Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pientä taustoitustakin välillä

Niin, ajattelin josko tätä yllättäen blogiin ilmestynyttä Laku-pentua pitäisi vähän selittää ja taustoittaa... En ole tainnut juuri mitään uskaltaa beussihaaveistani ja hankintasuunnitelmista kirjoitella, jotenkin sitä on ajatellut että jos sitä nyt menee "ääneen" sanomaan että minullepa saattaa tulla vaikka puolen vuoden päästä pentu, niin sitten taatusti menee kaikki asiat pieleen ja eipäs tullutkaan. Että pessimisti ei pety tai jotain sinnepäin, vaikken kyllä pessimistinä itseäni pidäkään, vaan mentaliteetillä "yritetään ja toivotaan parasta ja asioilla on tapana järjestyä" on yleensä porskutettu elämässä eteenpäin. :)

No mutta. Beauceron-pennun kiikuttaminen kotiin ei siis suinkaan ollut mikään hetken mielijohde, vaan monivuotinen haave ja toive, joka pikkuhiljaa muuttui suunnitelmaksi. Mistä ihmeestä minä sitten tähän rotuun päädyin? Jaa-a. Ensimmäinen muistikuva on siitä, kun olen joskus vuonna 2007-2008 kipeänä kotona lojuessani katsellut taivaskanavilta matkailuohjelmaa, jossa kuvattiin Ranskan maaseutua, ja siellä näytettiin miten mustaruskea koira taiten paimensi valtavaa lammaslaumaa. Olin vaikuttunut, ja jotenkin en päivien ja viikkojen kuluessa saanut sitä tummaa suurta koiraa mielestäni. Oli pakko selvittää, että mikä se oikein oli. Ja minähän selvitin, beauceron (nevöhööd), ranskalainen vartioiva lammaspaimen, nykyään käytetty enimmäkseen harrastus- vahti- ja kotikoirana, mutta edelleen myös työkoiranakin. Eetu-sheltin kuolemasta oli ehkä puoli vuotta, vuosi kulunut ja jossain takaraivon perukoilla kyti jo ajatus seuraavasta koirasta jahka opiskelut tulisi päätökseen. Totesin kuitenkin beauceronin olevan minulle liian haastava rotu, ja aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Muutaman mutkan kautta tuli päädyttyä valkkariin, ja Lunan hankinnassahan tuota harkintaa ja kasvattajien vertailua ei juuri malttanut tehdä. Olisi ehkä pitänyt. (No mutta sittenhän minulla ei olisi Biinsiä, ja on se kuitenkin vikoineen kaikkineen aivan mahtava persoona ja hirmu tärkeä ystävä jota en pois antaisi vaikka mitä maksettaisiin)

Lunan kanssa yhteiseloa rakennellessa se beussi häälyi kuitenkin koko ajan ajatuksissa, ja sydämessä läikähti aina kun semmoisen jossain näin. Vai vihkaa aloin ottamaan rodusta vielä enemmän selvää, selaimen kirjamerkkilistaan ilmestyi yhtäkkiä litania beauceron-sivustoja, kasvattajia Suomesta ja ulkomailtakin ja löysin itseni milloin mistäkin päin Suomea näyttelykehien, treenikenttien ja koepaikkojen reunoilta pällistelemästä näitä otuksia. Ja mitä enemmän tutustuin, sitä enemmän rotu alkoi tuntua omalta. Kantapään kautta oppineena nyt päätin, että harkitsisin tämän asian tarkkaan ja ottaisin huolella selvää asioista ja eri kasvattajista enkä ottaisi ensimmäistä ihanaa pentua joka vastaan tulee. Ajatus oli kuitenkin saada ei pelkästään rodun edustaja, vaan hyvähermoinen, tasapainoisen vahvaluonteinen ja terve harrastuskaveri pk-lajeihin jolta ei heti loppuisi paukut kesken ja tulisi rajat kovin äkkiä vastaan.

No, pohjatyötä on kyllä tehtykin tunnollisesti, mutta aika pian löytyi kyllä sellainen kasvattajakin jolla on fiksut periaatteet tässä hommassa, koirilta haetaan sellaisia ominaisuuksia joita itsekin arvostan ja jalostustyötä tehdään rehellisesti ja vastuullisesti ja muutenkin vaikutelma oli alusta asti kaikilta osin positiivinen. Jotenka Tomeran kennelistä minä sitten aloin jossain kohtaa varovasti pentua kysellä ja toivoa. Ja ilahduin ikihyviksi kun minulle sieltä semmoinen luvattiin. Alunperin pentu piti tulla jo vuotta aikaisemmin, mutta matkaan tulikin mutkia ja kyseinen narttu jäi tyhjäksi. No, sitten varrottiin seuraavia suunnitelmia. Ja nyt tosiaan on kotona kasvamassa penneli yhdistelmästä Grand Lutin Yapp x Largo vom Weingraben. Olin hirmu otettu ja ilahtunut että sain tästä yhdistelmästä itselleni koiran, vanhemmat on molemmat ominaisuuksiltaan upeita otuksia. Isää en ole vielä livenä nähnytkään mutta tarkoitus olisi jossain kohtaa Lakun kanssa sielläkin suunnassa vierailla kunhan tässä nyt vauhtiin päästään. Jopoa onkin tullut pariinkin otteeseen ihasteltua ja vaikutelma on ollut hurjan positiivinen. Innolla ja mielenkiinnolla sitten vain odotellaan mitä kaikkea jälkikasvusta kuoriutuukaan. Ja mukava kun näin netin välityksellä voi seurailla sisarusten ja muidenkin Tomerien kuulumisia :)

Niin että tässä sitä nyt ollaan, ikionnellisena ja ylpeänä beauceroninomistajana. Täynnä intoa päästä harrastamaan, liikkumaan ja touhuamaan ihan kunnolla, vapaasti, ilman heikkohermoisuuden ja arkuuden tuomia rajoituksia. Täytyy toivoa että kaikki menee hyvin, terveys kestää ja säästytään tapaturmilta ja sairauksilta. Kyllä meistä vielä mainio tiimi tulee :) Ja Lunaakaan tietysti ei unohdeta, se jatkaa tokouraansa aivan varmasti siihen asti mihin rahkeet riittää (koitetaan seuraavan etappina päästä korkkaamaan voittajaluokka loppukesästä tai syksyllä) ja yhdessä voidaan sitten nuohota metsiä ja liikuskella luonnossa.

Nyt en enää muista missä vanhassa tv-sketsissä joskus oli se "Kiitti, tämmöst mää oon aiiiina halunnu!" (Oliko se joku Pulttibois tai Kummeli) Mutta niin. Tämmöstä mää oon aina halunnu:
 Se on niin muru <3
Tämmöinen välitilitys tähän kohtaan, kuulumisia taas kun ehtii naputtelemaan.

3 kommenttia:

  1. Toivotaan, että beauceron on sellainen kuin ajattelit. Itsellä jo kolmas beussi talossa :) Ne vaan jotenkin on vienyt sydämen <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä hyvin vahvasti siltä vaikuttaa että tuo tuhisija on just semmonen koira mitä olen toivonutkin. :) Tuntuu nyt jo niin vahvasti "omalta" ja itselle sopivalta vaikka on vasta viikko tunnettu toisemme. Joskus se vaan tulee hirmu vahvana jonkinlainen intuitio, "se fiilis", mitä ei oikein edes osaa selittää... Sellainen että näin tämän kuuluukin olla.

    VastaaPoista