Sivut

kevät

kevät
Oma kuva
Blogissa tarinoidaan elämästä valloittavan paimenkaksikon kanssa, päätähtinä valkoinenpaimenkoiranarttu Luna ja beauceronuros Laku. Blogin ajatus on toimia lähinää treenipäiväkirjana, mutta tottakai mukaan mahtuu kaikenlaista muutakin temmellystä.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Koitetaan pitää kaikki langat käsissä

Kun hommahan on niin että näissä toko/tottis-puuhissa on aina niin monta liikkuvaa osaa ettei meinaa aina kärryillä pysyä. Jotain kun keskittyy vahvistamaan niin joku toinen juttu lipsuu hyppysistä. Kuten nyt vaikka nouto (onko se hei ikinä valmis...?) tai vaikka luoksari pysäytyksillä, jotka olikin itseasiassa juuri tämän päivän treenien aiheina. Ja kai se koskee ihan kokonaisuuttakin, ei saisi mitään liikettä unohtaa kovin pitkäksi aikaa vaikka koira sen muka osaakin niin valtavan erinomaisesti. Eikä häiriötreeniä, niitäkin on pakko välillä muistutella vaikka häiriönsieto jo oliskin hyvä, ja aina voi sitten keksiä uusia, häiriötekijöitä ja -ympäristöjä siis.

Alkuviikolla laamailtiin vailla mitään järkevää ideaa, naksuttelin nätisti kävelyä lenkillä ja tein parit laiskat kaukot ja paikkamakuut (sisällä!). Torstain kimppatreeneissä otettiin vähän vastaava satsi kuin viime viikolla ideana pysytellä melko korkeassa vietissä. Harjoitus yritettiin lopettaa parhaaseen vireeseen mutta vähän meni lopussa hösläämiseksi. Alkuun otettiin yleisesti juosten pysäytyksiä makuulle, istumaan ja seisomaan, jäävät ja luoksaria. Pallopalkalla ja ruuallakin. Loppupalkalle oli ideana ottaa nouto, ja käytössä oli omaa isompi lainakapula. Luna nousi hyvin ja oli ihan tarmokkaasti lähdössä kapulalle mutta hämmentyi sitten lisäviritys-yrityksistä (pidin pannasta ja goutsi potki kapulaa ja hetsaili) ja katseili meidän puuhia ihmeissään. Noh, otettiin sitten ilman ylimääräisi kepposia. Ensin pureskeli tosi rumasti ja teetin uudestaan, pureskeli vähemmän, kielsin siitä ja vapautin palkalle kun oli pienen hetken mälväämättä. Nooh, olis ehkä voinut lopettaa aikaisemminkin jo, pikkuvalkkarin aivot ei jaksaneet oikein enää säkenöidä tuossa noutohommassa.

Tänään tein kotipihassa kapulan pitoharjoituksia ajatuksena puuttua pureskeluun (taas). Kielsin järsimisestä, kehuin nätisti pitämisestä ja palkkasin kun oli hetken pitänyt hiljaa. Nappula palkkana. Välillä pidin napuja näkyvillä kädessä. Ainakin tämän harjoituksen aikana toimi tuo, viimeisissä toistoissa ei kieltoa tarvittu enää. Kokonaista noutoliikettä en edes ottanut. Sitten juosten pari stoppia ja luoksareita otin. Ja ketku ennakoi! Törkeästi jopa. Ei lähtemistä, vaan sitä pysäytystä. Läpijuoksuun meinaa vaan tarvita kauheat ylimääräiset hihkumiset ja tuletuletulepianjee. En sitten ottanut yhtään luoksaria stopeilla vaan koitin vaan hieroa niitä läpijuoksuja. Niin, koitin juu. Ekalla tule-käskyllä tuo nousi seisomaan, tokalla hiippaili 2 metriä ja sitten vasta pinkoi. Ääh. Yritin ottaa lentäviä lähtöjä itsen vielä juostessa poispäin, jäykkänä seisoen kutsuja, koitin jättää koira kävellen, juosten, lyhyellä matkalla, pitkällä matkalla, lähdin juoksuun heti kutsuttuani... Ja lopetin sitten siihen kun sain sen yhden hyvän läpijuoksun ensimmäisestä käskysanasta (palkka näkyvillä käsissä). Mutta huh, tuntuu että tuohon tarvitaan nyt sekä treeniä että hyviä neuvoja... Yleisfiilis oli tänään kyllä vaikeuksista huolimatta iloinen ja rento, ja loppujen lopuksi ihan hyvä ja ajatuksia herättävä reeni.

Aamulenkillä oli tänään niin nätti keli että piti ihan kuvia räpsiä.









2 kommenttia:

  1. Missä te oikein aamulenkkeilette? oO Nii hianot maisemat!

    VastaaPoista
  2. Totta turiset, paljon on harjoiteltavaa, meilläkin ihan retuperällä osa liikkeistä (just vaikkapa noutoa ei olla tehty aikoihin!) samoin kuin häiriö, mut ehkä ne sit vielä joskus kaikki kasaantuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. :)
    Oletteko tehneet läpijuoksuja niin et heität pallon kesken juoksun kun etenee toivotulla tavalla (esim. rento laukka)? Rene menee ainakin herkästi sekaisin jos huomautan jostakin, joten jos alkaa ennakoida tuumin vaan että "oho" ja vien takaisin. Sitten jotain apua käyttäen tehdään vauhdikas luoksetulo että pääsee palkkaamaan oikeasta, ja sitten seuraavaksi ilman apuja ja palkka lentää heti kun vähänkin lähtee liikkeelle.

    VastaaPoista