Juu koiranruokaa on kylvetty taas ahkerasti. Viikonloppuna oli kivat kelit ja jälkeä poljettiin molempina päivinä, perjantain maltoin pysyä poissa. Lauantaiaamuna oltiin Annan ja vinttien kanssa rannalla kirmailemassa, isot koirat sai päästellä keskenään höyryjä ja Laku kävi sitten erikseen myös ihmettelemässä dyynejä ja merta. Kävyn perässä koheltaessaan se eksyi uimaankin jo.
Iltapäivällä tein molemmille jäljet pellolle. Multapohja ja kova tuuli teki homman Lunalle hiukan haasteellisemmaksi mutta kyllä se hyvin suoriutui. 2 kulmaa, U:n mallinen jälki ja askelia oli 280. Tyhjiä 5 x 10. Aika paljon ruokaa jäi syömättä jostain syystä. No, seuraavan kerran apetta tarjoiltiin sunnuntain jäljeltä, ja johan alkoi mullan seastakin nappulat nousemaan. Sunnuntain jälki oli 380 askelta, sama U-malli ja tyhjiä 6 x 10, tuulikin oli lähes yhtä kova, aloitus vastatuuleen. Luna teki tosi hienon suorituksen, aivan nappiin meni.
Lakulle tein lauantaina ensimmäisen suoran jäljen, 20 askelta, alussa kolmio, eväänä broilerinsydäntä keitettynä. Tuo hujahti niin nopeaan etten oikein ehtinyt edes tajuamaan mitä tapahtui, mutta kyllä se ne kaikki ruuat söi ja jäljen päällä pysyi eli ilmeisesti meni ihan hyvin siis. Sunnuntaina otin 30 askelta ja hienosti tuhisti pieni nenä menemään. Melkoista sammakkoryysimistähän tuo vielä on mutta alkutekijöissähän tässä vasta ollaan. Ja intoa ei ainakaan puutu.
Ja sitten vielä eilisten jälkien summaus: kävin polkemassa Lunalle 250 askelta (5 x 10 tyhjää, 1 serpentiini ja 1 kulma) kuivahkolle nurmikkopohjalle, ja jätin vanhenemaan puoleksitoista tunniksi. Siitä tulikin sitten tämän kevään paras nuuskutus. Luna teki loistavasti hommia, jäljestys oli tarkkaa, eteni hyvällä rytmillä, tyhjät, kulma ja serpentiini meni just eikä melkein. Lopussa herkuteltiinkin sitten ansaitusti kananmunalla ja kanansiivellä ja kiikutettiin ylpeänä palloa autoon. Lakulle talsin 35 askelta niinikään nurmipohjalle, ja eväänä oli keitettyjä possun sisäelimiä. Alussa oli kauhea kohellus päällä mutta koko ajan paransi ja kaikki askeleet käytiin läpi. Kovin saa olla tyytyväinen pentuunkin ja sillä näytti olevan hirmu kivaa. Lopuksi sekin sai kananmunaa ja vähän nujuttiin lelunkin kanssa.
Tänään vielä illemmalla käyn polkasemassa jäljet mutta sitten pidetään muutaman päivän paussi ja jätetään ajatukset muhimaan.
Tottispuolella ei mitään uutta, en ole Lunan kanssa tokopuolta ottanut nyt viime torstain jälkeen ollenkaan, ruoka on tullut jäljeltä. Lakun kanssa olen ihan muutamia toistoja tehnyt istumista ja naksutellut kun kävelee siivosti hihnassa. Ja luoksetuloja tietysti tässä koko ajan vahvistellut. Ja leikitty on myös ja muutenkin ilakoitu.
Mun jälkikuume pahenee entisestään, kun luen teidän jälkitreeneistä. Mutta näitä lisää! :)
VastaaPoistaKävin pari viikkoa sitten jälkiluennolla ja sieltä sai taas sellaista intoa ja vinkkiä jälkitreeneihin, että meinaan haljeta, kun en pääse vielä kokeilemaan niitä. Ja vähän tuli pentukuumekin ihan vain sen takia, että sai niin paljon ideoita pennun kouluttamiseen.
Kuulostaa kyllä tosi hyvältä harrastuskoiran alulta tuo Laku :) Ja ihailtavan paljon ehdit harrastaa molempien koiriesi kanssa!
Juu kyllä on taas niin intoa piukassa nyt kun on tuo raakilekin menossa mukana :D Jälkihommat on kyllä mukavaa puuhaa niin kauan kun muurahaiset ja varikset pysyy loitolla eväistä... Onko sulle muuten tulossa Avan pennuista joku itselle? Tää alkukesähän ois vallan oivaa pennunhankinta-aikaa ;)
PoistaKyllähän se pentu vähän mielessä kuumottelee, mutta päätin jo kauan sitten, etten ota vielä pentua. Onneksi Avan pennut on varmaan kaikki jo varattujakin :D
Poista