistus että mahtaako valkkarinketku välillä vähän edistää. Ja kyllähän se välillä vähän yritti. Epäilen että tämä pitkälti johtuu siitä, kun nyt talvella on toppatakit, kaulahuivit, treeniliivit ja kaikki niin muhkusti edessä, että se on hakenut katsekontaktia tai ainakin naamaa sieltä michelin-kerrosten takaa. Treenikaverilla taisi olla vähän samaa ongelmaa ollessaan raskaana kun vatsa oli edessä. Nyt heitin toppiksen veks treenin ajaksi ja päästiin tuohon edistämiseen puuttumaan. Ei muuta kun pidetään silmä tarkkana, käännöksiä peliin, ylimääräiset vaatekerrokset pois ja napa sisään.

Viime viikolla tehtiin hyppynoutoja, muutama luoksari ja sosiaalitreeniä. Ja tässä välillä olen lusmuillut ja ottanut vaan jotain pientä keppostelua, kaukojumppaa ja leikitty on kovasti. Ei sekään huono juttu ole. Jonkinlaista kolinasiedätystäkin on koitettu vähän tehdä, saas nähdä nyt kantaako yhtään hedelmää. Lisäksi on treffailtu koirakavereita, Outin, Lucan ja Sisun kanssa on metsälenkkeilty, Kille-borderia on käyty juoksuttamassa pellolla ja Muiskukin kävi kylässä.

Vuodenvaihteen kuulumiset

Niinhän siinä kävi että kaikesta huolimatta uusivuosi meni paniikin vallassa. Olin varustautunut eläinlääkäriltä saaduilla Zylkene-kapseleilla joita ohjeen mukaan annoin jo perjantaista alkaen. Mukana oli myös homeopaattisia kokeiluja ja tryptofaani-valeriaana-valmiste. Ja paskan marjat. Homeopatiapuolelta oli jo jouluna testissä Aconitum ja Phosphorum (jouluna pelkoa valkkariparassa  aiheutti appiukon vierailu), joista ei ollut mitään hyötyä. Päätin kuitenkin vielä antaa sokerirakeille mahdollisuuden kuultuani niin monia hyviä kokemuksia, joten hain uutta vuotta varten Arsenicun Albumia ja Nux Vomicaa (joiden yhdistelmä kyllä rauhoitti ripulin viikonloppuna hyvin tehokkaasti). Näitäkin aloin antamaan jo perjantaista alkaen, samoin kuin tryptofaanivalmistetta. Eilen käytiin aamulla aikaisin jo parin tunnin lenkki, iltapäivällä pissitys pihaan ja loppuilta oltiin sisällä. Itse pyrin tietysti käyttäytymään mahdollisimman rennosti ja normaalisti, Lunaa mitenkään erityisemmin huomioimatta. Laitoin tv:n päälle ja köksäilin ruokaa. Viiden jälkeen alkoi pauke, ja Luna liimautui jalkoihin kiinni ja siitä sitten lähti käyntiin yökahteen jatkunut tärinä, läähätys ja kuolaaminen. Lattialle ruuanlaiton lomassa tipahtaneet kinkunpalaset saivat jäädä rauhaan eikä valkuainen käynyt edes juomassa koko iltana. Sohvalla istuessani likka punki syliin naamalle asti mistä sen kyllä tuuppasin etäämmälle. Puoliltaöin vetäydyin yöpuulle (ei sitä enää vanha jaksa riekkua) ja sain taas tyrkkiä läähättävää koiraa kauemmas tyynyltä. Jossain vaiheessa uni sitten tuli kummallekin ja koisittiin myöhäiseen aamuun asti. Aamulenkkikin lähti hyvin käyntiin kunnes joku ääliö päätti vielä pommittaa jämäraketit taivaalle. Ensi vuonna vuokraan mökin keskeltä Siperiaa. Kiitos vaan.

Hermojenlepuutusta, jälki ja valokuvaähky

Ollaan otettu vähän huilin kannalta treenirintamalla. Viime viikolla vedettiin kolme jälkeä, tosin. Keskiviikkona Maikin seurassa tuli ajettua 280 askeleen jälki 3 kulmalla, sisältäen 3 tyhjäsuoraa. Ei ongelmia, hyvää jäljestystä. Torstaina oli porukkatreenit, jotka meni Lunan osalta pyllylleen kun ampumaradan harjoitukset kuului jälkipaikalle. Muut koirat tietysti ei reagoineet, mutta Luna päätteli hirveän vaaran uhkaavan eikä pystynyt enää jatkamaan jäljestämistä voimakkaista avuistakaan huolimatta. Perjantaina otin sitten palauttavan jäljen, 80 askeleen suora, joka askeleella ruokaa ja lopussa superpalkka. Tämä meni hyvin, ei näkynyt mitään epäröintiä. No, jatketaan nyt tallomisia edelleen harrastelumielessä. Aina vaan epätodennäköisempää että noilla hermoilla minkään sortin jälkikokeisiin ikinä päästäisiin. Mutta näillä mennään.

Eilen torstaina oli myös jäljestyspäivä ja pelto-alustalle tosi hieno suoritus tällä kertaa. Suora jälki, puolikas serpenttiini ja 4 x 10 tyhjän sarja. Hiihtelin loppuosan jälkeä  5-6 metrin päässä koirasta. Viettiä oli ja keskittyminen silti hyvää.

Muuta treeniä ei ollakaan sitten oikeastaan otettu, ruuat on tulleet kuppiin aika helpolla. Noudon taisin joku aamu tehdä ja jotain muuta pientä. Muuten on lenkkeilty metsässä, noukittu puolukoita ja rapsuteltu mahaa soffalla köllötellen.

Muutama kuvatus viime viikonlopun lenkiltä:

Luna hyökkää mudilapsen kimppuun.

Painit mättähällä

 Ja sitten vielä tältä ehtoolta. Pakkohan tuo Canonkaveri oli taas raahata mukaan kun oli niin mainio ilma. :) Ja ei, en kertakaikkiaan osaa laittaa näitä vierekkäin ilman että kuvista tulee postimerkin kokoisia. Joten ne nyt taas on sitten jättikokoa.

Paukkeesta selvitty

Jep, viikonloppuna tosiaan juhlittiin venetsialaisia ilotulitteiden kera tässä naapurustossa, ja tuli tuo Zylkene rauhoittavana valmisteena testattua sitten siinä. Noh, vielä en ole valmis mainospuheita pitämään, mutta lauantai meni meillä aika rauhallisesti. Lenkillä käytiin vielä kuuden aikaan, eikä silloin kuulunut vielä yhtään pamausta, onneksi. Lähempänä yhdeksää alkoi paukkua ja vinkua jonkun verran, mutta Luna makaili rauhassa sohvankulmassa ja korkeintaan nosti hiukan päätään pamauksen kuullessaan. Äänet eivät olleet yhtä kovia kuin uutenavuotena, mutta voisin melkein sanoa että olin olettanut Lunan reagoivan vahvemmin. Eli kai ne kapselit jotain teki. Hyvä puoli oli se, että koira ei ollut lainkaan tokkurainen tai muuten väsynyt, vaan ihan oma itsensä muilta osin. Annoin noita kaksi päivässä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Sunnuntaina Luna kyllä sitten säikähti ukkosta ihan entiseen tapaan, joten tiedä sitten... Täytyypä kysäistä eläinlääkäriltä jos vaikka uutenavuotena antaisi tupla-annoksen sitten.

Treenirintamalla ei erikoisempaa, olen nyt ollut laiskamato ja puuhannut vaan kotosalla vaikka ihan hyvin olisi voinut ajella kentillekin treenaamaan. Kapulanpitoharkkaa, perusasento-siirtymisiä, kaukoja... Ja temppuiluksikin on ruokailut menneet. Tänään en keksinyt mitään kehittävää tottis-suunnitelmaa joten opetin Lunaa hajutunnistamaan oliivin pakasterasiasta. Ihan vielä ei ole homma täysin hanskassa mutta alkuun päästiin. Tämähän on varsin hyödyllinen taito kyllä, jatketaan sitä siis ilman muuta.

Vielä pari kuvatusta lauantain kirmailuista, Luna kävi päästelemässä höyryjä Susun kanssa. Mukana oli myös varvastoipilas Gassu joka ei tällä kertaa päässyt juoksuriemuihin mukaan, mutta uimasilla sitäkin käytettiin.