Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kippoja siellä ja kippoja täällä

Niin, tämä viikko on kippoiltu. Ja olen aika yllättynyt miten nopsaan se on edistynyt, ihan kotioloissa siis. Aamuisin olen harjoitellut välikehuja ja tehnyt putkeen kahta, kolmeakin liikettä. Luna on tuntunut ottavan hillityt välikehut ihan hyvin, eikä ole yrittänyt karata kupille liian aikaisin. Mutta sitten tultiin taas tähän klassiseen laushdukseen: "Kyllä se kotona tän osasi". Nakkilassa hiottiin jääviä sosiaalisesti ja yksin, ja häiriössä se menikin hyvin, kaikki ekalla oikein, joka kerta ja nopeasti. Yksilössä otettiin samoja kaukopalkalla, mutta sitten oli vähän likan aivot muualla. Ei nyt mitenkään huonosti mennyt silti, mutta jollain tapaa Luna oli vähän kuutamolla, ei niin skarppina kuin yleensä. Seuruu meni kovin nätisti kyllä.

Perjantai otettiin lunkisti ja jätettiin ryppyotsatottikset vallan väliin. Naksuttelin lähimetsälenkillä kiville ja kannoille hyppimisistä, penkkien ja runkojen yli loikkimisesta, puuhun kiipeilystä ja mistä nyt milloinkin. Biinsillä tuntui olevan lystiä ja se keksi ja tarjosi tämän tästä kaikenlaisia versioita ja temppuja keppien riepottelun ja hajujen imuroinnin lomassa.

Tänään tottisteltiin palveluskoirakerholla (rämmittiin mudassa siis). Hyppyä otettiin taas kosketusalustalla, ja pientä toivonkipinää alkoi taas syttyä. Se on meillä kyllä ylivoimaisesti kaikken surkein liike. Ei se hienolta nytkään näyttänyt, mutta pari hyvää suoritusta sentään saatiin. Ja kipolla tuli sähellettyä, alkuun muutama toisto aivan mahtavaa seuraamista ja jäävät, ja sitten alkoi kaksijalkainen treenaaja tunaroimaan. Yritin ottaa luoksaria niin että palkka oli koiran takana, ja eihän siitä mitään tietenkään tullut. Mutta koska eräillä meistä on toisinaan sahanpurua aivojen paikalla ja hermoimpulssien eteneminenkin pääkopassa tökkii kuin mokkula keskellä korpea, hermostuin likalle ja vaadin liikaa. Ja harmitti sitten tietysti jälkeenpäin pirusti, oma vikahan se oli. Mutta saatiin sentään lopuksi ihan hyvät suoritukset siitäkin kun käänsin kippo-asettelun toisinpäin. Ja nyt iltaruualla oli toki pakko ottaa pari toistoa että sai hyvän maun suuhun, ja nappiinhan ne meni nyt, vaikka vähän ennakointia olikin ilmassa toisella kerralla. Kyllä nuo juoksutkin taitaa vaikuttaa tuohon tekemiseen vähän. Tai lähinnä keskittymiseen. Pojat vaan mielessä aamusta iltaan. Nyt tuntuu olevan parhaat tyrkkypäivätkin käsillä. Lenkillä tuo on nostellut koipeakin puuta vasten pari kertaa kuin urokset konsanaan. Huoh, loppuis jo.

Iltalenkki kompuroitiin pimeässä lähimetsässä. Varsin järkevää. Ja nyt olen seuraillut hetken asetelmaa Lunaatti vs kuivausrumpu. Meillä pesutorni on Lunan kuppien päällä, ja kun rumpu on päällä, se puhaltaa lämmintä ilmaa alaviistoon, eikä neiti kykene mitenkään juomaan jos masiina on päällä. Nyt näköjään paloi likalta käpy tuohon mölisevään, puhisevaan laitteeseen, ja se asettui pontevana kodinhoitohuoneen kynnykselle häntä kohti kattoa ja haukkui kuivausrummulle. Kuinkas sattuikaan, vehkeen myllytykseen sattui juuri sillä hetkellä tulemaan sellainen pieni tauko, että tuo varmaan luuli saaneensa sen hiljenemään. Uutta komennusta kehiin, ja taas sattui kone pitämään tauon haukun jälkeen. Tästä nähtävästi itsevarmuutta saaneena se pystyi sitten menemään lopulta puhalluksen alle juomaankin. On se hyvä että joku sentään pistää metelöivät ja pöhisevät pyykinhuoltolaitteet kuriin ja nuhteeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti