Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

tiistai 7. elokuuta 2012

Kyllä me vielä hengissä ollaan

Pientä blogilaiskottelua ilmassa, laitetaas pikapäivitystä, ei me kuitenkaan ihan pelkästään löhöilty olla.

Jälkeä on poljettu joka viikko, välillä menee aivan pirun hyvin ja sitten valitettavasti pari kertaa on käynyt niinkin että Lunan ääniarkuus on laittanut homman plörinäksi ja jäljestys on jäänyt pamausten takia kesken. Pääasiassa on kuitenkin mennyt hyvin, 300 askelta on tallottu suunnilleen, kulmia ollut 2-5 kpl ja tyhjiä 2-4 x 4 askeleen sarjoja. Tarkoitus olisi seuraavaksi pidentää noita "tyhjäsarjoja" 6-10 askeleeseen. Loppupalkka on tullut jäljen lopussa mun taskusta, kippo ei siis enää ole maassa jäljen päässä koska tuo ketku haistaa sen ja sitten saa tapella niistä viimesistä askelista.

Tokorintamalla on oltu vähän laiskempia, mutta kapulan pitoharjoituksia on otettu, askelsiirtymiä perusasennossa kaikkiin suuntiin, seisomista olen vahvistellut sekä luoksarin yhteydessä, seuruussa ja takaperin koiran edellä juosten (vinkki: tarkista missä kentän esteet tönöttää ennen juoksentelua...). Paljon on otettu myös ihan läpijuoksuja ennakoinnin estämiseksi, mutta toistoja tuo liike ei kyllä hirveästi kestä sellaisenaan.

Agilityn alkeiskurssi loppui, saatiin kaikki esteet kertaalleen käytyä läpi (paitsi kepit jäi esittelyn varaan), ja nyt jatketaan sitten Kaisu Meuselin kurssilla eteenpäin. Tämä onkin nyt vaan 4 kerran kurssi, täytyy sitten katsoa jatketaanko samaa höyryä vielä perään vai pidetäänkö paussia ja katsellaan talvella hallikursseja sitten, kun jälkisesonkikin on ohi. Mutta nyt sinne siis, ja agista suoraan mökille pariksi päiväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti