Lyhyesti viimeisimmistä treeneistä: Hakuilu on ollut joulutauolla. Tokossa on harjoiteltu kaukojen maahan-seiso-vaihtoa toistaiseksi ilman välimatkaa, mutta saan sentään jo seistä. Liikkeestä istumista on palauteltu mieleen. Häiriötreeniäkin on otettu muiden koirien kanssa ja paikkamakuuta "valekäskytyksellä" (lyhyesti: goutsi yritti saada Lunaa nousemaan ylös ja palkkasin kun ei totellut). Lisäksi metallinoutoa on tehty vaihtelevilla palkkauksilla. Agilityäkin käytiin muistelemassa kertaalleen.
Vuosi lähenee loppuaan ja ilmeisesti kunnon treenaajan pitäisi vähän summata ja analysoida älyllisesti saavutettiinko tavoitteet harrastuksissa ja ehkä jopa miettiä uusia tavoitteita seuraavalle vuodelle. Noh. Voisin tietysti lukaista vuoden takaisesta postauksesta mahdoinko sinne mitään fiksua tavoitelöpinää kirjoitella, mutta luotetaan nyt muistiin.
Ajatuksena viime tammikuussa oli, että vuonna 2012 tulisi korkattua tokon avoin luokka ja saavutettua siellä ainakin yksi ykköstulos sekä läpäistä BH-koe. Agilityä ja hakua oli into päästä kokeilemaan ja läpi suven jäljestää pirusti. No, jälkiä kyllä poljettiin aika ahkeraan, oiskohan neljä-viisikymmentä jälkeä kaikkiaan tullut tehtyä (nämäkin on kyllä jossain ylhäällä). Tahtia vähän hidasti loppukesän ja syksyn toivoton märkyys. Pituuksissa päästiin 300 askeleen tuntumaan, kulmia harjoiteltiin paljon ja lisäksi serpentiinejä, tyhjiäkin ilmestyi tänä kesänä jäljille jo 10-12 askeleen sarjoissa.
Agilityä aloiteltiin Reijan avustuksella ja käytiinhän me kesällä pari kurssiakin. Tähän lajiin kipinä ei ole niin kovin iskenyt että kisaaminen kiinnostaisi, mutta onhan se mukavaa vaihtelua tottiksiin. Helppoja ratoja saadaan jo vähän tehtyä, pari perusohjauskuviota opeteltu ja kaikki esteet on tulleet tutuiksi, toiset paremmin ja toiset vähän heikommin... Keppeihin ei olla sen enempää paneuduttu vaikka tomerana akkana semmoiset itse sahailinkin takapihaharkkoja varten. Ollaan siis pitäydytty melko lailla mukavuusalueella tässä lajissa ;)
Haku aloitettiin kesällä ja mukavaa puuhaa sekin. Intoa lisäisi se, jos voisi suunnitella oikeasti kisaavansakin lajissa joskus. Noh, ehkäpä siihenkin vielä mahdollisuus tarjoutuu aikanaan, esimerkiksi jonkun mustanpuhuvan ranskalaispaimenen kanssa... ;) Hih. Luna on kyllä viihtynyt hakutreeneissä ja aika hyvin käyttääkin nenäänsä. Haukkumalla ilmaisuakin on harjoiteltu. Rahkeet riittää toistaiseksi muutamaan haukahdukseen. Mukavalla porukalla kerrassaan mainio laji. Näin ilmojen kylmetessä on panostettu eväspolitiikkaankin huolella ja hakuilun lomassa on nautiskeltu kahveja, kuumia mehuja ja leipomuksiakin. Mahtaako kesän koittaessa olla jo kunnon piknikvarustus mukana ja koirat treenataan jahka syömiseltä keriitään...
Tokon osalta tavoitteet suorastaan ylitettiin, avoin luokka korkattiin keväällä, ja itsenäisyyspäivänä saatiin TK2, avoimen kokeita tuli yhteensä 6 kappaletta, kolme ykköstä ja kolme kakkostulosta. Tämän jälkeen onkin sitten vähän viritelty voittajaluokan liikkeitä alulle.
BH-koe meni hienosti läpi kesäkuun alussa. Pakko sanoa että tuohon suoritukseen olin kamalan tyytyväinen. Luna oli aivan mahtavalla asenteella mukana ja tottisteli tosi upeasti.
Eli aikas hyvin meni kulunut vuosi. Harmia on aiheuttanut vain tuo neidin hermorakenne ja pahentunut ääniarkuus, jotka kyllä kieltämättä hankaloittaa treenaamista aika tavalla. Mutta näillä eväillä mennään mitä on annettu ja treenataan sen mukaan mitä nuppi kestää. Tarkoitus olisi kuitenkin lähtökohtaisesti se, että koiralla olisi kentillä ja metsissä kivaa.
Ensi vuodelle tokon osalta tavoitteeksi asetettakoon voittajaluokassa starttaaminen jossain kohtaa vuotta, ehdottomasti aikaisintaan kesällä, todennäköisemmin loppuvuodesta. Voittajassa haastetta on jo huomattavasti alempia luokkia enemmän niin liikkeiden vaikeustasossa kuin suorituksen kestossa ja vireenhallinnassakin, että kiirettä on turha pitää. Tuntuu kuitenkin mukavalta päästä harjoittelemaan aivan uusia liikkeitä ja treeni-intoa ei ainakaan puutu.
Jäljestystä jatketaan harrastusmielessä kevään koittaessa, samoin hakuilua. Agilityä sitten mielenvirkistykseksi johonkin väliin, mutta pääpaino Lunaatin kanssa tulee olemaan tokoilussa. Toivotaan että terveys ja päänuppi kestää ja saataisiin paljon hyviä treenejä aikaiseksi.
Uudenvuoden räiskinnän varalle on kaapissa arsenaali aseita, raportoin sitten silloin millä fiiliksillä vuodenvaihdetta on vietetty.
Loppuun vielä myöhästynyt joulutoivotus (kaikki teki tänä vuonna tämmöisiä tietokonekortteja joita jaettiin feispuukissa ja foorumeilla, niin tottakai määkin sitte tein omani):
- Hanna
- Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.
lauantai 29. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Voittajaluokan liikkeiden aloittelua
Olen tässä yrittänyt tuumia mistä alkaisi VOI-liikkeiden opettelun. Tunnistusnouto tuntuu jotenkin kimurantilta, siihen en ole oikein vielä syventynyt mistä siinä lähtisi liikkeelle. No, asia kerrallaan. Nyt on laitettu kaukojen seisomaannousua alulle, ja kaiveltu muistin perukoilta liikkeestä istumista. Tämähän on joskus kyllä opeteltu jossain määrin, mutta ei sitten vaan ole aikoihin tullut tehtyä. BH-koekin siinä sitten juuri muuttui säännöiltään ennenkuin siellä käytiin ja varsinaista liikkeestä istumistahan siinä ei enää tule. No, tätä nyt sitten ihan vaan treeneissä torstaina naksuttelin ja koitin saada aikaan mahdollisimman nopeaa istuutumista. Tekemistä riittää kyllä vielä!
Seisomaannousua (makuulta) olen rakennellut jollain omituisella sheippaamisen ja imuttelun yhdistelmällä. Ensimmäinen missio oli opettaa se imuutus, koska jostain kumman syystä valkuainen ei ole sitä vielä tähän päivään mennessä tajunut... No mutta, alkuun on päästy muutaman harjoituskerran jälkeen. Aloitin olemalla itse ensin kyykyssä, ja siitä pikku hiljaa olen noussut ylemmäs. Sisällä toimii jo seistenkin, ulkona ollaan vielä polvillaan. Käskysana ja käsimerkki on jo molemmat käytössä, pikku hiljaa ajetaan niitä sisään. Kyllä se siitä alkaa muodostua.
Talvihan tässä nyt sitten on tullut ihan kunnolla, pakkasta ja luntakin on piisannut. Hakutreenit on pienellä joulutauolla mutta muuten on kyllä oltu pihalla. On tottisteltu, lenkkeilty ja peuhattu kaverien kanssa. Vuoden pimeimpään aikaan metsälenkeillä on käyty harvakseltaan, mutta onneksi nyt on taas lumisia peltojakin millä rallatella vapaana. Maanantaina käytiin leikittämässä 1-vuotiasta borderterrieripoikaa, ja koirilla synkkasi oitis valtavan hyvin. Mahdottomat painit ja rallit ne saikin aikaiseksi ja illalla oli väsynyt valkkari soffaseurana. Vinttiseurassakin tuli kirmailtua merenrannalla, ja saatiinpa sillä reissulla autokin melkein lumijumiin, ei oltu pahemmin parkkipaikkoja aurailtu, jännä juttu ;)

Ja jos joku tietää vinkin mien noita kuvia saa aseteltua vaikka kaksi rinnakkain tässä blogspotissa niin oisipa kiva tietää. Suotta olen yrittänyt sovitella ja asetella, ei mee ku allekkain vaikka tilaa periaatteessa olisi vierekkäinkin pistää. Hmph.
torstai 6. joulukuuta 2012
Kappas, koularihan se sieltä napsahti!
Päästiin varasijalta itsenäisyyspäivän tokomittelöihin, ja mukavastihan siellä meni. Kokeet pidettiin tuossa läheisellä agihallilla, missä on joskus tullut käytyäkin treenailemassa ja aikanaan pentukursseilla. Onneksi pakkasetkin laski välillä ettei valkuaisen tarvinnut pukea noloa pomppaa päälle autoon. Tässähän siis talvi tuli jo ihan rytinällä, muutaman päivän keikkui -15-20 asteessa elohopea ja luntakin saatiin.
No mutta, kokeessta tuomisina oli sitten TK2, luokkavoitto ja kunniapalkinto, pisteitä kertyi 185. Tuomarina oli Tiina Heino. Tällä kertaa siis meni seisomisetkin niinkuin piti, jiihaa. Voi kun tulikin hyvä mieli.
Paikkamakuu: 9, piilona toimi vessakoppi/ varasto, jonka ovi oli tietysti kiinni. Rivistä yksi koira oli vinkunut ja Luna sitten kuulemma vähän sympatiapiippaillut myös tämän kuultuaan.
Seuraaminen: 9,5, ensimmäinen täyskäännös ilmeisesti oli vähän kömpelö.
Liikkeestä maahanmeno: 10
Luoksari pysäytyksellä: 7, pysäytyskäsky tuli aavistuksen myöhässä eikä stoppi osunut ihan törpölle, mutta ilahduin suuresti, että treeni oli tuottanut tulosta ja Lunaatti sekä pinkoi vauhdilla että pysähtyi. Ja odotti lupaakin ennakoimatta.
Liikkeestä seisominen: 10, koira seisoi! Tuuletusta!
Nouto: 9, oli vähän vino palautusasento, kumimatolla kapula pomppasi aika reippaasti oikealle. Tarviipa muuten harjotella enemmän näitäkin.
Kaukot: 10
Hyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 10, tuomari kehui suoritusta upean näköiseksi. Lämmitti mieltä. Akan pieni valkkari yritti parhaansa ja säilytti iloisen vireen loppuun asti. :)
Koehan alkoi niinkin jännästi, että kun tultiin kehään ja irroitin remmin, liikkuri kysyi, onko kysyttävää. Siihen vastatessani sinkosi Lunaatti riemuloikilla toiseen päähän hallia, mitä mahtoi sen mielessä liikkua... Tuli sitten ihan samanlaisilla riemuloikilla takaisin kutsuttaessa, eikä tämä pieni tempaus sitten onneksi vaikuttanut arviointiin kun ei ollut onneksi ehtinyt vielä liike alkaa. Hetken jo ehdin ajatella että jaahas, tämmönen päivä neidillä tänään, mutta hulivilimeininki loppui sitten onneksi siihen. Ja voi miten tuntui hienolta kun vihdoin meni kaikki putkeen. Lunaatti oli kyllä kinkkunsa, kanamunansa ja juustonkannikkansa ansainnut.
Loppuvuosi taidetaan keskittyä hakuiluun ja koitetaan miettiä miten niitä voittajan liikkeitä lähtisi rakentelemaan. Siinä riittääkin sitten työsarkaa, huh. Kerta kaikkiaan. Toisaalta mukava päästä harjottelemaan uusia liikkeitä kyllä. Kun vaan keksisi mistä aloittaa.

| Team Beans pysteineen. |

perjantai 23. marraskuuta 2012
Samaa vanhaa
Kyllä tässä jotain on tullut treenailtua vaikka raportointi onkin jäänyt vähän vähille. Uusia liikkeitä tai juttuja ei oikeastaan ole ollut kuvioissa mukana, vaan on palloteltu samoja vanhoja. Torstaisin on keskitytty häiriötreeniin porukalla. On tehty niin että kaikki koirat pyörineet "vanhanaikaisesti" pitkin kenttää ja puuhanneet omia harjoituksiaan, on otettu luoksetuloja ja jääviä rintamana ja rivistä, henkilöryhmää jne. Eilen henkilöryhmä vietiin vielä vähän häiriintyneemmälle tasolle, oli hyppimistä, huitomista, kovaäänistä yskimistä, viheltelyä, aivastelua, laulamista, lirkuttelua, kiroilua, kyykyssä oleva henkilöryhmä... Mahtoi olla ohikulkijoilla ihmettelemistä. Luna kyllä vaikutti välillä vähän hämmentyneeltä mutta teki tunnollisesti hommansa ja saatiin oikein onnistunut treeni. Viime torstaina leikittiinkin jopa, mutta tällä kertaa jätettiin patukan riepotukset pois kun Lunan suupieleen on tullut hotspot. Alkaa olla jo paremmassa kunnossa kuin alkuviikosta, Betadinen ja Bacibaktin voimin on hoideltu, eikä tuo näytä valkuaista mitenkään kohtuuttomasti kiusaavan. Ei edes yritä rapsuttaa sitä ja putsailut sujuu ilman sotimista.
Viime viikonloppuna käytiin agilityäkin muistelemassa pitkästä aikaa, Biinsillä oli hauskaa ja se rallatteli taas hyvinkin omatoimisesti ja vapaavalintaisessa suunnassa ja järjestyksessä esteitä. No, saatiin me jotain järkevääkin harjoitusta aikaiseksi sentään. Talvikaudeksi olisi kyllä ihan kiva päästä jollekin kurssille taas kun jälkihommatkin on kuitenkin tauolla. Oma into (saati sitten taito) ei kyllä riitä mitään kisoja miettimään tuossa lajissa, mutta onhan se ihan mukavaa harrastelua näin rennommallakin meningillä.
Että eipä tässä sen ihmeempiä. Tokokisoihin olen koittanut meitä kovasti tyrkyttää vaan näyttää olevan nyt kokeet niin täynnä (paikallisen seuran jäsenillä, joihin en kuulu, on etusija ilmoittautumisissa) että ei taideta enää tämän vuoden puolella päästä kehään pyörimään.

tiistai 6. marraskuuta 2012
Leikki-edistystä
Otsikon nyt voi varmaan tulkita parillakin tavalla. Joko ollaan ihan vaan leikisti oltu edistyvinämme treenirintamalla tai sitten leikkimisessä on tapahtunut nitkahdus positiiviseen. Tällä kertaa viittasin kyllä jälkimmäiseen, vaikka tuo ensimmäinenkään vaihtoehto ei kovin kaukaa haettu ole. Onhan me kaikenlaista palloteltu, näitä samoja avoimen liikkeitä. Luoksarissa olen vahvistellut kutsun odottamista rauhassa, pysäys on aika kiva kyllä, vaikka ihan hirveästi en ole nyt sitä hinkannutkaan parin viime viikon aikana ettei mene ennakoimiseksi. Yksi tiukka treeni kyllä tahkottiin ihan sitä stoppia, ja sain palautetta että olen liian lepsusti palkannut hiippailuista enkä vaatinut terävää pysähdystä minkä Luna kyllä osaa. Samaa vikaa on ollut noudon pureskelun suhteen. Nouto onkin nyt ollut enemmän työn alla liikkeestä seisomisen lisäksi (jota ei jaksaisi kyllä hieroa enää sitten yhtään, varsinkaan kun hyviä suorituksia on tullut ihan runsaasti). Noudossa olen paininut tämän ikuisen pulman äärellä: vauhti ja mälväys. Jos Luna palauttaa kapulan innokkaasti ja vauhdilla, se myös pureskelee. Jos pitää nätisti, palauttaa ravilla tai hissunkissun-laukalla. Ja heti kun virettä nostattaa niin rouskis rouskis. Pässi järsii metallikapulaakin, vaikka luulisi ettei sitä niin tulisi pureskeltua. Huoh. En tiedä onko tässä edistytty mihinkään mutta treenattu ainakin on monella tavalla, viimeksi eilen palautusasentoa ja rauhallisia pitoja. Hakuiltukin on tässä välissä taas, tällä kertaa vähän avoimemmassa maastossa. Agilityt on nyt ollut tauolla ja jäljille ei ole hyvään aikaan ollut enää mitään asiaa syksyn ennätyssateiden takia, pellot on pitkään olleet yhtä kuravelliä.
Leikissä sitten jotain hyvin hassua on tapahtunut. Luna leikkii patukalla. Tämä kumma tapahtumasarja sai alkunsa, kun jokailtaiseksi rutiiniksi muodostuneet viiriäishepulit alkoivat hipoa pikkuhiljaa ärsyyntymiskynnystä. Siitä huolimatta, että on ollut mukava huomata Lunan mielialan keikkuvan selkeästi positiivisen puolella, 2-vuotiaan koiran komentaminen pois lahkeesta roikkumasta ja ärisemästä on alkanut aiheuttaa syviä huokauksia. Eräänä iltana, kun olin siivonnut auton (!) ja kaivellut sen uumenista mm ison juuttipatukan, katselin Lunan hillitöntä kirmaamista ympäri pihaa. Valkuainen pinkoi kita auki kohti, ja nappasin sitten hetken mielijohteesta sen patukan ja viskasin pihan perälle. No, tuohan kimposi oitis perään ja toi sen retuutettavaksi. Sillä kertaa ei leikitty kuin pieni tovi, ja nappasin patukan pois kun ilo oli ylimmillään. Tämän jälkeen onkin sitten nujuttu enemmän ja vähemmän, sekä tuolla isolla että vähän pienemmällä pötkylällä. Torstaina käytiin Maikin kanssa tottistelemassa ja ekalla kiepillä käytin vallan palkkana patukkaleikkiä, ja Biinshän oli aivan tohkeissaan. Eilenillalla mietin, onko joku käynyt vaihtamassa Lunan vallan eri koiraan, niin pontevasti se kiskoi vastaan ja hyökkäsi leluun kiinni ennenkuin ehdin sen kunnolla kaapista ulos ottaa.
Ja taustana tähän patukka-ihmettelyyn: ihan pentunahan Luna leikki vaikka millä, repi ja retuutti aivan kaikkea, puri tiukkaan ja sitkeästi niinkuin nyt vain pikkusintti voi. Mutta koska allekirjoittaneella puolisoineen oli peukalo melko lailla keskellä kämmentä koiran leikittämisen suhteen, tuli tehtyä kardinaalimoka poikineen. (Lieneekö sairastelukin vaikuttanut asiaan jonkin verran) Reilu vuotiaana Luna kyllä jonkin verran saalisti liikkuvia esineitä, mutta ei juuri ottanut kiinni puhumattakaan taistelusta. Goutsi opetti oikeaa leikitystekniikkaa ja käski vaan sitkeästi yrittää ja vahvistaa leikkiä. Kotona (vain sisällä) ja metsälenkillä saatiin satunnaisesti ihan mukavia, lyhyitä leikkituokioita, mutta treenikentillä ei tietoakaan. Pallon perässä Luna on kyllä aina juossut mielellään. Välillä jo olin vähän luovuttamassakin, mutta jonkun verran olen kuitenkin koittanut houkutella leikki-intoja esiin ties millä pehmo-oravilla, vinkunakkiköysillä, fleecellä, villasukilla ja karvapötkylöillä (patukat Luna on aina sylkenyt oitis suustaan). Tulosta on tullut hyyyyvin hitaasti ja ehdinkin jo päätellä, että ehkei tämä nyt sitten vaan välitä taisteluleikeistä, antaapi olla ja viskotaan tennispalloja. Mahtoiko nyt sitten tapahtua jokin oivallus vai onko kyseessä joku tilapäinen mielenhäiriö, jää nähtäväksi. Ainakin sillä näyttää olevan nyt selvästi kivaa leikkiessä, eikä ainakaan omiin silmiin ole ollut mitään paineistumista näkyvissä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Viiriäiskoira
Ilmeisesti viiriäiskoira on ihan oikea koirarotukin, mutta tällä kertaa viittaan termillä lähinnä tuohon omaan hyperenergiseen wannabe-pentuun. Luna on siis virtaa piukassa, ja olen sitten enemmän ja vähemmän onnistuneesti koittanut suunnata sitä energiaa johonkin hallittuun tekemiseen. Siitä huolimatta tuntuu välillä siltä kuin talossa olisi tosiaan reilu 2-vuotiaan sijasta pentu... (Niin mitä, eikö mulla ollut pentukuumettakin, tässä sitä nyt sitten ois, pissa- ja kakkarumbat vaan puuttuu!) Meillä varastellaan sukkia, syödään puunroskia kopasta, hypitään, poukitaan, kirputetaan, mourutaan, ketkuillaan, lenkillä kirmaillaan, loikitaan ja revitään hihnaa... Että näin. Toisaalta täytyy olla tyytyväinen siihen että Luna pystyy olemaan vapautunut ja ilakoimaan remmilenkilläkin eikä jatkuvasti kuulostele pelottavia ääniä ja kipitä matalana kiirehtien eteenpäin. Olisko nyt joku parempi kausi menossa?
Viime sunnuntaina käytiin Maikin kanssa Nakkilassa treenailemassa ihan uudessa paikassa. Yllättäen harkkasin jääviä, ja sitten otin käännöksiä ja temponvaihteluita seuruussa. Hypittiinkin hiukan. Vire oli hyvä eikä Lunaa kummastuttanut uusi ympäristö yhtään, kiva treeni saatiin aikaiseksi.
Tiistaina hakuiltiin, 4 äijää oli hukassa ja mukavastihan ne löytyikin, haukkukin lohkesi jo ja vauhtia löytyi. Toisiksi viimeisellä pistolla lähetin Lunan vähän hassusti ja se otti aivan väärän suunnan, mutta tuli sitten kutsusta samantien takaisin ja uuden lähetyksen jälkeen maalimies löytyi piilostaan. Pimeä alkaa tulla jo aika aikaisin, aika vauhtia saatiin treeneissä pitää yllä. Hakumetsästä kiiruhdin suoraan tuuraamaan pumppia, oli siinä naiset kummissaan kun rymistelin paskasissa koiratamineissa sisään minuuttia vaille ja kuoriuduin salamavauhdilla jumppamaikkarooliin.
Torstain treeneissä rapa roiskui, ohjelmassa oli (yllätys yllätys) liikkeestä seisominen. Ajatuksena oli ensinnäkin saada Luna tekemään virhe ja päästä puuttumaan siihen, ja toiseksi lähteä luomaan valmistelevia signaaleja liikettä varten. Tällä kertaa virheen houkuttelussa ei tarvinnut edes tehdä hommia, vaan valkuainen pamahti maahan ensimmäisellä yrityksellä. Appari oli liinan päässä. Parilla seuraavalla toistolla Luna ei meinannut pysähtyä ollenkaan, mutta toisaalta oma liikkuminen oli aivan kummallista. Loput toistot menikin sitten ihan putkeen, vaikkakin vire oli vähän matala. Lopuksi leikittiin narupötkylällä (pulikka jossa naru päässä, ihan lempilelu tällä hetkellä) ja poistuttiin autolle iloisin mielin. Ehdittiin ottaa vain yksi kierros kun tuli pimeä, joten kotipihassa annoin loput ruuat vielä temppuilemalla sitä seisomista eri tavoilla. Täytyypä nyt vaan katsoa ettei liikaa hinkkaa tuota, ette iske kyllästyminen koiralle.
Lauantaina otin kotipihatreenit, hyppyä lähinnä, myös kaukoja ja luoksareita. Lunassa oli virtaa kuin pienessä kylässä ja se hädintuskin pysyi nahoissaan. No, eipä tarvinnut nostatella ainakaan... Tänään käytiin kurainen metsälenkki ja jotain pientä täytyisi vielä puuhastella ruoka-annoksen eteen. Ehkä tänään olisi noutokapulan vuoro.
Marraskuun alussa olisi ollut taas kokeetkin tässä nurkilla, mutta oli jo täynnä kun yritettiin ilmottautua. Noh, eiköhän sitä sitten kerkiä taas. Onhan tässä selvästi treenattavaa kuitenkin.

lauantai 13. lokakuuta 2012
Ei tänne kisoihin olla seisomaan tultu...
Noormarkun hallilla tuli käytyä tänään tokoilemassa, saaliina AVO2. Lyhyesti, muut liikket meni nappiin mutta luoksarin pysäytys ja liikkeestä seisominen meni plörinäksi. (What else is new?) Hirmu hyvillä fiiliksillä olen silti, vire oli Lunaatilla kumminkin vallan mainio eikä se säikkynyt hallin oven kolinoitakaan. Lisäksi oli kiva nähdä kokeissa enemmänkin tuttuja, ja vallan upeita suorituksia, lenkkikaveri Luca vei potin kotiin ja voitti avoimen luokan upeilla pisteillä ja taitavalla tokoilulla.
Paikkamakuu: 10 Lapset kolisteli hallin ovilla, mutta kuulemma Biins otti iisisti. Maikki tarkkaili yleisössä.
Seuraaminen: 10, hieno oli, vasurille käännöksessä aavistus väljyyttä ja täyskäännös olisi voinut olla parempi.
Liikkeestä maahan: 10, joo, tämänhän se ketku kyllä osaa.
Luoksari pysäytyksellä: 0, varaslähtö, eteneminen kolmiloikkatyylillä. Pysähtyi kyllä käskystä vaan eipä siitä nyt paljon iloa ollut. Kannatti muuten torstaina palkata siitä varastamisesta luoksetulossa... Jep jep.
Liikkeestä seisominen: 0, maatenhan se meni. Pyysin liikkeen jälkeen luvan ottaa lyhyellä matkalla uusiksi, ja kyllähän se sitten seisoi. Niinpä tietysti.
Nouto: 10, tällä kertaa en viskonut kauhean vinoon, ja palautuksessakin oli vauhtia.
Kaukot: 10, nätisti meni.
Hyppy: 8, istumiseen tarvi toisen käskyn, hyppy oli ehkä pikkusen löysä.
Kokonaisvaikutus: 10.
Maikki kuvasi hääräilyt videolle:
Pakko myöntää että pikkusen ketuttaa tuo seisominen. Luoksarin varastaminen oli ihan omaa syytä kun menin palkkaamaan torstain treeneissä vaikka ennakoi. Mutta tuo seisominen, miksi ihmeessä sitä ei voi kokeessa tehdä. On nimittäin reenattu. Luna on sen liikkeenä osannut jo kauan, ja viime aikoina olen harkannut tuota paljon, ja koittanut ottaa vuorotellen ja satunnaisesti maahanmenoa ja seisomista, hakemalla hakenut että tulisi treenissä sama virhe mihin voisi puuttua. Mutta ei, joka kerta tekee oikein. Voisikohan ongelma olla ketjuttamisessa? Ääh, täytyy koittaa miettiä tuohon jotain.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)