Toiset ne vaan osaa.

Kuluneella viikolla ei mitään maata mullistavaa omissa treeneissä. Maanantaiagilityn uutena juttuna oli pöytä, mikä oli Lunalle helppo juttu, se kun mielellään kiipeilee objekteille ja osaa odottaa. Samalla tuli treenattua putkea, hyppyjä, pituusestettä ja puomia, niin ja rengasta sekä a-estettä, jolla kontakteissa on vielä paljon duunia. Tiistaina ei sen ihmeempää, olin silmälääkärin ja laajennustippojen jäljiltä sen verran sokko että tehtiin vaan peruslenkki ja kaukoista sisällä iltaruoka. Keskiviikkona kävin tutustumassa Outin ihanaiseen mudi-penneliin, Sisuun, ja Luna sai painia ja juosta Lucan kanssa pitkin pihaa. Pentu oli reipas ja rohkea, mutta ihan vielä ei uskallus riittänyt mennä isojen kohelluksiin mukaan.

Pikku söpöläinen

Torstaitreenissä otettiin alkuun sosiaalisettiä, eli 3 hauvaa kentälle ja tehtiin rintamana liikkeestä seisomisia, käännöksiä ja yleensä seuruuta. Aika pitkä sessio tuli, ja toiselle kierrokselle tultaessa Luna olikin aivan puhkiväsynyt. Siispä ei otettu mitään kovin vaativaa, matalassa vietissä kapulan pitoharjoitusta naksuttelemalla, lyhyt henkilöryhmä ja eteenlähetys. Nyt oli vauhtia.

Just ja just pysyy tällä haara-asennolla pystyssä

Perjantaina jäi lenkit ihan olemattomiin ukonilman takia. Lunaatti pelkäsi niin etten katsonut tarpeelliseksi kiduttaa sitä tunnin-puolentoista remmilenkillä, vaan käytiin mettänreunassa pissillä ja lompsittiin kotio. Sittenhän se ukkonen lakkasikin tietysti. Lunalla oli myös hieronta, ja aika hyvin oli paikat auki, jumitusta löytyi oikean lavan seutuvilla. Alun irvistelyjen jälkeen Luna rauhoittui yllättävän hyvin ja makoili silmät puoliummessa.

Lauantaina otettiin Reijan kanssa aamupäivällä ppkk:lla reeniä. Ohjelmassa oli hyppytekniikkaa, luoksarin pysäytystä hiukan ja pidempi seuruu ja jäävät kipolla. Eipä nyt isompaa moitittavaa, voishan se pysäytys olla terävämpi tietysti.

Ja sitten sunnuntai. Sunnuntaipäivä vietettiin Tupalan kentällä Mia Skogsterin seminaarissa. Reilu 8 tunnin aikana ehti tulla aivan hirmuisesti asiaa, mutta tässä nyt jonkinlaista yhteenvetoa ajatuksista mitä siellä heräsi ja mitä asioita tuli esille:
- pennun kotiutuessa aloitetaan suhteen luominen, pidetään kivaa yhdessä, leikitään, käytetään ruoka-ajat hyväksi, pentu saa kulkea mukana vähän joka paikassa. Ruoka tulee lähes aina kädestä ja jo ihan pientä pentua voi tällä tavalla alkaa hakea sivulle, ilman mitään sen hienompaa tekniikkatreeniä
- kehutaan aina kun pentu on aktiivinen ohjaajaa kohtaan, ei houkutella muista asioista kiinnostunutta pentua luokse, vaan palkataan iloisesti siitä kun pentu itse tarjoaa kontaktia ja on aktiivinen
- sama periaate vanhemmalla koiralla tottiskentällä kun haetaan kontaktia perusasentoon ja häiriönsietoa, ohjaaja ei aktivoi koiraa vaan toisinpäin
- kontaktiharjoitus perusasennossa / kontaktin kesto ja häiriö: ohjaaja eleetön, koiralle käsky ottaa kontakti (kun se sen jo osaa), kehu kun ottaa, jos vilkuilee muualle, ei + pakote, kun korjaa, kehu ja palkka. Pikkuhiljaa pidennetään aikaa.
- ensimmäisen elinvuoden ajan keskitytään suhteen luomiseen ja oikeanlaisen tunnetilan rakenteluun yhdessä tekemiseen, ei ryppyotsaista "pentutottista" eikä hampaat irvessä tekniikan hiomista. Opetellaan työskentelemään yhdessä, luodaan pohjia tottisliikkeille ja vietin hyödyntämiselle myöhemmin. Luodaan koiralle vahva halu tehdä töitä, koiran mielestä tottis pitäisi olla alusta asti huippuhauskaa puuhaa.
- pikkuhiljaa palkkauksessa nuori koira siirretään ruualta saaliille, jos koiralla on hyvä vietti ja leikkiminen on sille tärkeää. Jos koira toimii ruualla paremmin, lelupalkkaa ei kannata väkisin yrittää käyttää eikä toisinpäin, koiran mukaan, mitä se eniten haluaa, ruokaa, saalistusta vai taistelua.  Myös laumavietin hyödyntäminen yhdistettynä ravinnonhankintaviettiin.
- lelu/saalispalkan voi ottaa käyttöön vasta sitten kun pentu osaa jo leikkiä, tuoda lelun ja irrottaa käskystä.
- jos taistelunhaluinen ja vietikäs koira, silloinkin (ja erityisesti silloin) irrotus opetellaan nätisti vaihtokaupalla jotta vältytään konfliktitilanteilta irrotuksissa myöhemmin. Irti-käskystä seuraa paljon useammin uusi leikki kuin lelun katoaminen taskuun. Irti-käsky eri tilanteissa, ei aina samassa kohtaa.
- viettiä myös kuolleeseen esineeseen, voi käyttää kahta patukkaa maassa joiden välimatkaa pidennetään pikku hiljaa, koira ottaa molemmat suuhun (pohjia noutoon), toimii jos vahva vietti koiralla.
- äänenkäyttö ja äänensävyt, paljon iloista kehumista koiran tehdessä hyvin ja yrittäessä, napakka ei + mahdollinen pakote ei-toivotusta toiminnasta. Suuttua ja turhautua ei saa "koiran nähden". Ei laahusteta kentällä kuin pystyynkuollut lahna vaan omalla äänellä ja eleillä pidetään koirallekin hyvää fiilistä yllä. Ei kuitenkaan jatkuvaa höpötystä, vaan kun on kehun paikka, kehutaan innolla ja kunnolla.
- hiljaisuutta ja eleettömyyttä, kokeenomaista jäykistelyä harjoitellaan erikseen alkaen pienistä hetkistä. Hiljaisuuden aikana koira pitää kontaktin ja odottaa toimintaa.
- aika tärkeä asia: koiran kanssa treenikentällä ollessa keskitytään vain koiraan, suoritusten analysoinnit ja seuraavan harjoituksen suunnittelut tehdään silloin kun koira on autossa. Vanhemman koiran voi laittaa paikkamakuuseen, jättää istumaan odottamaan toimintaa, pitää perusasennossa (vrt tuomarin arvostelu) tai käskeä "lepo-makuuseen" jos sellainen opetettu, jos haluaa kesken treenin vaihtaa ajatuksia treenikaverin kanssa. Ei pitkiä välikuolemia tai niitä näitä höpinöitä kesken vetoleikin. Keskitytään siihen koiraan. Ei ole reilua antaa vireen laskea ja vaatia sitä taas ylös, eikä myöskään ole reilua että koira saa joskus pööpöillä liikkeiden välissä kentällä nuuskimassa murusia ja hajuja ja kerjätä yleisön rapsutuksia, ja joskus siltä vaaditaan skarppina oloa liikkeiden ja tekemisen välissäkin.
- Luna pääsi esittelemään nouto-ongelmia. Sain ohjeita kapulan pureskeluun ja hitaaseen palautukseen. Pitoharjoituksia sellaisenaan (kuten on nyt tehtykin taas), pureskelusta pieni huomautus alaleuasta tai kapulan päästä, kehua kun pitää nätisti. Kapulan luovutustilanne pirun hauskaksi, konflikti ja paineistus pois tilanteesta. Palautusasento ylipäätään niin vahvaksi ettei tarvitse korjailla vinoutta ym. Vauhtia ja voimaa saa rakennettua tällaiseen koiraan (herkkis epä-viettipommi huonolla puruotteella) rajallisesti, mutta palautukseen nopeutta voi treenata hetsauksilla, juoksemalla koiraa karkuun, haukuttamalla kapulalle, apparin kanssa jne. No, kunhan edes laukalla palauttaisi ja saisi hiukan iloisuutta liikkeeseen. Vinoa palautusasentoa voi korjata esim kepeillä, kukkaruukuilla tms: koiralle "kuja" ohjaajan eteen. Käsilläkin voi ohjata.

Noh, tuossa nyt oli jotain ajatusvirtaa. Aika paljonhan tuossa oli sellaista tuttuakin asiaa minkä kyllä tiesi periaatteessa jo, mutta tuolla oivalsi esimerkkien avulla vähän uudella tavalla ja ennenkaikkea tuli ajatelleeksi: tosiaan, näinhän se on. Päällimmäisenä jäi mieleen se positiivisen tunnetilan merkitys. Ja se, että keskittyy koiraan, eläytyy leikkiin ja treeniin ja laittaa itsensä likoon. Semman parasta antia oli nähdä käytännössä miten Mia tekee harjoituksia omien koiriensa kanssa. Upeita eläimiähän ne oli, ja touhusta paistoi koiran ja ohjaajan hyvä suhde.