Eilen saatiin sitten Satun kanssa kuningasidea talloa jäljet frisbeegolfkentälle (eikai semmosta nyt kukaan pelaa ainakaan vielä näin aikasin keväällä). Tuli tehtyä havainto että kyllä, ulvilalaiset pelaavat kuin pelaavatkin frisbeegolfia. Alkuun näytti hiljaiselta, mutta kun saatiin tallottua, väkeä rupesi ravaamaan edestakaisin ja viskomaan niitä kiekkojaan siinä meidän jälkien päällä. Harhajälkiä tuli aivan hirveästi ja tuommosella kevyellä 3-5 min viiveellä omiin tallomisiin. Tein siinä välissä Lakulle ruudun syrjemmälle (jätkä imuroi nappulansa kuin viimeistä päivää) ja sen jälkeen lähdettiin irvistellen kokeilemaan löytääkö koirat yhtään mitään. Lunalle oli nyt ihan vaan suora, 200 askelta, yksi 10:n tyhjäpätkä. Vanheni puolisen tuntia. Alkuosassa ylämäkeä. Harhoihin nähden Luna veti ihan hirveän hyvin, tarkkuudesta olisin taas vähän niuhottanut mutta tilanteeseen nähden hienoa työtä. Kunnes muutaman hengen teiniporukka kulki kauempaa jotain pientä ääntä pitäen, voi että kun rupesi jännittämään. Yleensä en auta jäljellä yhtään, mutta nyt meinasi käpy kärytä ja käskytin uudelleen jäljelle. Kyllä tuo se jäljen uudelleen otti mutta kyttäili niitä teinejä koko ajan eikä keskittynyt. Loppuun asti päästiin kuitenkin ja loppupalkka taskusta. Tällä kertaa oli pallokin mukana ja innolla tuo sen kantoi autoon. Harmittaa kyllä pirusti tuo sen häiriöherkkyys. Tuo ei edes ollut mikään mölyapinapoppoo, eikä kulkenut läheltä. Ja silti tuo olisi jättänyt homman siihen jos olisin antanut. Nenä olisi hyvä ja taitoa ja draivia löytyisi mutta tuohon se homma sitten kurahtaa. Ja on me kuitenkin ajettu jälkeä pikatien varressa, vilkkaassa lähiössä, pyörätien lähellä, linja-autotallien nurkilla, traktorien rinnalla... Yleinen, tasainen melu ei niinkään haittaa mutta jos muuten on rauhallista niin joku yksittäinen juttu on sitten liikaa. Ja viime kesänähän tuo häiriöherkkyys (eli ääniherkkyys) sitten pahenikin aika vahvasti, sitä ennen Luna ei niin helposti reagoinutkaan mihinkään. Viime kesänä sitten jäi useampikin jälki kesken kun alkoi pelottaa liikaa ja kuuluisa "autovietti" meni kaiken muun edelle. Paska homma suoraan sanoen mutta minkäs teet. Onhan se tiedossa mitä palikoita tuolta valkuaisen päästä puuttuu. Mennään sen mukaan.
No, tänään aamupäivällä tuli vielä polkastua tutummille nurmille 170 askeleen jälki 2 kulmalla, tyhjiä oli 3 x 10. Vanheni kolmisen varttia. Tällä kertaa ei pelottanut äänet eikä kolinat, mutta meno oli muuten vähän ponnetonta ja Luna pysähtyi välillä tuijottelemaan horisonttiin. Alkujäljestä ruualla oli muurahaisia ja taisi joku pistääkin kun hervoton pärskykohtaus saatiin aikaiseksi. Kulmat meni hyvin, tyhjillä meinaa välillä jättää oikean puolen jäljet ottamatta, vähän joutuu huomauttamaan liinasta. Keskeltä jälkeä meni sitten näköjään ihan selvästi jonkun muun polkemat askeleet, tässä Luna meinasi harhautua mutta löysi kuitenkin itsenäisesti takaisin omalle jäljelle. Otin tarkoituksella nyt vähän lyhyemmän jäljen, kun illalla olisi tarkoitus tottistella vielä, ja tuntui että eilisen jälkeen vähän iisimpi treeni olisi tarpeen. Nyt vähän taukoa ja seuraavalle jäljelle mennään sitten kunnolla nälkäisenä, nyt saattoi eilisillan eväät vielä lämmittää sen verran että vire oli turhan matalalla.
Lakulle tein tänään ruudun, tai no kolmionmuotoisen alueen aika lähelle pyörätietä, komiaa oli taas penneliä katsella. Vaikka ohi meni lenkkeilijöitä ja jokunen fillaristikin ja Sadun kanssa juteltiin vieressä, kakara keskittyi etsimään aamiaistaan nurmikolta. Eksyttyään alueen ulkopuolelle, Laku löysi nopeasti takaisin ruutuun. Kovasti olen tyytyväinen.
Jep, leppoisa vapaapäivä tiedossa, illemmalla vielä ulkoillaan ja käydään tottistelemassa. Ranskanpaimennin pääsee leikkimään ja treenaamaan katsekontakteja ja luoksetuloa.
| Ihme venynyt kuva tuli tähän nyt. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti