Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Raadonsyöjä korkkasi uimakauden

Kevät etenee vihdoin ja kelit lämpenee. Ja niinpä on alkanut myös uimakausi. Uimassa ja ainakin kahlailemassa olisikin tarkoitus tänä suvena käydä paljon ensinnäkin siksi, että se tuntuu olevan Lunasta valtavan kivaa ja toiseksi siksi, että tulisi vähän monipuolisuutta liikuntaan. Metsälenkin varrelta jo muutama viikko sitten löytynyt "paskajärveksi" tuttavallisemmin nimetty lampi onkin tutkittu pariinkin otteeseen Lucan kanssa. Tässä pari räpsyä sieltä, kameran tarkennusasetukset olivat vinksallaan ja mitään laatuotoksia ei tullut (taaskaan).



Tänään käytiin Mäntyluodon koirarannalla keppiä viskomassa ja saatiin Jarnokin houkuteltua mukaan (kepolla on parempi heittokäsi, hih). Meri oli kovin matalalla nyt ja aika pitkälle sai Biins mennä ennenkuin pääsi kunnolla uimaan. Mutta reippaasti se polskutti menemään. Rannalta sitten löytyi varsin rapeaksi auringossa paahtunut ja haiseva linnunraatokin, joka estelyistä huolimatta päätyi valkuaisen mahantäytteeksi. Yöks. Kotona ropisikin sitten varmuuden vuoksi ripulilääkkeet jo valmiiksi ruokaan, muutamasta vahingosta viisastuneena. Tässä kuvia koirarantakeikalta.

Lokit ehti vähän säikähtää.
Hyi tää olikin pahaa vettä.
Valmiina sinkoamaan.
Kas taustallakin porukkaa. Muuten oli kyllä hiljaista.
Puuh, just ku mä saan kauheella vaivalla haettua nää kepit ni sitte te viskotte ne uudestaan ulapalle.
Oisko kameraan putken hankinta paikallaan?
Kalliokiipeilijät


Treenirintamalle ei erikoista. Torstaina oli ohjatut tottikset, tehtiin pitkästä aikaa sosiaalista kiemurtelua, leikittiin ja muutama yksilöliike loppuun. Sosiaaliset meni hienosti, leikki ei oikein maistunut mutta huilin jälkeen tein kipolla muutamat seuruut, pari hyppyä, bh:ta ajatellen istumiset ja maahanmenot yhdistettynä luoksetuloon. Hieno vire ja oikein mukavan tuntuista tekemistä. Muuten ei olla hirveästi aherrettu. Käytiin me maanantaina Reijan ja Rico-kelpien kanssa koulun pihassa reenailemassa. Paikkamakuun otin niin että keltsi teki hommia ja Luna makasi sivussa. Ja jotain pallottelua ja muuta. Aamu-ja iltaruuilla olen ottanut lyhyitä seuruupätkiä ja pysähdyksiä tai vaan haukuttanut ja jotain simppeliä. Metallinoudonkin otin huvikseni joku päivä, ja yllätykseksi tuo nouti sen paremmin kuin puukapulan. Vauhtiakin oli reippaasti. Liekö vaan ollut sinä aamuna kamala nälkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti