Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pikkujätkän ekat "treenit" ja Lunan herättelyä toko-koomasta

Täytyy vähän tiheämpään kirjotella kun tapahtuu niin kauhiasti kaikkea ettei veny tekstit liian pitkiksi... :)

Eilen meidän maailman mahtavin torstairyhmä siirtyi vähitellen lähemmäs omaa treenikenttää (joka on vielä aivan veden vallassa mutta kohta sinnekin jo pääsee) ja molemmat koirat oli tietysti mukana. Alkuun otettiin sosiaalitreeni piiitkästä aikaa, paikkamakuu rivissä, siitä luoksetulot ja lopuksi pujottelut seuruussa. Lunalla oli ensimmäisellä eteen-käskyllä vain iso kysymysmerkki pään päällä, ja vasta tokalla se tuli, ja aivan vinoon. Makuu ja seuraamiset meni kyllä lunamaisen hyvin, näissä sosiaalihommissa se on kyllä taitava. Muut jäi vielä pidempään paikkamakuuseen ja vaihdoin koiraa, toin Lakun pyörimään siihen häiriöksi. Hyvin pysyi kaveritkin aloillaan, ei oltu tarpeeksi häiritseviä ;) Lakulla oli nähtävästi hirveä nälkä ja se tarjosi omatoimisesti kontaktia ja naksuttelin siitä sitten ilman muuta. Aamuruuan se kyllä oli saanut mutta oliko sitten kuluttanut sen jo kasvamiseen päivän aikana kun minusta tuntui että kotiin tullessani vastassa oli jo paljon isompi pentu kuin aamulla...







Yksilöreenissä otin Lunalle sitten sitä eteentuloa kun kerran näytti taas olevan hankalaa. Ja ensin metallinoutoa. Yritin oikein hetsata kapulalla, haukuttaa ja iloiten hihkua itse, mutta aika nihkeästi valkkari syttyi. Löysää oli meno ja vire matala. Loppua kohden se sentään vähän skarppasi ja teki muutaman ihan mukavan vauhdikkaan luoksetulon. Ja niin, kapulaa ei mälvätty sitten yhtään, jotain positiivista edes! En tehnyt kovin pitkää treeniä, vaan lopetin hyvään suoritukseen ja fiilikseen ja vein hurjasti kehuen autoon. Mutta ei se nyt oikein ole oma itsensä, isosysterin rooli ottaa koville. Ehkäpä se siitä. Treenien lopuksi päästin Lunan vielä juoksemaan Kille-borderin kanssa läheiseen metsään ja hauskaa näytti kaveruksilla olevan, sai Lunaattikin vähän purkaa paineita.
























Lakukin kävi sitten ihan erikseen pyörimässä, tervehdittiin treenikaverit, maisteltiin vähän kaikkien lapasia ja hihansuita ja sitten koitettiin vähän lyödä leikiksi. Pientä saalistusta köysilelulla ja vanhalla teepaidanrievulla. Nälkä tuntui kuitenkin edelleen olevan vallan hirmuinen, ja syötiin sitten kupillinen jauhelihaa neljästä luoksetulosta. Maikki piti kiinni ja päästi sitten käskyn jälkeen pinkomaan. Kyllä tuo niin lujaa tuli kun nyt 9-viikkoinen jaloistaan pääsee kepalehtamaan. Ihana :)

Eipä tässä sitten muuta ihmeellistä työviikon aikana ole kerennyt, muutama jälkiruutu on tehty ja opeteltu kävelemään remmissä, naksuteltu katsekontakteista, harjoiteltu luoksetuloa, leikitty ja käyty metsässä. Viikonloppuna on taas aikaa häärätä enemmän.


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Lakun kanssa on aloitettu oma pieni maailmanvalloitus-tutkimusmatka pikku hiljaa. Ihana huomata miten uteliaan avoimesti tuo tutustuu uusiin paikkoihin, ihmisiin ja kokemuksiin. Toiselle on joka päivä maailma pullollaan uusia ihmeellisiä asioita, hajuja ja tilanteita vaikka vaan kotinurkissa pyörittäisiinkin. Mitäs kaikkea me sitten on tehtykään, käyty lähipöpelikössä pikku lenkeillä, totuteltu pantaan ja hihnaan, metsässä oltu pariin otteeseen, kirmattu jalkkiskentällä ja merenrannassa... Äidin luona käytiin kyläilemässä, ja sunnuntaina oli tuolla yhden kyläkoulun pihassa möllitokot (jossa tiimikaverit muuten veti tosi upeat suoritukset!), niin sielläkin pyörähdettiin. Seurailtiin sivummalta meininkiä (oli jo aika rauhallista siinä kohtaa), syötiin eväät, leikittiin ja paistateltiin auringossa. Laku pääsi myös moikkaamaan lapsia ja suhtautuikin ihanan ystävällisesti ja iloisesti, ja muksut tykkäsi tottakai vaikka se koitti pikkuisen hampaitaan testaillakin.













Autoilu sujuu hyvin, Laku rauhoittuu häkkiinsä nopeasti ja ottaa niin automatkat kuin odotteluajatkin huilin kannalta ja vetelee reporankana hirsiä. Äidin luona vieraillessakaan ei kauaa mennyt kun pentu jo nukkua tuhisi keskellä lattiaa. Mitäs sitä suotta ressaamaan kun voi ottaa lunkisti. Minnan luonakin käytiin, Luna pääsi rallattelemaan Killen kanssa pitkin peltoja, ja omalla vuorollaan pääsi Lakukin sitten kirmailemaan. Vielä en uskalla antaa isojen kanssa juosta kun Luna ainakin on niin kohelo ettei ymmärrä vielä kunnolla varoa pentua innostuessaan. Laku otti isosta pihasta ilot irti, veti hepulirallia, riepotti köyttä, hihaa ja punttia ja teki tuttavuutta talonväkeen. Ja sitten tallasin sille ensimmäisen jälkiruudun, metri x metri. Ja voi miten hienosti löytyi eväät maasta. Laitoin ihan tuota omaa nappulaa, siitä se tuntuu tykkäävän kovasti. Lunakin on aina omalla ruualla jäljestänyt (tosin olosuhteiden pakostakin osin kun se on semmoinen herkkismaha, mutta hyvin on kelvannut ja draivia riittänyt).

Video ruudusta: http://www.youtube.com/watch?v=7w_S2YeIBaw (linkkinä, koska bloggerilla ja youtubella on nyt jotain henkisiä yhteysvaikeuksia...)

Ruutuhommat lähti heti hyvin käyntiin, tallasin sunnuntaina ja eilenkin yhden päiväruuan ruutuun, jossain paikoissa alkaa olla jo maa kivasti kuivaa sopivista kohdin. Pitkiä jälkiä ei vielä Lunaa ajatellen kyllä pääse tekemään.

Ja koska tässä talossa kaikki ruoka ansaitaan tavalla tai toisella, olen sitten käyttänyt loput ateriat palkkailuun hienosti kulkemisesta tuolla ulkona, antanut luoksetuloista ja ehdollistanut naksuttimeen. Ja siinä sivussa on alkanut löytyä katsekontaktiakin sitten mitä on päässyt vahvistamaan. Pari kertaa on ihan vain saalisteltu kippoakin. Ruoka maistuu hyvin ja Lakulla tuntuu olevan pohjaton maha. Nappulana on nyt tuo 1st Choisen pentupapana, syötetään se säkki loppuun kun tuntuu maistuvan hyvin, katsotaan mitä sitten ostan jatkossa. Napua on mennyt hiukan alta puolet, ja loput sitten nauta-sika jauhelihaa, lihaista rasvaa, kananmunaa, piimää ja possun sydäntäkin on maisteltu. Rehukalkkia olen hiukan ripotellut lihojen lisukkeeksi, ja lohiöljyä olen myös antanut. Nyt tilasin semmoista nivelvalmistetta missä on glukosamiinia ja mitäs vielä...

Pannasta Laku ei tietysti tykkää yhtään, vaan sitä pitää yrittää rapsutella pois metrin välein. Hihnakin oli alkuun ihan ällö. Mutta eiköhän se niihin totu, jahka hoksaa että niiden kanssa pääsee lenkille tai muualle. Toiset jaksaa nämä panta-hihna-valjas ym totuttelut tehdä pitkän kaavan mukaan namittamalla vaihe vaiheelta edeten, mutta itsellä ei energia semmoiseen riitä kun ei tuon ihmeellisemmästä asiasta ole kyse. Vermeet niskaan vaan vai vihkaa ja hoplaa menoksi, ja kehuja perään. Tämän päivän iltalenkki meni kyllä jo tosi hienosti, yli tunti oltiin liikenteessä vaikka pitkää reittiä ei tietysti mentykään. Mutta kun matkan varrella oli käpyjä, kiviä, ojia, naapureita, polkupyörä, valtava kanto, keppejä, lisää käpyjä ja akallakin vielä ruokaa taskussa.

Tulipa törmättyä tuossa muuten korttelin toisessa päässä asuvaan rotikkaankin kun kotiinpäin tultiin, ja se tietysti ärisipörisi heti kun meidät äkkäsi, kuten yleensäkin. Ja mitä tekee Laku 8 viikkoa: jää tönöttämään leveässä haara-asennossa pää pystyssä keskelle katua ja sanoo itseään 10 kertaa suuremmalle rotkulalle että väy väy väy. Pienessä on luonnetta. Täytyypä pitää tämäkin mielessä kun näitä remmilenkkejä aletaan harrastaa, että vältyttäisiin rähinäongelmilta sitten isompana. 

Lunan kanssa tulevat hyvin juttuun, ja leikkisivät mielellään melkein koko ajan. Lunalla kestää pinna hienosti pieniä naskalihampaita. Nyt on kyllä täytynyt jo rajoittaa nujukaveruksia vähän eri tiloihin kun ajatus olisi alusta asti tehdä selväksi että sisällä ei leikitä. Toistaiseksi olen vähän antanut hönöillä sisälläkin kun ulkosalla Lunan leikit on vielä liian rajuja, mutta riittää-sanaa olen sittä käyttänyt jo kun haluan että rauhoitutaan. Lunalle tuo onkin tuttu käsky ja se heti lopettaakin hääräilyt sikseen ja vetäytyy makuulle. Lakua on vähän vielä saanut opastaa, mutta alkaa sekin selvästi jo hoksata kupletin juonen kun tarkkailee Lunan reaktioita.

Muutenhan tämä on tällaista perus pentuarkea: luututaan pissoja, kerätään pökäleitä, yritetään ohjata pureskeluintoa sohvankulmien, pöydänjalkojen, kenkien ja johtojen sijasta leluihin ja purutikkuihin, selvitellään elämän pelisääntöjä, leikitään, hepuloidaan, nukutaan ja halitaan. Laku on aivan ihana kakara ja tykkään siitä koko ajan vain enemmän, siitä huolimatta että hiljalleen niitä pikkuriiviö-piirteitäkin alkaa löytyä. Vaan on sekin ihanaa kun toisella on luonnetta. Enhän minä mitään lapasta ja tossukkaa halunnutkaan. Täytyy vaan olla kärsivällinen niin ajan oloon se ehkä oppii kanavoimaan tuon energian ja temperamenttinsa johonkin toivottuun tekemiseen... ;)

Lunasta vielä muutama sananen: Luna on selvästi ollut elämänmuutoksesta stressaantunut. Vaikka se on iloinen, leikkisä ja tykkää Lakusta, niin näkee miten sen on vaikea rauhoittua, se vaihtaa paikkaa kotona alituiseen, läähättää ja säpsähtää liikkeelle pienimmästäkin äänestä tai liikahduksesta ja pippaa, piippaa... Pari viime päivää on alkanut näyttää hiukan paremmalta sentään mutta ei se kovin rento vieläkään ole. Treenattukin Lunan kanssa on hiukan, mutta oikein ei nyt pontta ole tahtonut löytyä. Lauantain treeni ainakin oli ihan onnetonta, koira oli kuin märkä villasukka. Sunnuntaina häiriötottista tokokisojen turistina, siinä alkoi sentään jo vanha kunnon Luna taas näyttäytyä. No, valeriaanaa nassuun ruuan seassa, jospa se ja aika auttaisi.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pientä taustoitustakin välillä

Niin, ajattelin josko tätä yllättäen blogiin ilmestynyttä Laku-pentua pitäisi vähän selittää ja taustoittaa... En ole tainnut juuri mitään uskaltaa beussihaaveistani ja hankintasuunnitelmista kirjoitella, jotenkin sitä on ajatellut että jos sitä nyt menee "ääneen" sanomaan että minullepa saattaa tulla vaikka puolen vuoden päästä pentu, niin sitten taatusti menee kaikki asiat pieleen ja eipäs tullutkaan. Että pessimisti ei pety tai jotain sinnepäin, vaikken kyllä pessimistinä itseäni pidäkään, vaan mentaliteetillä "yritetään ja toivotaan parasta ja asioilla on tapana järjestyä" on yleensä porskutettu elämässä eteenpäin. :)

No mutta. Beauceron-pennun kiikuttaminen kotiin ei siis suinkaan ollut mikään hetken mielijohde, vaan monivuotinen haave ja toive, joka pikkuhiljaa muuttui suunnitelmaksi. Mistä ihmeestä minä sitten tähän rotuun päädyin? Jaa-a. Ensimmäinen muistikuva on siitä, kun olen joskus vuonna 2007-2008 kipeänä kotona lojuessani katsellut taivaskanavilta matkailuohjelmaa, jossa kuvattiin Ranskan maaseutua, ja siellä näytettiin miten mustaruskea koira taiten paimensi valtavaa lammaslaumaa. Olin vaikuttunut, ja jotenkin en päivien ja viikkojen kuluessa saanut sitä tummaa suurta koiraa mielestäni. Oli pakko selvittää, että mikä se oikein oli. Ja minähän selvitin, beauceron (nevöhööd), ranskalainen vartioiva lammaspaimen, nykyään käytetty enimmäkseen harrastus- vahti- ja kotikoirana, mutta edelleen myös työkoiranakin. Eetu-sheltin kuolemasta oli ehkä puoli vuotta, vuosi kulunut ja jossain takaraivon perukoilla kyti jo ajatus seuraavasta koirasta jahka opiskelut tulisi päätökseen. Totesin kuitenkin beauceronin olevan minulle liian haastava rotu, ja aloin miettiä muita vaihtoehtoja. Muutaman mutkan kautta tuli päädyttyä valkkariin, ja Lunan hankinnassahan tuota harkintaa ja kasvattajien vertailua ei juuri malttanut tehdä. Olisi ehkä pitänyt. (No mutta sittenhän minulla ei olisi Biinsiä, ja on se kuitenkin vikoineen kaikkineen aivan mahtava persoona ja hirmu tärkeä ystävä jota en pois antaisi vaikka mitä maksettaisiin)

Lunan kanssa yhteiseloa rakennellessa se beussi häälyi kuitenkin koko ajan ajatuksissa, ja sydämessä läikähti aina kun semmoisen jossain näin. Vai vihkaa aloin ottamaan rodusta vielä enemmän selvää, selaimen kirjamerkkilistaan ilmestyi yhtäkkiä litania beauceron-sivustoja, kasvattajia Suomesta ja ulkomailtakin ja löysin itseni milloin mistäkin päin Suomea näyttelykehien, treenikenttien ja koepaikkojen reunoilta pällistelemästä näitä otuksia. Ja mitä enemmän tutustuin, sitä enemmän rotu alkoi tuntua omalta. Kantapään kautta oppineena nyt päätin, että harkitsisin tämän asian tarkkaan ja ottaisin huolella selvää asioista ja eri kasvattajista enkä ottaisi ensimmäistä ihanaa pentua joka vastaan tulee. Ajatus oli kuitenkin saada ei pelkästään rodun edustaja, vaan hyvähermoinen, tasapainoisen vahvaluonteinen ja terve harrastuskaveri pk-lajeihin jolta ei heti loppuisi paukut kesken ja tulisi rajat kovin äkkiä vastaan.

No, pohjatyötä on kyllä tehtykin tunnollisesti, mutta aika pian löytyi kyllä sellainen kasvattajakin jolla on fiksut periaatteet tässä hommassa, koirilta haetaan sellaisia ominaisuuksia joita itsekin arvostan ja jalostustyötä tehdään rehellisesti ja vastuullisesti ja muutenkin vaikutelma oli alusta asti kaikilta osin positiivinen. Jotenka Tomeran kennelistä minä sitten aloin jossain kohtaa varovasti pentua kysellä ja toivoa. Ja ilahduin ikihyviksi kun minulle sieltä semmoinen luvattiin. Alunperin pentu piti tulla jo vuotta aikaisemmin, mutta matkaan tulikin mutkia ja kyseinen narttu jäi tyhjäksi. No, sitten varrottiin seuraavia suunnitelmia. Ja nyt tosiaan on kotona kasvamassa penneli yhdistelmästä Grand Lutin Yapp x Largo vom Weingraben. Olin hirmu otettu ja ilahtunut että sain tästä yhdistelmästä itselleni koiran, vanhemmat on molemmat ominaisuuksiltaan upeita otuksia. Isää en ole vielä livenä nähnytkään mutta tarkoitus olisi jossain kohtaa Lakun kanssa sielläkin suunnassa vierailla kunhan tässä nyt vauhtiin päästään. Jopoa onkin tullut pariinkin otteeseen ihasteltua ja vaikutelma on ollut hurjan positiivinen. Innolla ja mielenkiinnolla sitten vain odotellaan mitä kaikkea jälkikasvusta kuoriutuukaan. Ja mukava kun näin netin välityksellä voi seurailla sisarusten ja muidenkin Tomerien kuulumisia :)

Niin että tässä sitä nyt ollaan, ikionnellisena ja ylpeänä beauceroninomistajana. Täynnä intoa päästä harrastamaan, liikkumaan ja touhuamaan ihan kunnolla, vapaasti, ilman heikkohermoisuuden ja arkuuden tuomia rajoituksia. Täytyy toivoa että kaikki menee hyvin, terveys kestää ja säästytään tapaturmilta ja sairauksilta. Kyllä meistä vielä mainio tiimi tulee :) Ja Lunaakaan tietysti ei unohdeta, se jatkaa tokouraansa aivan varmasti siihen asti mihin rahkeet riittää (koitetaan seuraavan etappina päästä korkkaamaan voittajaluokka loppukesästä tai syksyllä) ja yhdessä voidaan sitten nuohota metsiä ja liikuskella luonnossa.

Nyt en enää muista missä vanhassa tv-sketsissä joskus oli se "Kiitti, tämmöst mää oon aiiiina halunnu!" (Oliko se joku Pulttibois tai Kummeli) Mutta niin. Tämmöstä mää oon aina halunnu:
 Se on niin muru <3
Tämmöinen välitilitys tähän kohtaan, kuulumisia taas kun ehtii naputtelemaan.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ensimmäiset päivät kotona

Oikein mukavasti on lähtenyt Lakun kotiutuminen sujumaan. Ensimmäinen ilta nuuskittiin nurkkia, laitettiin oitis käyntiin operaatio talvikenkien teurastus, leikittiin, syötiin jauhelihaa ja nukuttiin tottakai. Yö meni hämmästyttävän hyvin, ilman mitään itkeskelyjä tai hääräämistä. Allekirjoittanut ei kylläkään saanut unta silmään ennenkuin vasta aamuyön tunteina... Niin uskomattomalta tuntui että siinä se pieni beussinpötkylä nyt ihan oikeasti lopultakin tuhisee nahkamasu illallisesta pullottaen. Oli niin onnellinen olo ettei siinä nukkumisesta mitään tullut :) Laku sen sijaan veteli hirsiä yhtä soittoa, heräsi kolmen maissa käymään sanomalehdellä pissalla ja taapersi unenpöpperöisenä minun mahaa vasten. Siinä se jatkoi uniaan aamuun asti välillä tuhisten ja maiskutellen ja herätti puoli kahdeksan maissa vimmatusti suupieliä lipoen ja hännällä vispaten. Kyllä siinä sydän pakahtui.

On se pieni. Elopainoa löytyy vasta 4,5 kiloa. Mutta onneksi ruoka tuntuu maistuvan erinomaisesti, kohta se onkin jo kauhea koipeliini varmasti. Kasvattajalta saatiin mukaan säkki pentunapua, sitä olen vähän antanut ja sitten ihan nautasikaa ja lihaista rasvaa. Aika raakapainotteisesti suunnittelin Lakun ruokinnan toteuttavani, mutta niin että nappulaa menisi siinä ohella kuitenkin koko ajan noin kolmasosa - puolet.

Kelit on olleet melko kylmiä, on ollut sadetta ja kovaa tuulta, joten ulkona ei olla vielä pitkiä aikoja vietetty kun viluhan siinä hiipii puseroon pienellä äkkiä. Tänäaamuna käytiin ensimmäisen kerran oman pihan ulkopuolella kun oli vähän lämpimämpi aamu. Heitettiin pieni kieppi tuossa lähipöpelikössä. Pihasta poistuminen meinasi olla vähän jännää alkuunsa, mutta kun vähän auttoi alkuun niin siinähän tuo tepsutti reippaasti häntä pystyssä kannoilla kun Lunan kanssa mentiin edellä. Ulkorappuset (4 kpl) on myös vielä pikkuisen pelottavat, ylös kyllä pompitaan mutta alaspäin kulkemiseen ei vielä rohkeus riitä vaikka yritystä on kovasti. Sisälläkään Laku ei ole vielä rappusiin pyrkinyt (eikä tarvikkaan ennenkuin vähän kasvaa, täytyykin tuoda pentuportti siihen eteen) mutta kaikki muut paikat on kyllä käyty tsekkaamassa. Meinasi se jo jääkaappiinkin kiivetä.

Lunan kanssa ovat jo hieroneet lähempää tuttavuutta ja Luna on kyllä pääasiassa ihan hienosti suhtautunut tulokkaaseen. Luna leikkisikin pikkuveikan kanssa jo mielellään, ja hyvin yrittää ottaa huomioon kaverin koon ja vetäytyy heti jos Laku vinkaisee. Nuhjutkoot nyt alkuunsa vähän että pääsevät tutuiksi, mutta ajatus olisi kyllä rajata painit ja rallit ulkotiloihin jatkossa. Ja hiukan on tarvinnut pitää jöötä siinä ettei valkuainen heti rosvoa pennun leluja, purutikkuja tai ruokia kun tilaisuus tarjoutuu, kun toinen ei vielä rohkene pitää puoliaan. Veikkaanpa kyllä että sekin päivä vielä koittaa. Mutta onni taas että Luna on nopea oppimaan, eipä sitä montaa kertaa tarvinnut komentaa. Ja täytyy vaan muistaa senkin kanssa leikkiä ja pallotella ettei katkeruus iske.

Yksinolot alkoi heti eilen, kun töihin oli mentävä. Mitään kamerajuttuja ei ollut kuvaamassa, mutta tuskimpa Laku mitään ihmeempiä on touhunut. Hiukan oli sanomalehtiä myllätty, mutta muuten se oli varmaan vain nukkunut kun kerran pissoja tai kakkojakaan ei ollut tullut. Jäi aamulla ihan rauhassa huilaamaan kun lähdin ja tullessani haukotteli unenpöpperöisenä. Unta tietysti riittääkin vielä pienellä paljon, niinkuin pitääkin.

Kuvia löytyy lisää Picasasta, mutta tässä muutama:
Tässä vielä kasvattajalla, ilmapallot olisi kiinnostaneet kovasti
Huoh, hetikö se alkoi? ;)

Varvasparat

On se söötti.

Yawn

Näyttääpä Luna suurelta

Isompi pallo ei sitten olisi enää suuhun mahtunutkaan


Tää on tätä hepulijoogaa

Ei tarvinnut ihme kyllä sen koommin lavastaa, kunhan käskin Lunan istumaan paikallaan...

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Laku on kotiutunut

Elikkäs tässäpä syyllinen salamyhkäisiin mahakutinoihin:

Tomeran Inferno alias Laku on kotiutunut iltapäivällä. Kauan ja hartaasti odotettu, toivottu ja kaivattu pieni palveluskoiranalku tutstuu paraikaa uuteen kotiinsa ja testailee naskalihampaitaan kaikkeen mikä eteen osuu. Voi miten minä olenkaan onnellinen pientä touhottajaa seuraillessa.

Hakumatka sujui hyvin. Menin Helsinkiin jo eilen illalla, käytiin Annin ja Hansun kanssa Hard Rock Cafessa herkuttelemassa nachoilla ja purilaisilla. Mahat pullollaan tulikin sitten pitkän työviikon jälkeen itse kullekin väsy, joten sen hurjempaa viihderallia ei illasta muodostunut, vaan vetäydyttiin pehkuihin. Aamupäivällä seikkailin sitten Kirkkonummelle pennunhakuun. Täyteltiin paperit, valokuvailtiin ja vähän leikittiinkin nappuloiden kanssa ja lopulta suunnattiin sitten kotimatkalle. Ensimmäiset puoli kilometria Laku huusi ja haukkui kuljetuskopissaan, sitten se yrjösi, söi omat puklunsa, huokasi ja nukkui sikeästi koko loppumatkan.

Kotona on reippaasti tutustuttu uuteen elinympäristöön, pureskeltu kaikkea mahdollista ja syöty hyvällä halulla jauhelihaa. Luna on vielä aika jännittävä pennun mielestä, varovasti on käyty nuuskimassa kyllä. Ja Luna on ollut melko lailla ihmeissään, mikä ihmeen pikkuotus meille on tuotu. Se mielellään tohoottaisi huomion keskipisteenä ja on vaikuttanut hiukan närkästyneeltä kun se onkin komennettu aloilleen. Noh, eiköhän kaikki tässä paikkansa löydä pikku hiljaa.

Laitetaan tarkempia esittelyjä ja raporttia ensimmäisten päivien sujumisesta jahka tässä keriitään. Täytyy tässä vähän mietiskellä kaikkia käytännön juttuja vielä, nukkumisjärjestelyjä ynnä muuta. Lunahan on tottunut koisaamaan meidän kanssa sängyssä mutta 2 isoa koiraa on kyllä ehkä pikkasen liikaa unikavereina, joten täytyy miettiä joku muu ratkaisu, voipi olla että jää sitten molemmat koirat makkarin ulkopuolelle yöksi. Ekat yöt ajattelin kyllä nukkua penun kanssa lattialla. Katsotaan nyt minkälaiseksi tämä arki tästä lähtee muotoutumaan. :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kutinoita mahanpohjassa

Lunan vatsavaivojen syyksi selvisi kuin selvisikin se IBD. Koepalavastaukset tuli kuluneella viikolla ja kroonista tulehdusta löytyi joka puolelta, pahiten paksusuolesta, kaupanpäällisenä vielä helicobakteeri. Homma etenee nyt siten että jatkohoito tapahtuu siellä Helsingin päässä, eli jos ja kun ripulointia ilmenee (siis tiheämpään kuin kerran kuussa-tyyliin), soittelen hoitavalle eläinlääkärille ja hän laittaa sitten ab-kuuriin reseptiä. Tylosinia olisi tarkoitus käyttää ensisijaisena lääkkeenä kun vaste sille näkyy olevan hyvä, mutta tarvittaessa voidaan ottaa muitakin lääkkeitä siihen rinnalle tai tilalle. Tilanteen mukaan mennään. Nythän se on aikas hyvä koska viimeisimmästä kuurista ei ole aikaa kuin muutama viikko. Maha on siis ollut ihan normaali nyt siitä asti. Helicobakteeri voidaan häätää myös sitten jos oireilua alkaa enemmän olla, muuten sille ei tarvitse tehdä mitään, koska se pysyttelee useimmiten oireettomana.

Semmoista mahan osalta. Treenirintamalla on nyt jo kauhia hinku jäljille, mutta vielä ei routaisille ja osin lumisillekin pelloille ole mitään asiaa. Tottiksissa on treenattu eteen istumista (rupesi vinottamaan, huoh), kapulan pitoa ja kaukoja. Perustreeniä, ei erikoista.

Eilen oltiin Satun kanssa Raisiossa Korrin Juhan tottisseminaarissa kunnianhimoisella otsikolla "tavoitteena 100 pisteen tottelevaisuus". Oli kyllä tosi mielenkiintoinen, paljon hyvää asiaa ja kovasti heräsi ideoita ja ajatuksia. En nyt niitä lähde tässä sen tarkemmin listaamaan, kun raapustin mielestäni aika selvät (oho!) muistiinpanot oikein kynällä ja paperilla. Mutta paljon oli tuttuakin asiaa mitä on jo toteuttanutkin. Esimerkkikoirakoita oli myös kiva seurata.

Omassakin mahanpohjassa on ilmennyt pieniä kutinoita viime aikoina, niiden syitä selvittelen tarkemmin sitten seuraavassa postauksessa. :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäiskuulumiset

Pieni pääsiäisloma tuli todellakin tarpeeseen (vaikka justiinhan tässä talvilomakin oli...) ja otettiin ihan rentoutumisen kannalta. Siispä koluttiin tuntitolkulla metsiä kauniissa auringonpaisteessa ja tokoiltiin ahkerasti. Siinä sivussa ehdin vähän järjestellä kuvia koneella, leipoa sämpylöitä, katsoa hömppäsarjoja ja nukkua kunnolla. Aivan mahtavat kalsaripyhät.

Lumet alkaa sulaa jo pikkuhiljaa ja paikalliset pyörätiet on melkoisia kuralätäköitä haisevine pientareineen, mutta metsissä ja pelloilla on ollut leppoisa lenkkeillä. Lunakin on nauttinut kun on päässyt oikein urakalla kirmailemaan, kiipeilemään ja piehtaroimaan viimeisissä kinoksissa.

Perjantaina tokoiltiin SRY:n mätsäreissä kuten jo tuli kirjoiteltuakin. Lauantaina otettiin ihan kotipihatreeniä teemana kaukot, ei ihmeitä siinä. Sunnuntaina Ulvilassa tunnarikapulan etsintää ja jälleen kaukokäskyjä takapalkalla. Eilen oltiin vielä illalla Maikin kanssa kirkon nurkilla treenaamassa. Otin ihan seuraamistreeniä, kun välillä tuntuu että Luna ennakoi vasemmalle käännöksissä täyskäännöstä, pyörähtää siis vähän liikaa. Otettiin sitten oikein videokuvaa jotta sitten näkyisi itsellekin ne ennakoinnit mutta eipä se nyt mitään semmoisia tehnyt tietenkään. Samalla muistuttelin temponvaihteluita mieleen. Aika kamalia nuo minun täyskäännökset kyllä on välillä, koira tekee hyvin mutta itse harpon kauheita kaarroksia ja meinaan kompastua omiin jalkoihini. No mutta tässäpä todistusaineistot (ekassa pätkässä taskupalkka, muissa kippo):



Täytyisi kyllä useamminkin videoida noita treenejä niin näkisi sieltä aina noita omia töppäilyjä paremmin, vartaloapuja, viuhtovia käsiä ja mitä kaikkea siellä nyt ikinä onkaan.

Eilisten seuraamisharjoitusten kaverina otin sitten eteentuloja, kas kun huomasin valkuaisen tulevan taas aivan vinoon. Tai ei oikeastaan vinoon, vaan se tarjosi kyllä suoraa asentoa minun oikeaa jalkaa vasten. Nämä on taas näitä jänniä, kun luulee koiran ihan itsestäänselvyytenä jonkun vanhan asian osaavan, ja yhtäkkiä huomaat että perskeles, pieleen menee. Palkkailin sitä sitten muutaman kerran tiputtelemalla nappuloita suustani (Royal Caninin herkkismahojen naput ei muuten järin herkullisia ole, vaikka Luna tuntuukin niistä tykkäävän kuin hullu puurosta) ja ihan naksutellen koitettiin hioa asentoa takaisin oikeaksi. Lopussa alkoi jo näyttää paremmalta, mutta täytynee ottaa tämäkin nyt hetkeksi työn alle. Kaukojakin otin taas eilisissä treeneissä, ne tarvii nyt kovasti harjoitusta kyllä. Hiukan sain välimatkaa jo ottaa (huimat 1,5 metriä) ja takapalkallakin toimi 3 vaihtoa, wuhuu.