Torstain treeneissä jätettiinkin tällä kertaa tottikset sivuun ja käytiin tutustumassa haun alkeisiin läheisellä metsäaukealla. Sehän oli kivaa! Ei muuta kuin varpujen sekaan pötköttämään ruokakippa kourassa ja ohjaaja lähti koiran kanssa muutaman kymmenen metrin päästä pitkällä liinalla haeskelemaan mistä treenikaverin leposija löytyy. Luna, niinkuin oikeastaan kaikki muutkin ensikertalaiset, oli ensimmäisellä kerralla vähän pihalla mistä hommassa on kyse. Hajun se kumminkin sai ja kaveri löytyi. Seuraavalla kerralla oli näköjään jo jotain kunnon yritystäkin, ja Lunalla oli kiire hajulähteen luo. Niin kiire, että liina sotkeentui kantoihin ja varpuihin ja se mustatukkainen tyyppi liinan toisessa päässä lensi turvalleen yrittäessään samalla juosta koiran perässä ja selvitellä liinaa auki. No mutta, hauskat sessiot oli kyllä. Ensi viikolla otetaan vielä uudestaan samantyyppiset kuviot. Haku varmasti olisi mukava laji harrastaa sekin, mutta luulenpa että me keskitytään nyt siihen jäljestykseen ainakin tämä vuosi. Kohta pääsisi tallaamaankin jo...
Tottista vedettiin sitten kotona minitreeneinä päivän ruokia vastaan, ja perjantaina ja sunnuntaina käytiin kyläkoulun pihassa oikein kunnolla vääntämässä. Perjantaina oli ihan perussettiä ja tänään otin kokeenomaisen treenin kahdessa osassa Reijan toimiessa liikkurina. Ruoka syötiin kahdessa osassa siis, eka kipollinen seuruusta, liikkeestä maahanmenosta, luoksarista (oli HIENO!) ja liikkeestä seisomisesta. Ja toka sitten lopuista, eli noudosta, hypystä ja kaukoista. Noudossa heittokäsi viirasi ja Luna ensin ennakoi, mutta lopulta ihan perussiisti nouto ravipalautuksella (ynnh). Hypyssä ennakoi myös ja istui ilman lupaa. Kokeenomaisuudesta lipsuen otin toisen yrityksen ja hyvin meni, hallittu poistuminen kentältä ja palkka. Kippo odotti autossa, mikä oli ihan hyvä idea, joskin varsinaisessa kokeessa täytyy katsoa ettei palkan jättämisen ja suorituksen alkamisen väliin jää liikaa luppoaikaa. Kaukopalkka ylipäänsä, oli se sitten missä vaan, aiheuttaa piippailua, mikä kyllä ärsyttää. Siihen nyt kyllä ei ole ollut viimeaikoina voimia paneutua, vaikka olishan siitä pois opittava.
Muutenkin ollut aika vauhdikas viikonloppu. Eilen oli Maikin näyttelyreissun ajan hoidossa briardipoika Jartsa, ja tuli lenkkeiltyä, riehuttua pihassa ja makoiltua kylki kyljessä. Kiltti poikahan tuo on, ja hyvää pataa ovat Lunaatin kanssa. Tänään käytiin kahden ja puolen tunnin metsälenkki illalla Outin ja Lucan kanssa, emmekä suinkaan eksyneet, valitsimme vain väärän polun jossain kohtaa... Ja takaisin päin rämmittiin avohakkuualueen läpi ja muutenkin oli sellaista extreme-duudsoni menoa taas että ihme kun on nilkat, polvet, kamerat ja koirat ehjinä. Pari kuvaa:
 |
| Tässä vielä ihan inhimillistä polkua |
 |
| Sitten uitiin. |
 |
| ...ja uitiin... |
 |
| Myös ojassa. |
 |
| Hajuja leskenlehtien äärellä. |
 |
| Ja taas meni kahluuhommiksi. |
 |
| Jänis? Eiku Lunaatti. |
 |
| Hienosti täällä pääsee kulkemaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti