Lunaatti kävi tänään rokotuksilla, ja nyt on kolmeksi vuodeksi ne hommat kunnossa sitten taas. Mainitsin samalla maanantaista asti jatkuneesta löysämahaisuudesta / ripulista, ja eläinlääkäri neuvoi hoitamaan nyt Attapectinilla ja syöttämään normaalia ruokaa, ja jossei helpota, aloitetaan Tylosin. Kipeältä tuo valkuainen ei vaikuta yhtään, vaan päinvastoin on ollut hyvinkin riehakas ja iloinen alkuviikon. Ehkä syynä oli pieni lampaan luu, jonka annoin sunnuntai iltana. Kai se on uskottava ettei se maha vaan kestä niitä aitoja luita ja tyytyä pelkkiin nahkarulliin silloin tällöin että pysyisi hammaskivi loitolla. Ydinluuta kyllä joskus kalvoi ilman mahavaivoja, siitä kun niin vähän edes saa irti. Muuten on kyllä masu pysynyt pitkään hyvänä. Lihoista kestää lampaan ja poron, kananmuna on ok ja juusto, lohta en ole antanut kuin pari kertaa mutta ei siitäkään ole mitään oireita tullut. Pitäydytään näissä siis.
Rokotusreissun jälkeen hain Mustista ja Mirristä likalle valjaat, lähinnä sitä varten jos päästäisiin sitä vetojuoksua kokeilemaan. Kuulemma alkuun pääsee ihan perus Y-valjaillakin, joten ostin sitten Jokken punaiset sellaiset, oli vielä tarjouksessakin. Jos enemmän innostutaan ja tuntuu ettei nuo asiaansa aja, niin hommaan sitten ihan kunnon huskyvaljaat.
 |
| Varusteposeeraus. |
 |
| Tonttulakki vaan puuttuu päästä. |
 |
| "Suksi nyt helvettiin siitä filmaamasta." |
 |
| Ja kun räpsimisen makuun taas päästiin... |
 |
| Luna vaikuttaa siltä että sillä olis muutakin tekemistä kuin pönöttää keskellä olohuonetta poseeraamassa. |
|
|
Tänään ei treenailtukaan sitten kuin aamuruualla pätkä seuraamista ja käännökset molempiin suuntiin. Huomenna sitten taas tottistellaan. Toivottavasti tuo maha nyt rauhoittuu taas ettei mitään antibiootteja tarvittaisi.
Normi yyt ottaa helposti henkeen jos koira vetää ihan tosissaan. Vetopiste on niin ylhäällä. Jokeilla mekin alotettiin - ja lopetettiin, ku kurkku vaan pihisi. Tulipa mieleen. :)
VastaaPoistaJäi puuttumaan nimim. nieluhysteerinen :DD Mutta jos Lunaatti vetää silleen siivosti, eikä heti peräsuoli pitkänä niinku joku silakkakoira (joka ei edelleenkään osaa säädellä vetotahtiaan..)
VastaaPoistaTuu, tuota mäkin vhän mietin. Mutta kah, katotaan miten käy kun päästään kokeilun makuun. Jos vaikuttaa siltä että kähisee niin hommataan sitten kunnon vermeet. Ja mulle mm kypärä, polvisuojukset tai ehkä jopa haarniska... Nurin mennään kumminkin. :D
VastaaPoistaTäytyy mennä joskus kimppalenkille ku saan noi Ricon valjaat tuunattua. Jos tuut haarniskassa, taitaisin juosta pienen hajuraon päässä..
VastaaPoista