Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Samaa vanhaa

Kyllä tässä jotain on tullut treenailtua vaikka raportointi onkin jäänyt vähän vähille. Uusia liikkeitä tai juttuja ei oikeastaan ole ollut kuvioissa mukana, vaan on palloteltu samoja vanhoja. Torstaisin on keskitytty häiriötreeniin porukalla. On tehty niin että kaikki koirat pyörineet "vanhanaikaisesti" pitkin kenttää ja puuhanneet omia harjoituksiaan, on otettu luoksetuloja ja jääviä rintamana ja rivistä, henkilöryhmää jne. Eilen henkilöryhmä vietiin vielä vähän häiriintyneemmälle tasolle, oli hyppimistä, huitomista, kovaäänistä yskimistä, viheltelyä, aivastelua, laulamista, lirkuttelua, kiroilua, kyykyssä oleva henkilöryhmä... Mahtoi olla ohikulkijoilla ihmettelemistä. Luna kyllä vaikutti välillä vähän hämmentyneeltä mutta teki tunnollisesti hommansa ja saatiin oikein onnistunut treeni. Viime torstaina leikittiinkin jopa, mutta tällä kertaa jätettiin patukan riepotukset pois kun Lunan suupieleen on tullut hotspot. Alkaa olla jo paremmassa kunnossa kuin alkuviikosta, Betadinen ja Bacibaktin voimin on hoideltu, eikä tuo näytä valkuaista mitenkään kohtuuttomasti kiusaavan. Ei edes yritä rapsuttaa sitä ja putsailut sujuu ilman sotimista.

Viime viikonloppuna käytiin agilityäkin muistelemassa pitkästä aikaa, Biinsillä oli hauskaa ja se rallatteli taas hyvinkin omatoimisesti ja vapaavalintaisessa suunnassa ja järjestyksessä esteitä. No, saatiin me jotain järkevääkin harjoitusta aikaiseksi sentään. Talvikaudeksi olisi kyllä ihan kiva päästä jollekin kurssille taas kun jälkihommatkin on kuitenkin tauolla. Oma into (saati sitten taito) ei kyllä riitä mitään kisoja miettimään tuossa lajissa, mutta onhan se ihan mukavaa harrastelua näin rennommallakin meningillä.

Että eipä tässä sen ihmeempiä. Tokokisoihin olen koittanut meitä kovasti tyrkyttää vaan näyttää olevan nyt kokeet niin täynnä (paikallisen seuran jäsenillä, joihin en kuulu, on etusija ilmoittautumisissa) että ei taideta enää tämän vuoden puolella päästä kehään pyörimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti