Filminpätkää ja Laku 1v

Aluksi tässä video viime sunnuntain tokokokeesta. Sekä ohjaaja että koira tosiaan töpeksii urakalla, mutta toivottavasti niiden menestyksekkäämpienkin filminpätkien aika tulee vielä. Siihen asti voipi viihdyttää itseään vaikkapa tällä. Se on vähän kuin Suomen euroviisut, ensin parit luottopisteet ja sitten lähes jatkumona: Finland-zero points. :D No mutta mehän reenataan ihan höyry päässä nyt ja koitetaan sitten taas uudestaan onneamme.

http://www.youtube.com/watch?v=OyLFp8dkWBk&list=UUOudyeo7uoEuMb94PcBtKjQ&feature=c4-overview


Sitten Laku. Uskomatonta miten aika menee vauhdilla, äsken se oli ihan pieni, yhdellä kädellä kainaloon napattava pentu ja nyt se täyttää jo vuoden. Muistan miten olin katsomassa pariviikkoisia tuhistajia ja sydän oli kertakaikkiaan pakahtua pelkästä ajatuksesta että yksi semmoinen elämänalku voisi muutaman viikon päästä minun mukaan lähteä. Muistan miten kotiutumista edeltävällä viikolla olin eläinkaupassa hiplaamassa silmät suurina talutushihnoja ja pantoja, ja myyjän tarjotessa apua sain hiljaa kakisteltua että pennulle tässä vähän varusteita pitäisi hankkia... Kun en vieläkään meinannut uskoa koko hommaa todeksi. Ja sitten kun se "Pomoksi" kutsuttu naskalihammas viimein nökötti pienessä kuljetusboksissa Sitikan etupenkillä, hymyilin hangonkeksinä koko matkan kotiin asti ja mietin miten paljon onnea voikaan yksi koiranpentu ihmisen mieleen tuoda. Ja sitten kotona, toisena yönä, nukuin lattialla Lakun kanssa, se heräsi pissalle, oli hetken eksyksissä pimeässä huoneessa, ja kömpi sitten viereen, asetteli itsensä rintaa vasten ja painoi otsansa kaulaan kiinni ja nukahti siihen. Ihmettelin miten sulaksi vahaksi mahdan siitä vielä muuttua ja mitä oikeastaan fysiologisesti tapahtuu jos sydän ihan oikeasti pakahtuu.

Ja samaa ihmettelen edelleen vaikka yhtäjaksoinen virnuilu ja onnellisuuskuplassa kelluminen onkin vähän tasoittunut normaalimpiin mittasuhteisiin. Mutta on se Laku kyllä vaan edelleen parasta mitä tässä on tapahtunut vuosikausiin, se on tuonut positiivisuutta, valoa, iloa ja energiaa elämään silloin kun niitä on eniten tarvittu. Se on aivan mahtava pentu ja tykkään siitä ihan kamalasti. Siltikin vaikka se on välillä "rimpuileva pikku lurjus" ja vaikka se jaksaa koheltaa matot rullalle ja kengät eteisestä hujan hajan riemuitessaan lenkillelähdöstä ja kiljahtaa iloisen falsettihaukun suoraan tärykalvolle ja nuolee korvan ja silmälasit kun unenpöpperössä yritää vain hillitysti rapsuttaa sitä aamutervehdykseksi. Ja vaikkei se aina osaa käyttäytyä tipan vertaa vaan hyppii estoitta vieraita päin sekä puhtailla että kuraisilla tassuilla, koheltaa ruokaa kuppiin annosteltaessa kun höyrypää, mekastaa ja poukkii ilmahyppyjä treenikentälle kulkiessa, kiskoo toisinaan remmissä ja härnää Lunaa minkä kerkiää kun se yrittää säilyttää arvokkaan ja hillityn ulkokuorensa. Mutta se on myös hirmu hyväntahtoinen, ystävällinen ja tartuttaa iloaan ja energiaansa väkisinkin. Laku on sillä tavalla arjessa helppo että se kuuntelee hyvin ja on sopeutuvainen eikä kieroile. Sillä tuntuu olevan oikein mainiot ominaisuudet pk-koiraksi, se on aktiivinen, innokas ja potkua löytyy, mutta myös tasapainoisuutta ja rohkeutta eikä se kovin pienistä hätkähdä. Ja minusta on hirmu kiva treenata sen kanssa. Ja on se jotain jo oppinutkin. Ja ennenkaikkea opettanut minulle hurjasti kaikkea.

Ei se mikään täydellinen koira ole. Mutta sellainen ajatus vahvistuu kyllä ajan myötä vain entistä enemmän että se on täydellinen juuri minulle. Vaikkei sen kanssa jostain syystä ikinä saataisi tuloksen tulosta raavittua kasaan ja siitä huolimatta vaikka joutuisi kohtaamaan pettymyksiä esimerkiksi terveyden saralla (toivottavsti ei!) tai muualla. Niin se vaan on minun Laku. Minun pieni keila, onnellinen hönö, osallistuva koiranpentu ja hyvin matalan ilahtumiskynnyksen omaava beussipoika. Toivottavasti sen kanssa saa vielä viettää monta, monta hyvää vuotta yhdessä ja touhuta yhtä sun toista matkan varrella.

Synttäreitä juhlistetaan huomenna treenaamalla piilonkiertoja (tässä vaiheessa se on vielä silkkaa juhlaa sekin: kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa löytyi pallo, jee, kulman takaa ei löytynyt palloa mutta akalta onneksi löytyi, jee!) ja sen jälkeen maksalaatikolla ja lenkkimakkaralla herkutellen.

Enkä nyt pistä kuvia tämän siirappitekstin ja hunajanvuodatuksen päätteeksi, vaan lisää filmimateriaalia. (Kun kerran on aikaa kaikkea väsätä) http://youtu.be/oOH4iciaC-Y

Lunan eka VOI-yritys ja Lakun tottistiivistelmä

Käytiin aamulla katsomassa mitä tapahtuu jos valkuaisen heittää tokokokeeseen voittajan liikkeitä ihmettelemään. No komedian aineksia oli kyllä meidän esityksessä runsaasti, että ei sitten ihan putkeen mennyt. Edellisestä koekäynnistä onkin vierähtänyt yli vuosi. Joulukuussa 2012 saatiin TK2 ja siitä piti lähteä heti voi-liikkeitä treenaamaan mutta kevät ja alkukesä menikin vähän sairastellessa ja tunnetilaongelmia ratkoessa. Loppusuvesta lähti treenit rullaamaan mukavasti ja nousujohteisesti ja pikkuhiljaa alkoi liikkeet olemaan hanskassa. Nyt sitten tietenkin reilu viikko takaperin hommat levisi ruudun ja tunnarin osalta kummasti. Tähän asti saatu onnistuneita toistoja toisensa perään ja vaikeusastetta nostettu ja edellisperjantaina Luna olikin sitten yhtäkkiä ihan mökillä että mitä tämmösseet liikkeet muka on. No, sellaista se vähän pakkaa olemaan välillä. Paikka otettiin kuitenkin varasijalta vastaan, kun tämän päivän kokeeseen tuli viime hetken peruutus. Tuumin että syteen tai saveen, mennään katsomaan millä tasolla kieputaan ja miltä tunnetilat ja itse liikkeet näyttää pitkästä aikaa koetilanteessa. Fiilis oli kaikesta huolimatta hyvä ja itseä ei jäänyt onneton tulos harmittamaan, lähinnä hymyilytti valkuaisen toilailut. Olishan se tulos ihan kiva kotiinvieminen ollut mutta näin tällä kertaa, työsarkaa riittää vielä meillä siis. Tuomarina tänään Juha Kurtti.

Pistesaalis oli huima 163 pojoa. Videota törttöilyistä tulossa taivasteltavaksi myöhemmin.

Paikkamakuu 10, ei ihmeitä.
Seuraaminen, 10, tuntui ainakin hyvältä, mahtoiko joku perusasento olla hiukan vino. Ja yhdessä täyskäännöksessä meinasin vähän kompuroida mutta siitä ei näköjään pisteitä rokotettu.
Liikkeestä istuminen, 10, ilmeisesti hyvä siis.
Luoksari 7, vauhti hyvä, pysäytykset hyvät mutta sääli vaan että teki kahdesti maahanmenon... Mikä lie aivopieru, tämä on yleensä ollut aika varma liike.
Ruutu, 0, juu ei mitään hajua, mikä ruutu. Luna tsekkaili parit törpöt mutta ei sillä ollut minkään valtakunnan käryä mihin sen olisi pitänyt juosta. Tästä en hirveästi yllättynyt totta puhuen.
Hyppynouto 0,  taisin joutua antamaan kaksoiskäskyn sivulla pysymiseen kun meinasti varastaa, ja ketku perkele kiersi palatessaan esteen. Mistähän se nyt sitten tuli, tähän mennessä on aina hypännyt molempiin suuntiin. No, näin tänään.
Metallinouto 8, mölysi liikkeen alussa, ihmetteli kapulaa suuresti mutta toi kuitenkin. Onhan se toki kerrassaan yllättävä uusi esine tuo metallikapula.
Tunnari 0, hups, väärä pulikka tuli. Se kyllä arpoi oikean kohdalla mutta päätyi sitten väärään kumminkin. Haisteli kumminkin eikä koheltanut.
Kaukot 0, muuten kiva mutta valui seisomaannousuissa liikaa eteenpäin ja meni sitten nollille tämäkin.
Kokonaisvaikutus 9, piste lähti piippaamiseseta ja haukkumisesta.

Muut virheet nyt sinänsä ei harmita, kertoo vaan treenin ja toistojen puutteesta, mutta tuo vuotaminen... Ääh. Se kyllä sapettaa. Lunalla on nyt salakavalasti lisääntynyt tuo älämölö viime aikoina, ja vaikka olen siihen koittanut puuttua, ei kauheasti vaikutusta ole ollut. Se on kaiketi mennyt vähän niin että kun viretila on saatu nostettua sieltä laamailusta, seinien vilkuilusta ja haistelusta ylemmäs, ja tekemiseen saatu enemmän draivia, hermo prakaa kun vietti nousee. Jos siinä vähän läpsii kuonolle tai nyppii ja ärähtää, niin vaikutus on pyöreä nolla, hiukan kovemmat kurinpitotoimenpiteet saa aikaan vain hermostuneempaa mölinää ja lähinnä pahentaa tilannetta kun tuo on niin pehmeä. Siinä olen koittanut olla tiukka että liike ei ala ennenkuin pilli on kiinni mutta ehkä siitä on tullut vähän lipsuttua kuitenkin. Kun siihen jollain tapaa kai tottuu pikku hiljaa. Yhdessä treenissä tulee parissa kohtaa pieni nyyh nyyh, seuraavassa kolmessa kohtaa ja parin kuukauden päästä joka välissä yyhnyyhouvouvou, nyyh ja piip. Ja volyyminappia joku väntää koko ajan vähän isommalle. Nyt tuohon on pakko jotain kyllä ruveta keksimään, ei vetele tuollainen mekastus nimittäin.

Lakuttajasta sen verran loppuun että sillä on mukavasti sujunut tottikset. Perusasioiden äärellä häärätään tietysti ja yritetään hiljalleen pyrkiä eteenpäin. Seuraamista on eniten työstetty, käännöksillä ja ilman. Matkat on vielä aika lyhyitä, mutta on keskitytty oikean paikan pysymiseen ja vinotuksen välttelyyn. Kontakti pysyy hyvin. Pallon paikka on vaihdellut, kainalosta taskuun, vasemmasta kädestä apparille ja maahan takapalkkana. Jälkimmäiset kaksi on olleet hyvin haastavia, mutta komiasti on poika alkanut oivaltaa että sen pallon uskaltaa ehkä sittenkin päästää silmistään hetkeksi. On se kova juttu pienelle, kumipallo. Jääviä on otettu ihan ruualla ja siinähän ne, malttia on rakenneltu erityisesti seisomiseen. Istumisessa roiskasee välillä vinoon mutta muuten jees, maahanmeno sujuu hyvin ja on nopea, luoksetulo myös vikkelä, lyhyemmällä matkalla tulee siististi eteen mutta pitemmältä juoksee vaan täysiä päin niin että ilmat pihalle. Palloa tai muuta lelua pitää edessä istuen kiltisti pienessä vedossa. Eteenlähetyksessä otetaan jo sivulletulo ja kontakti ennen pinkomista. Hallintaa on otettu sekä tuon takapalkan suhteen että toisten koirien kanssa. Siinä on työstämistä, vaikka oikeaan suuntaan onkin menty ja edistytty kovasti. Laku on sen verran tulinen ja kiihkeä luonteeltaan että nuo kuviot ei ihan läpihuutojuttuna ja yhden kerran treenillä mene jakeluun. Toiset koiratkaan ei niin häiritse muuten mutta jukupliut jos ne ottaa noutoja tai ilakoi pallojen ja patukoiden kanssa. Hiljakseen puksutetaan pösöttimen kanssa eteenpäin.

Talvitottiksia

Mitään ihmeellistä ei treenirintamalla ole ollut nyt kummankaan karvakorvan osalta. Lakun kanssa on harjoiteltu ihan peruskuvioita: jääviä, seuraamista, luoksetuloa ja eteenmenoa. Ja hallintaa, sekä lelujen suhteen (selän taakse maahan jätetty pallo / patukka on kova pala päästää silmistään, saati sitten jos se on apparilla) että toisten koirien läsnäolon suhteen. Työsarkaahan siinä on valtavasti, mutta mikäs siinä kun tuon Lakuttimen kanssa on niin kiva treenailla. Intoa siltä ei ainakaan puutu. Noudon alkeis-alkeissa on päästy siihen että piiiiitkän ja sinnikkään yrittämisen jälkeen se pitää palloa suussaan, edessä istuen pienessä vedossa, hetken. Kapulaa en ole tarjonnut muuta kuin pari kertaa viskonut sitä pitkin pihaa, mutta en ole vielä sen kanssa yrittänyt ottaa tuota pito-kuviota.

Luna on kertaillut voittaja-liikkeitä ja pääasiassa mennyt tosi hyvin treenit sen kanssa ja on saatu kasa hyviä onnistumisia. Jos nyt sitten kaukoissa onkin tahittu ja jumpattu niitä niin paljon että tulen pian allergiseksi koko liikkeelle... Mutta pääasiassa siis mennyt tosi hyvin Lunaatin treenit. Perjantaina hallilla se ei sitten osannutkaan yhtään mitään. Tunnarikapuloita maisteltiin kaikkia ja kohellettiin muutenkin siinä, ja ruutu oli aivan hukassa. Lisäksi piippaamisen määrä ja volyymi oli jotain aivan kamalaa. Eli voisi sanoa että viretila oli kaiken kaikkiaan aika pielessä sinä ehtoona. Noh. Josko siitä sitten taas noustaisiin. Ja teki se hyppynoudon tosi hienosti, metallikapulalla.

Tämmöistä perusduunia tämä on nyt ollut, ei tosiaan mitään ihmeitä. Itse olen kuumeisesti miettinyt ratkaisuja varpaidenlämmityksen suhteen treeneissä. Nyt nollakeileillä kyllä tarkenee mutta kun välissä oli muutaman viikon vähän tiukempia pakkasia niin varpaiden sulana pysyminen on aiheuttanut pientä päänvaivaa tällaiselle olemattoman ääreisverenkierron omaavalle ihmispololle. Toistaiseksi toimivin ratkaisu on ollut Nevercold-kertakäyttölämmittimet sukanpohjiin liimattuna, yhdistettynä hyviin villasukkiin, huopapohjallisiin ja Kuoma-saappaisiin. Nyt tuli tilattua myös Back on Track-pohjalliset jotka kuuleman mukaan pitäisi olla hyvin toimivat. Hevosten lämpölinimenttiäkin tuli kokeiltua, mutta tämä konsti vaatii vielä hiukan hienosäätöä. Ennen treeneihin lähtöä levitettynä vaikutus oli itse treeneissä korkeintaan kohtalainen, mutta seuraavan yön ja päivän jalat oli kuin tulessa, vaikka pesin illalla mönjät pois.

Muutama talvikuva. Nyt tuo keli meni taas niin masentavaksi että yäk. Loska lentää ja on liukasta.

Treenivuosi on alkanut

Aika hyvin tässä on alettu pääsemään taas treenailun makuun pienen joululaiskottelun jälkeen. Lakun kanssa vähän ahkerammin, ja on se Lunakin taas tokoillut ihan reippaasti.

Pienimuotoista kalsaritottistelua on kyllä häärätty sinä sivussa kotona ruokakupilla kummankin kanssa, Lakulla on ollut työn alla paikalla makaaminen ruoka-annoksen kasaamisen ajan ja Luna on jumpannut vähän kaukoja. 

Pikkumusta on käynyt jo muutaman kerran kentilläkin pyörimässä. Edellistorstaina tehtiin sosiaalitreeniä Kille-terrierin kanssa ja ihan tarpeeseen tulee kyllä tuommoiset Lakulle. Muutenkin sillä on ollut nyt pientä hallinta-teemaa kuvioissa. Viime viikolla torstaina Helena piteli patukkaa ja minä yritin kaikkeni että poika olisi malttanut istua sivulla ja ottaa kontaktin ennekuin pääsi riekkumaan. Työtä se teetti ja hiki tuli mutta kyllä se sitten alkoi hoksata mikä oli homman juoni. Perjantaina sitten samat kepposet ja vaikka edelleenkään ei helppoa ollut, nyt kuitenkin hiukan edettiin jo tässä.

Viime perjantaina käytiin myös hallitreeneissä, kun saatiin pienestä omatoimi-porukasta paikka kevääksi. Lakulle en sen ihmeempää ottanut, kun se oli jo treeninsä treenannut, mutta sen verran käytiin pyörimässä että koitin sitä vähän laittaa nippuun sielläkin, kun noutoa treenaavat dobermannit ja lentävät pallot olisi kovasti kiinnostaneet. Hallin toisella puolella harrastettiin agilitya, joten häiriötä tuli siitäkin, joskaan niistä kolinoista Laku ei piitannut. Luna on tottunut sosiaalitreenaaja, ja se tekikin ihan hirveän hyvän treenin hallilla. Seuraamista, kaukoja ja liikkeestä istumista. Vire oli iloinen, skarppi ja keskittynyt. Torstaina se oli kyllä myös varsin hilpeällä tuulella, mutta hiukan huolimaton.

Sunnuntaina tuli väännettyä Tupalassa, Luna teki kivat kaukot alkutahimisen jälkeen. Seuraamisessa se piippasi ja koitin saada volyymia alas. Viettiä oli kyllä mutta vähän pakkasi vuotamaan. Laku tutustui hyppyihin ja loikki matalaa tokoestettä pallon perässä sekä kiipeili loivaa A-estettä, mistä se tuntui kovasti tykkäävän. Ja makkaraa syötiin jäävien muodossa.

Ja tänäiltana käytiin muutaman treenikaverin kanssa luksus-sisätreeneissä eläinkaupan yhteydessä olevassa "hallissa". Sattuikin sopivalle päivälle tämä, kun ulkona oli 15 astetta pakkasta. Laku lähinnä riepotti patukkaa, mutta kun se ei näyttänyt sen enempää ihmeissään uudesta, erilaisesta paikasta olevan, otin sille parit jäävät, eteentulot ja pari seuraamisaskelta.  Sitten se bongasi metallikapulan ja kävi vähän kokeilemassa mitä semmoisella tehdään. Luna ei ihan parhaassa terässä ollut, mutta perussievästi sekin jumppasi kaukoja ja teki ruutua.

On muuten aivan mainio juttu, että nyt tuli pakkasta ja lunta! Miten hienoa kun ei kura lennä, valkkaria ei tarvi pyykätä alituiseen ja valoakin tuli maisemaan lisää paljon. Tämmöstä sitten maaliskuulle kiitos ja sitten humps kevät siihen.

Perinteiset vuodenvaihdelöpinät

Vuoden ensimmäisessä postauksessa vissiin kuuluu päivitellä ilotulituksia ja käydä itsensä kanssa jonkinlainen tavoite-ja kehitekeskustelu.

Taas on vuosi vaihtunut seuraavaan ja ei voi kuin ihmetellä miten äkkiä tuo 2013 hurahti, aivan hirveän äkkiä. Vuosi 2014 valkeni tänään pilvisen harmaana ja ankeana. Ankeana lähinnä siksi, että aamulenkeillä kävellessä tienposkia koristivat taas kerran valtavat määrät roskaa ja lasinsiruja, muistuttamasta eilisestä räiskinnästä.

Lunalla oli eilen kovin rankka päivä. Miten ehdinkin jo kuvitella että tänä vuonna pääsisi helpommalla kun on kunnon tropit valmiina. Se sai viikon etukäteen hevosille tarkoitettua Easy-Now kivennäisvalmistetta, aamulla tryptofaani-valeriaana-paukun ja 2 annosta Xanoria, ansimmäisen kolmen aikoihin ja toisen kahdeksan pintaan. Iltapäivällä se olikin aika uninen ja hiljainen, mutta kun kuuden maissa ensimmäiset paukut poksahti, silmät levisi lautasen kokoisiksi ja se alkoi oitis läähättää ja pyöriä ympyrää. Tuuppasin sen Lakun häkkiin jossa oli viltit ja kaikki päällä (siellä se on pari ukkoskuuroa viettänyt), mutta ei mennyt kuin 5 minuuttia, niin se oli hajottanut häkin oven ja yhden seinän ja jollain ihmeen konstilla saanut sen metallisen alusen sieltä pihalle. Seuraava osoite valkkarille oli sitten kylppäri, ja sielläkin sai kyytiä ensin ovi ja sitten oven eteen suojaksi nostettu puuportti. Siellä se silti loppuehtoonsa vietti riehumassa. Välillä kävin katsomassa ettei ole loukannut itseään tai tuupertunut sydänkohtaukseen. Ja oli se surkea näky. Häntä koipien välissä, pienessä kyyryssä, jäykkänä, silmät verestävänä, kieli metrin verran ulkona ja kauhea puuskutus. Niin että eipä ollut rauhoittavistakaan juuri apua. Tai toisaalta, mitähän se sitten olisi ollut ilman niitä...

Laku otti onneksi homman iisisti, ei se oikeastaan regoinut pommeihin mitenkään, vaikka meilläpäin koko naapurusto tulitti sydämensä kyllyydestä rahojaan taivaalle koko illan. Lenkit oli heitetty jo hyvissä ajoin, ja alkuillan se veteli sikeitä kun katselin telkkaria. Myöhemmin annoin sille iltapuhteeksi kunnon puruluun. Puolenyön paukkeistakaan se ei juuri välittänyt, vähän nosti päätään jos ihan talon vieressä räjähti joku isompi pommi. Yhdentoista nurkilla oli pakko päästää se pissalle, mutta ihan normaalisti sujui tämäkin. Toimintaleffat kyllä pauhasi koko ehtoon, että ne edes vähän peitti pahinta meteliä. Hirveän ihanaa, pakko nimittäin myöntää että pikkuisen jännitti jos Lakuakin pelottaa raketit. Ja kun tuo oli täällä ihan älytöntä tulitusta, ei mitään pientä pauketta.

Sitten se Take-osuus. Kahvit keitin asiaankuuluvasti, viinerit puuttuu.

Valkuainen:

Lunan osalta kaavailin viime vuonna näihin aikoihin starttaavani tokon voittajaluokassa kesällä / syksyllä ja jatkavani jälkeä ja hakua harrastelumielessä sekä käyväni agilityssa silloin tällöin. Noh. Voittajaan ei sitten menty vielä. Kevät meni treenien osalta vähän pieleen noiden mahajuttujen takia, ja kun se puoli saatiin reeraan, painittiin tunnetilaongelmien kanssa. Kunnolla on päästy itse liikkeitä treenaamaan vasta loppusyksystä. Haussa en muista käytiinkö ehkä kerran, pari alkuvuonna. No, se nyt ei ole mikään meidän laji varsinaisesti ollutkaan, kunhan on muun porukan mukana käyty metsässä hyppimässä kun se on ollut valkuaisen mielestä niin kivaa. Sama homma agilityn kanssa. Paitsi että mahdettiinko käydä tänä vuonna kuin kerran tai kaks kirmaamassa ympyränmuotoista rataa. No mutta jälkeä väännettiin ihan tosissaan ja kehitystä tuli kyllä kovasti, enemmänkin kuin mitä odotin. Siihen olen hurjan tyytyväinen. Ja tokoliikkeetkin rupesi jo loppuvuotta kohden muovautumaan aika kivasti.



Vuoden 2014 osalle nyt siis uudemman kerran tavoitteeksi päästä sinne voittajaluokkaan. Keväällä olisi ihan oikeasti suunnitelmana ilmoittautua kokeisiin. EVL:stä en sano vielä mitään, mutta periaatteessa sellainen ajatus oli että koularia ehkä en lähde voittajasta kaivelemaan, vaan sitten kun joskus se ensimmäinen ykkönen rapsahtaa niin loikkaan erikoisvoittajaan sitten suoraan. Mutta se voi olla että sitä päivää saa sitten odotella. Katsellaan miltä näyttää. Jäljen osalle pirusti treeniä alkukauteen, käydään läpi koerutiineja ja annetaan liinaa. Ja loppusyksystä olisi sitten ajatus käydä kokeilemassa onneaan FH1-kokeessa. Katsotaan kuinka paputiimin käy tosipaikan edessä.



Pikkumusta:

Lakun menneen vuoden tavoitteena ei ollutkaan muuta kuin syntyä onnellisten tähtien alla ja kotiutua porilaisiin maisemiin, ja sitten alkaa tutustua palveluskoiralajien ihmeelliseen maailmaan. Vuosi sitten tähän aikaan en edes vielä tiennyt pojan olemassaolosta, mutta beauceroninpuutostila oli kyllä vakava. Odottelin sormet ristissä mahdollisuutta omaan, Tomeraan  sellaiseen. Maaliskuun toinen päivä se sitten tapahtui, sain sähköpostia otsikolla 'Pentuja', ja heitin ehkä parikin kolmoisvolttia ja kärrynpyörää silkasta ilosta (tai yritin ainakin). Huhtikuun puolivälissä neljäkiloinen, musta, pieni, vähän totinen pallero sitten matkusti kotiin ja osoittautui vielä hurmaavammaksi otukseksi kuin mitä osasin kuvitella. Vuoden aikana se on tuonut niin valtavasti iloa, onnea ja hymyä huulille että sitä voisi melkein väittää terveysvaikutteiseksi koiranpennuksi. Kulunut vuosi kun muilta osin ei ehkä ollut kaikista helpoin sellainen. Mutta onni on oma Lakutin.

Ensi vuodeksi ei pojalle ole vielä mitään koekäyntejä suunnitelmissa, mutta treenaillaan ahkerasti, kevättalven painotus tottiksessa ja sitten taas jälkeä, puruissakin olisi ajatus jatkaa keväällä. Perusliikkeitä otetaan haltuun askel kerrallaan, jäljelle roiskastaan esineet ja yritetään tuottaa vähän rauhaa ja keskittymistä sinne pellolle enemmän. Jossain kohtaa olisi tarkoitus käydä ainakin lonkka-ja kyynärkuvissa Kankaanpäässä, luultavasti syksyllä.

Että ei kai tässä sitten sen enempää lätinää tarvita. Vuoden ekat treenitkin tuli jo vedettyä, kävin Lakun kanssa Tupalan kentällä touhuamassa päivällä, otin hiukan seuraamista, jäävät aidan vieressä, pari luoksetuloa ja eteenlähetyksen. Nuoriso paukutti jämä-pommejaan jossain etäämmällä, mutta emme häiriintyneet moisesta. Lunan jätin suosiolla kotiin, se saa tasailla stressikäyriään nyt muutaman päivän ennenkuin sen tarvii taas käyttää aivojaan sen enempää.

Joulunalusreenit ja tunnisteet

Läiskinpähän tuossa sadepäivän ratoksi tunnisteita teksteihin, pari sanaa niistä. Toko-tunniste viittaa lähinnä Lunan tottelevaisuustreeneihin ja tottis taas Lakun jos nyt ajattelee että valkkari harrastaa sitä tokoa ja beussi pk-puolta, niin löytyy paremmin vaikka termejä välillä tuleekin viljeltyä iloisesti sekaisin. IBD-tunnisteella löytyy viittauksia myös mahavaivaraportointeihin ennen Lunan varsinaista diagnoosia kun sitä se nyt on ollut kumminkin. Häiriö ja hallinta sivuaa pitkälti samantyyppisiä juttuja, eli sosiaalitreenejä, häiriö-paikkiksia ja semmoisia. Toisinaan hallinnalla viitataan sen pettämiseen... *viheltelyä* Aika pikaiseen tuli nuo tagit kylvettyä, että jotain huteja ja puutteita taatusti löytyy.

Ja sitten niihin itse reenilöihin.

Tiistaina oli Lakun kanssa penturyhmän tottikset, seuraamista ohjelmassa, käännöksillä ja ilman ja jääviä. Ei meitä ollutkaan nyt kuin kaksi, Paavo-bortsu ja Laku. Lunakin oli autonperässä mukana ja otin sitten senkin kanssa lopuksi pienet kaukot ja annoin palautetta kipposeuruun piippaamisesta.

Torstaiporukalla oli treenit tuttuun tapaan. Luna nuuski tunnarikapuloita häirittynä (yksi parhaista kavereista, borderterrieri Kille, teki seuraamista siinä ympärillä), ja teki 5/5 oikeaa suoritusta. Lopuksi vielä parit luoksarin stopit ja kaukojen makuulta seisomaannousua. Siinä tuntuu olevan jotain tahmeutta nyt, kovin usein tarjoaa istumista mieluummin. Sillä tuntuu kyllä olevan vähän alaselkäkin jumissa, mahtaako vaikuttaa asiaan. Laku hämmästytti osaamisellaan, ihan itsenikin. Se teki seuraamista käännöksillä, myös täyskäännöstä. En tajua miten sen kanssa voi nyt jo muka semmoisiakin tehdä, mutta kappas vaan, näköjään voi. Sitten otin jääviä henkilöryhmässä. Oli Lakun ensimmäinen henkilöryhmätreeni ja sinne sitten vaan. Ei sitä kyllä henkilöt kiinnostaneet tipan vertaa ja jääviä teki ihan samalla tavalla kuin muutenkin, mitä nyt istumisessa meinasi vinottaa. Lopuksi riehuttiin patukan kanssa sitten ihan kunnolla ja ihan ihmeissäni vein pojan autoon. Se on kehittynyt ihan huimasti yhtäkkiä. Mistä lähtien se on muka osannut tehdä jääviä liikkeitä? Ja mistä lähtien se on ihan oikeasti seurannut, muutenkin kuin kaksi askelta seinän vieressä? Ja henkilöryhmä? Miten voi olla että kun kakara tuupataan ensimmäistä kertaa semmoiseen, se ei välitä tuon taivaallista, ei sen enempää halua käydä nuuskimassa kuin paineistukaan. Ja sitten se vielä tuli "kentälle" (parkkipaikalle siis) jonkinlaisessa hallinnassa, eli nätisti vieressä kävellen eikä neliveto päällä huutaen. Ja intoa piisasi silti ihan kauheasti mutta yleistä kohellusta vähemmän.

Tänään kävin heti aamulla metsälenkit ja heitin perään Ulvilan kentällä treenit. Satoi ihan kaatamalla. Vettä. Yhhh... Luna juoksi ruutuun, otti luoksarin stoppeja ja askelsiirtymiä. Ja oli muuten hirmu hyvällä fiiliksellä mukana. Taisteli lelusta (mitä ihmettä), keskittyi hyvin ja vire oli aivan loistava. Otin ruutua niin että välillä palkka tuli pelkästä sinne juoksemisesta, välillä maahanmenosta ja kerran huusin sen sieltä seuraamaankin. Lakun kanssa otettiin sitä seuraamista vaihteeksi, ja kääntyiltiin. Sillä oli ihan hirveästi virtaa ja kuumui pallosta kauheasti, mutta vikalla pätkällä saatiin aivan nappisuoritus vaikka alkuun meinasi vähän olla liian lennokasta meno. Jäävätkin otin kertaalleen. Seisomisessakin voi jo vähän itse liikkua eteenpäin ja se pysyy. Loppuun eteenlähetys ja riemu isosta keltaisesta pallosta.

Nyt pitäisi vielä viitsiytyä tuonne syysmyräkkää muistuttavaan keliin pissalenkille ja sen jälkeen voisi hörppiä pari mukia Blossania joulutorttujen kera. :)

TeamBeans toivottaa oikein lämpöistä ja mukavaa joulua! Pakko laittaa muutama lumikuva... Olihan sitä tuossa parina päivänä maa valkea.

Joululaiskotusta treenirintamalla

Parilla viime viikolla on nyt jäänyt treenit vähän vähemmälle. Sitä on mukamas tohoottanut kaikkea muuta olennaista. Ollut pikkujoulua, hevimetallia, leipomisia, jouluostoksia ja rehellistä lorvikatarria.

Eilen kävin kentällä ottamassa Lunalle ruutuja ja Lakulle jääviä ja esineilmaisuja. Luna oli hyvin kartalla ruututreenissä, intoakin piisasi. Otin lopuksi pari toistoa ilman että kuppia oli ruudussa valmiina, ja kävin palkkaamassa vasta maahanmenosta. Ja viimeiseksi sitten loppukippo ruutuun, pätkä seuraamista ja lähetys. Ei valittamista, paitsi että nyt pakkasi ärsyttämään tuo vuotaminen taas. Vietti kun nousee niin pakkaa piippaamaan vähän liikaa ja siitä joutui nyt huomauttelemaan. Se on päässyt vähän vai vihkaa sieltä taas nousemaan se mölyäminen, kun en ole kiinnittänyt siihen niin huomiota.

Laku tuli kentälle nätisti vieressä kävellen ja teki jääviä niin pätevästi että hämmästyin ihan oikeasti. Käveli vieressä (en seuruuttanut, vaikka sitä se kyllä tarjosi), ja maahanmeno meni jo melkein sinnepäin, eli liikkeestä tippui alas ja jäi siihen vaikka kävin kävelemässä vähän matkan päässä. Istuminenkin tapahtui nopeasti mutta siinä sai vähän enemmän ottaa toistoja että sai jättää paikoilleen. Seisomisessa ollaan vasta siinä että steppaan paikallani. Sitten otin sille jälki-esineilmaisuja, nyt toista kertaa ja poikahan tarjosi itse jo maahanmenoa esineellä. Ei oo tosi. Vinoon se kyllä meni aika usein mutta kun kuljin ihan vieressä niin silloin pamahti suoraksi menosuuntaan. Lunalle taisin nuo opettaa niin että esineet oli mun ja koiran välissä ja tavallaan kutsuin sitä luokse. Ja Lunalla oli purkit esineiden alla. Laku sai makkaraa kädestä niin että samalla kädellä otin esineen ja vaihdoin ruokaan. Mutta voisi kai sillekin nuo purkit opettaa. Saas nähdä miten käypi, näkyvä ruoka (tai kippo, kun se tietää että siellä on eväitä) saa kierrokset niin kovin korkealle ettei se malta pysyä nahoissaan. Kun eihän sille ole ikinä ruokaa annettu, nälkään voi kuolla hetkenä minä hyvänsä.

Muuten ei sitten erikoisempia kuulumisia, joulua odotellessa. Jouluinen keli lumineen ja pakkasineen olisi myös hurjan kiva juttu.

Seija-myrsky järjesti pientä luomuagilitya metsälenkin varrelle.

Luna posettaa sievänä.