Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Work 'n play

Tänään tuli käytyä mätsäreissä pyörähtämässä. Kehään en sentään eksynyt, mutta pientä häiriötreeniä tuli tehtyä ihan mukavalla menestyksellä. Lunaa ei haitannut koira- ja ihmisvilinä, vaan se teki ihan kivasti hommia. Seuruuta lähinnä otettiin ja lyhyt paikkamakuu. En halunnut liian vaativaa treeniä ottaa nyt kun tilanne ja paikka oli ihan uusi. Luoksepäästävyyttäkin koitettiin hiukan harjoitella. Keski-ikäisen rouvashenkilön kanssa ongelmia ei ollut, Lunaa ei juuri täti kiinnostanut sen koommin hyvässä kuin pahassakaan. Ok, hyvä niin. Nuori mies sen sijaan oli pahempi pala purtavaksi ja ystävällinen avustaja sai osakseen haukut ja rähinät. Ei hyvä. Pakollisena jälkiviisautena mainittakoon, että olisin voinut ohjeistaa miestä tulemaan koiraa kohti hieman varmemmin elkein eikä jäykkänä hiippaillen. Mutta oli miten oli, kokeissa ei sovi tuomarille räyhätä, vaikka hiippailisi minkä sorttinen ukko sieltä koplaamaan. Toinenkin nuorimies saatiin uhriksi, ja tämän kanssa Luna käyttäytyikin sitten asiallisemmin eikä huutanut. No, tietääpä nyt senkin että tätäkin on vaan treenattava. Pirusti. Täytyypä ottaa puheeksi ensi torstaina treeneissäkin.

Tämän viikon torstaitottikset menikin sitten vähän niin ja näin. Lunassa oli virtaa kuin pienessä kylässä, ja heti kun sen vapautti, käytiin nuuskimassa autotallit ja ojanpohjat, varasteltiin polttopuita ja ängettiin viattomien sivullisten syliin. Mikä ehkä sinänsä voisi olla jopa positiivinen asia, eipä ainakaan koiraa ahistanut eikä ollut paineita. Ja teki se kyllä hommansa kunnolla, ja noutoonkin saatiin lelupalkalla jopa tekemisen meininkiä. Ei vaan ollut taas itselle tullut mieleen käyttää siinä vielä saalispalkkaa. Hidasta seuraamista täytyis nyt tahkota sitten, kovasti toivoisin näkeväni jonkinlaista takapään patoamista siinä jossain kohtaa. Mutta ährätään nyt se tekniikka ensin haltuun. Ja käännöksiä, käännöksiä... Meinaa vähän irrota liikaa toisinaan.

Itseä kiusaa nyt jälkiahdistus, tarvis vielä ehtiä ennen kun menee ihan velliksi kaikki maastot. Ääääh. Jos vaan hilloa löytyis niin oma automobiili menis kyllä hankitaan oitis. Vaan ainoat hillot on nyt kyllä jääkaapissa. Entä jos se on sitten tauon jälkeen ihan kaameeta sohlaamista? Yyyyh.

Puistossakin tuli käytyä pitkästä aikaa lenkin ohessa kun katoin tien varresta että oli tuttu koira siellä. Katsoin väärin, mutta mentiimpä sitten kumminkin staffi-pitbull-uroksen seuraksi. Koirilla näytti olevan kovin lystiä keskenään, ja leikkivät ihan sulassa sovussa ilman mitään selkään hyppelyitä tai turhia pörinöitä tai alistamisia. Mutta lähdettiin siitä sitten kun tuli enemmän porukkaa paikalle. Luna olikin leikkien tohinassa vaihtanut väriä, ja talutin kotiin ruskean paimenkoiran. Ihan pakkohan se on sinne ainoaan kurarapakkoon tunkea painimaan. Nyt täytyis vielä iltaruualle keksiä joku helppo duuni ja suunnata katseet kohti uutta viikkoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti