Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Mätsäritreeniä ja paimenkoirapainia

Tänään käytiin match showssa ottamassa vähän häiriötreeniä. Ensin meinas olla hämmennys, uteliaisuus ja ihmetys päällimmäisinä ja teinineiti Lunalle tuli ihan yllätyksenä että jotain hommiakin tarvis tehdä. Rakas ystävä Lotta-briardikin kun oli paikalla, niin leikkimäänhän sitä olis tarvinnut päästä. No, tovi siinä sitten ihmeteltiin maailman menoa ja sivussa otettiin pienet vieraan miehen moikkaus-harjoitukset. Pikku hiljaa muistui valkuaisen mieleen myös lihanretkaleet liivintaskussa, ja saatiin aikaiseksi muutama tosi kiva seuruupätkä ja käännöksiäkin oikeen mallikkaasti. Eli ihan hyvä maku jäi suuhun sitten kuitenkin.

Urakoinnin päätteeksi tytöt pääsi vielä painimaan ja kirmaamaan omassa pihassa. Iltalenkki jäi nyt tänään väliin, mutta likka retkottaa sen verran väsyneen näköisenä pitkin pituuttaan, että aktiviteetin puutostilasta tuo tuskin akuutisti kärsii.

Muuten ei ole viime aikoina kummempia touhuttu. Viikonloppu meni kouluttautuessa akupunktioneulojen parissa. Torstaitreenit meni ihan normaalisti, tosin pientä keskittymiskyvyn puutetta oli havaittavissa. Ihanat pojat oli pissineet pusikkoon ja olihan ne aromit sieltä käytävä kärsään imemässä useaankin otteeseen. Leikkiäkin otettiin, ja sehän sujui muuten vallan mukavasti, mutta kaulaan oli unohtunut ketjupanta, josta tuli sitten into piukeena tempoessa ikävää pakotetta. Ens kerralla eri sortin panta kaulaan sitten ja uus yritys. Hyppyä otettiin ja tällä hetkellä se on vähän tilanteessa nimeltä kaaos. Mutta kaipa se siitä.

Viime viikonloppuna tulikin visiteerattua Hämeenlinnassa tutustumassa beauceroneihin. Ja erääseen kasvattajaan *viheltelyä*... Kyseessä oli kasvattajan järjestämä leiri, jossa oli sunnuntaina ohjelmassa viettitreeniä maalimies Mika Mahlamäen vetämänä. Maalimiehen taitava työskentely eri ikäisten ja tyyppisten koirien kanssa oli hienoa katseltavaa ja ilahduin kovasti myös siitä, että kaikki koirat leikkivät, saalistivat ja taistelivat mukavannäköisesti. Kuka mihinkin osa-alueeseen painottaen. Yksikään koira ei kuitenkaan viitannut kintaalla leikille tai näyttänyt menettävän hermojaan tai paineistuvan tilanteesta. Lunalle tämä oli lähinnä autoilureissu, mutta pääsi se sentään hiukan Jarnon kanssa kävelylle ja vähän pällistelemään ympäristöä. Illalla käytiin PPKK:n kentällä vetämässä perustreeni iteksemme.

Pari kuvaa reissusta, kameran takana hääräsi Jarno.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti