Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

lauantai 17. elokuuta 2013

Kesäkuvia ja jälkiyllärin ontuva toteutus

Pistetään nyt tännekin niitä suvikuvia.

Jalkkis on niin parasta.

Elokuun ilta

Vesiriemuja






Kirmailukaverina Annan vintit.
Laku ja uusi ystävä, samanikäinen beussipoika Rilli.






Jälkeä on juu poljettu tasaiseen tahtiin. Lakulla sujuu oikein hyvin, Lunan kanssa touhu on hiukan vaihtelevaa. Joskus se menee huiman taitavasti ja ajaa vaikeitakin jälkiä kuin vanha tekijä, ja joskus taas vaikeuksia on vähän enemmän. Olen nyt ajanut sitä ihan tarkoituksella eteenpäin ja tehnyt haastavampia jälkiä. Jos on ollut helppo alusta, olen viljellyt paljon kulmia, piikkejä ja serpentiinejä ja tallonut sille harhoja. Alkuviikosta menikin tällainen 700 askeleen jälki 7 kulmalla (joista yksi piikki), serpentiinillä, 2 harhalla ja 6 esineellä aivan huikean hyvin ja jäljelt poistuttiin sambaten. Tänään sitten ajattelin yllättää valkkarin ja teinkin superhelpon 100 askeleen namijäljen kosteaan nurmikkoon, joka askeleella nakkia, päässä yksi esine josta koko päivän ateria. Kuin ekaluokkalaisen matematiikkatehtävä lukiolaiselle. Paalun sijasta neiti olisi tänään kuitenkin mielummin keskittynyt viereisen puskan nuuskimiseen ja merkkailuun. Tästä hieman huomautettiin ja homma jatkui. Taisi se vähän ihmeissään olla nakkisuorasta. Esineellä tuli joku käsittämätön aivopieru, Luna reagoi esineeseen, mutta päätti että jaa tässä onkin muka kulma ja lähti soveltamaan omiaan henkseleitä paukutellen. Että juurikin näin. Noh, jatkossa ehkä Lunan iloiset jälkiyllätykset toeutetaan hiukan toisella tavalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti