Nyt kaikki joukolla lahtaamaan variksia

Päivän jälki meni lähes kirjaimellisesti harakoille. Se meni siis ahneille pikku paskiaisille, variksille. Kaikki edellytykset hyvään jälkeen olis ollut: kostea, vaan ei liian märkä maasto, lyhyt ruoho, hyvin tilaa, koiralla nälkä... Alkuun mietin mahtaako neljän ruuhka häiritä herkkis-neitiä, mutta eipä tuo näyttänyt vaikuttavan intoon, jota vielä oli tallella ennen aloitusriukua. Heti ekalta askeleelta Luna tuntui olevan vähän pihalla, mutta luulin että kyllä se siitä lähtee. Vähän kyllä kiroilin päässäni ja ihmettelin kun likka olis vaan kaahannut eteenpäin eikä ottanut askelia kunnolla, ja kun pidättelin liinasta, jäi hölmönä seisomaan paikalleen ja katsoi välillä mua että mitäs nyt. No eipä ihme, kun toisen eväät oli syöty. Pirun varikset oli päässeet apajille, siellä ne juhli jäljen loppupäässä kun katsoin. Mietin., että jätänkö kesken vai annanko koiran yrittää löytää edes loppupalkka, ja päädyin jälkimmäiseen. Nokka pysyi maassa, mutta kauhealla vauhdilla porhallettiin eteenpäin kun en sitten himmaillut enää, tarkkuudesta ei tietoakaan. Kun ei niitä napuja siellä ollut kuin yksi siellä ja toinen täällä. Näkyi vielä niin hyvin kun oli ihan lyhyt ruoho. Suureksi hämmästykseksi se ainoa kulmakin meni sitten suurinpiirtein niinkuin piti, pienellä tuumauksella että mikäs tämä on. Ja loppukasa (noh, puolet siitä) löytyi kuin löytyikin ilman apuja tai liinan kiristelyjä. Mutta kyllä mä aika lailla kämmenet naamalla siellä perässä tulin. Luna yritti parhaansa, mutta tällainen jälki oli sille aivan liian vaikea. Eipä ihme että likka vähän väliä pysähtyi puhaltamaan ja ihmttelemään, missä sen illallinen on...

Pakko tässä on vielä ainakin pari prykiä ottaa tänä syksynä, jäi niin huono maku suuhun tuosta. Täytyy vaan agiteerata sitten variksenpelätin mukaan. Perkule noihin lintuihin palaa käpy. Söisivät matoja.