Eilen kävin kentällä ottamassa Lunalle ruutuja ja Lakulle jääviä ja esineilmaisuja. Luna oli hyvin kartalla ruututreenissä, intoakin piisasi. Otin lopuksi pari toistoa ilman että kuppia oli ruudussa valmiina, ja kävin palkkaamassa vasta maahanmenosta. Ja viimeiseksi sitten loppukippo ruutuun, pätkä seuraamista ja lähetys. Ei valittamista, paitsi että nyt pakkasi ärsyttämään tuo vuotaminen taas. Vietti kun nousee niin pakkaa piippaamaan vähän liikaa ja siitä joutui nyt huomauttelemaan. Se on päässyt vähän vai vihkaa sieltä taas nousemaan se mölyäminen, kun en ole kiinnittänyt siihen niin huomiota.
Laku tuli kentälle nätisti vieressä kävellen ja teki jääviä niin pätevästi että hämmästyin ihan oikeasti. Käveli vieressä (en seuruuttanut, vaikka sitä se kyllä tarjosi), ja maahanmeno meni jo melkein sinnepäin, eli liikkeestä tippui alas ja jäi siihen vaikka kävin kävelemässä vähän matkan päässä. Istuminenkin tapahtui nopeasti mutta siinä sai vähän enemmän ottaa toistoja että sai jättää paikoilleen. Seisomisessa ollaan vasta siinä että steppaan paikallani. Sitten otin sille jälki-esineilmaisuja, nyt toista kertaa ja poikahan tarjosi itse jo maahanmenoa esineellä. Ei oo tosi. Vinoon se kyllä meni aika usein mutta kun kuljin ihan vieressä niin silloin pamahti suoraksi menosuuntaan. Lunalle taisin nuo opettaa niin että esineet oli mun ja koiran välissä ja tavallaan kutsuin sitä luokse. Ja Lunalla oli purkit esineiden alla. Laku sai makkaraa kädestä niin että samalla kädellä otin esineen ja vaihdoin ruokaan. Mutta voisi kai sillekin nuo purkit opettaa. Saas nähdä miten käypi, näkyvä ruoka (tai kippo, kun se tietää että siellä on eväitä) saa kierrokset niin kovin korkealle ettei se malta pysyä nahoissaan. Kun eihän sille ole ikinä ruokaa annettu, nälkään voi kuolla hetkenä minä hyvänsä.
Muuten ei sitten erikoisempia kuulumisia, joulua odotellessa. Jouluinen keli lumineen ja pakkasineen olisi myös hurjan kiva juttu.
![]() |
| Seija-myrsky järjesti pientä luomuagilitya metsälenkin varrelle. |
![]() |
| Luna posettaa sievänä. |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti