Siis nimenomaan pentutottista leidi Ketkun kanssa tänään. Oltiin ppkk:n kentällä hinkkaamassa, ja alkuun sujuikin ihan ok, mutta sitten kakara keksi, että rallin juokseminen pitkin kenttää onkin paljon kivempaa kuin tylsät seuruut ja muut. Ja sitten saikin ihan pyydystämällä pyydystää tämän salamakastemadon että sai sen viskattua autoon jäähylle. Seuraava satsi sujuikin sitten asiallisemmin, lelupalkka kiinnosti tänään ruokaa enemmän, vaikka nälkä kyllä piti olla. Seuraamista, jääviä ja eteentuloa otettiin, ja muutama hyppy. Vireessä ei moitittavaa, mutta keskittyminen lipsui. Loppuun otettiin vielä kipolla viimeset seuruut, ja se menikin sitten aivan nappiin, vaikka aika uskaliaan pitkä pätkä otettiinkin. Treenien päätteeksi sai sitten riehua luvan kanssa tutulla jalkkiskentällä. Mukana rymyämässä oli taas briardineiti Lotta. Kotiin kiikutettiin märkä ja kurainen koiraeläin. Kamera oli mukana, ja jako aikomus napata hienoja tottiskuvia. Vaan muistikortti unohtui kotiin ja jouduttiin tyytymään kännykän kameraan. Saa silläkin nyt jotain räpsyjä:
 |
| Seuraamista |
 |
| Liikkeestä maahanmeno, juuri pamahtamassa alas |
 |
| Ja lisää seuruuta |
 |
| Märkä ja likainen matkustaja. |
 |
| Maikin kanssa automangusteja lihapullaa vastaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti