Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden viimeisiä treenejä ja pakollinen tavoitelätinä

Lyhyesti viimeisimmistä treeneistä: Hakuilu on ollut joulutauolla. Tokossa on harjoiteltu kaukojen maahan-seiso-vaihtoa toistaiseksi ilman välimatkaa, mutta saan sentään jo seistä. Liikkeestä istumista on palauteltu mieleen. Häiriötreeniäkin on otettu muiden koirien kanssa ja paikkamakuuta "valekäskytyksellä" (lyhyesti: goutsi yritti saada Lunaa nousemaan ylös ja palkkasin kun ei totellut). Lisäksi metallinoutoa on tehty vaihtelevilla palkkauksilla. Agilityäkin käytiin muistelemassa kertaalleen.

Vuosi lähenee loppuaan ja ilmeisesti kunnon treenaajan pitäisi vähän summata ja analysoida älyllisesti saavutettiinko tavoitteet harrastuksissa ja ehkä jopa miettiä uusia tavoitteita seuraavalle vuodelle. Noh. Voisin tietysti lukaista vuoden takaisesta postauksesta mahdoinko sinne mitään fiksua tavoitelöpinää kirjoitella, mutta luotetaan nyt muistiin.

Ajatuksena viime tammikuussa oli, että vuonna 2012 tulisi korkattua tokon avoin luokka ja saavutettua siellä ainakin yksi ykköstulos sekä läpäistä BH-koe. Agilityä ja hakua oli into päästä kokeilemaan ja läpi suven jäljestää pirusti. No, jälkiä kyllä poljettiin aika ahkeraan, oiskohan neljä-viisikymmentä jälkeä kaikkiaan tullut tehtyä (nämäkin on kyllä jossain ylhäällä). Tahtia vähän hidasti loppukesän ja syksyn toivoton märkyys. Pituuksissa päästiin 300 askeleen tuntumaan, kulmia harjoiteltiin paljon ja lisäksi serpentiinejä, tyhjiäkin ilmestyi tänä kesänä jäljille jo 10-12 askeleen sarjoissa.

Agilityä aloiteltiin Reijan avustuksella ja käytiinhän me kesällä pari kurssiakin. Tähän lajiin kipinä ei ole niin kovin iskenyt että kisaaminen kiinnostaisi, mutta onhan se mukavaa vaihtelua tottiksiin. Helppoja ratoja saadaan jo vähän tehtyä, pari perusohjauskuviota opeteltu ja kaikki esteet on tulleet tutuiksi, toiset paremmin ja toiset vähän heikommin... Keppeihin ei olla sen enempää paneuduttu vaikka tomerana akkana semmoiset itse sahailinkin takapihaharkkoja varten. Ollaan siis pitäydytty melko lailla mukavuusalueella tässä lajissa ;)

Haku aloitettiin kesällä ja mukavaa puuhaa sekin. Intoa lisäisi se, jos voisi suunnitella oikeasti kisaavansakin lajissa joskus. Noh, ehkäpä siihenkin vielä mahdollisuus tarjoutuu aikanaan, esimerkiksi jonkun mustanpuhuvan ranskalaispaimenen kanssa... ;) Hih. Luna on kyllä viihtynyt hakutreeneissä ja aika hyvin käyttääkin nenäänsä. Haukkumalla ilmaisuakin on harjoiteltu. Rahkeet riittää toistaiseksi muutamaan haukahdukseen. Mukavalla porukalla kerrassaan mainio laji. Näin ilmojen kylmetessä on panostettu eväspolitiikkaankin huolella ja hakuilun lomassa on nautiskeltu kahveja, kuumia mehuja ja leipomuksiakin. Mahtaako kesän koittaessa olla jo kunnon piknikvarustus mukana ja koirat treenataan jahka syömiseltä keriitään...

Tokon osalta tavoitteet suorastaan ylitettiin, avoin luokka korkattiin keväällä, ja itsenäisyyspäivänä saatiin TK2, avoimen kokeita tuli yhteensä 6 kappaletta, kolme ykköstä ja kolme kakkostulosta. Tämän jälkeen onkin sitten vähän viritelty voittajaluokan liikkeitä alulle.

BH-koe meni hienosti läpi kesäkuun alussa. Pakko sanoa että tuohon suoritukseen olin kamalan tyytyväinen. Luna oli aivan mahtavalla asenteella mukana ja tottisteli tosi upeasti.

Eli aikas hyvin meni kulunut vuosi. Harmia on aiheuttanut vain tuo neidin hermorakenne ja pahentunut ääniarkuus, jotka kyllä kieltämättä hankaloittaa treenaamista aika tavalla. Mutta näillä eväillä mennään mitä on annettu ja treenataan sen mukaan mitä nuppi kestää. Tarkoitus olisi kuitenkin lähtökohtaisesti se, että koiralla olisi kentillä ja metsissä kivaa.

Ensi vuodelle tokon osalta tavoitteeksi asetettakoon voittajaluokassa starttaaminen jossain kohtaa vuotta, ehdottomasti aikaisintaan kesällä, todennäköisemmin loppuvuodesta. Voittajassa haastetta on jo huomattavasti alempia luokkia enemmän niin liikkeiden vaikeustasossa kuin suorituksen kestossa ja vireenhallinnassakin, että kiirettä on turha pitää. Tuntuu kuitenkin mukavalta päästä harjoittelemaan aivan uusia liikkeitä ja treeni-intoa ei ainakaan puutu.

Jäljestystä jatketaan harrastusmielessä kevään koittaessa, samoin hakuilua. Agilityä sitten mielenvirkistykseksi johonkin väliin, mutta pääpaino Lunaatin kanssa tulee olemaan tokoilussa. Toivotaan että terveys ja päänuppi kestää ja saataisiin paljon hyviä treenejä aikaiseksi.

Uudenvuoden räiskinnän varalle on kaapissa arsenaali aseita, raportoin sitten silloin millä fiiliksillä vuodenvaihdetta on vietetty.
Loppuun vielä myöhästynyt joulutoivotus (kaikki teki tänä vuonna tämmöisiä tietokonekortteja joita jaettiin feispuukissa ja foorumeilla, niin tottakai määkin sitte tein omani):


2 kommenttia:

  1. Hienosti on teillä vuosi mennyt, pitäisiköhän itsekin summailla tätä vuotta. Onhan se ihan hauska katsella taakse päin ja tajuta että kyllähän nämä hommat hiljalleen näköjään edistyy. Treeni-intoa ensi vuodellekin ja rauhallista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille hauskoja treenejä ja menestyksekästä vuotta 2013! :) Jos teillä on aikomuksia kokeisiin tänne Porin suuntaan niin ilmottele niin tuun morjestamaan :)

      Poista