Ollaan aloiteltu siis ruudun harjoittelu. Aluksi oli vähän sellainen olo ettei ollut hajuakaan mistä aloittaisi ja miten etenisi mutta eiköhän se tästä ala hahmottua pikku hiljaa. Lähdettiin liikkeelle ihan kosketusalustan kanssa, alusta keskelle ruutua, nakkia käteen ja naksutin paukkumaan. Ajattelin vähän sellaista suunnitelmaa että aika pian heivaisi sen alustan pois ja koittaisi saada jo hyvissä ajoin koiralle mielikuvaa nimenomaan siitä tötsien ja nauhojen keskelle asettumisesta ja kontaktin ottamisesta siinä. Se, miten jouheasti se onnistuu, jää nähtäväksi. Mietittiin myös sitä, että kannattaako koira opettaa suoraan menemään maahan ruutuun vai ensin huutaa pysäytyskäsky. Ehkä kallistun jälkimmäisen puoleen, jotenkin sellainen olo, että helposti ekasta maahanmenokäskystä koira jää kuitenkin vaan toljottamaan jos sen vauhdista huutaa. Mutta mutta. Sitten on se, että jos koiran opettaisi siihen että käsky "ruutu" tarkoittaa: juokse kovaa törppöjen keskelle, pysähdy, käänny ja ota kontakti akkaan. Jolloin erillistä pysäytyskäskyä ei periaatteessa pitäisi tarvita, jos koira hahmottaa oikean alueen hyvin. Periaatteessa. Mutta treeniähän se vaatii ihan hitosti, ei ole koiralle mikään helppo tehtävä sijoittaa itseään oikeassa suhteessa törppöihin ja nauhoihin jotka on niinkin etäällä toisistaan. Joopa joo, katsotaan nyt miten tämä lähtee muovautumaan.
Eilisissä treeneissä siis keskityttiin taistelemaan pakkasta vastaan ja juurikin siihen ruutuun, alkuun kosketusalustan kanssa naksutellen ja lopuksi pari kertaa lelulla niin että lelu odotti ruudussa. Näitä ilmeisesti olisi tarkoitus molempia treenata rinnakkain, tekniikkaa ja vauhtia. Ilmanala oli talvisen rapsakat -15 astetta, ja itsensä lämpimänä pitämisestä alkaa muodostua oma taiteenlajinsa. Hyväksi tuli nyt havaittua sekä Motonetin halpis-pilkkisaappaat (arvokkaammat varmasti toimisivat vielä paremmin mutta tänä talvena oli nyt varaa vain noihin) ja puolikkaan terveyssiteen malliset sukkiin liimattavat kertakäyttö varpaanlämmittimet. Sitten oli tuplasormikkaat ja päällä huopalapaset.
Keskiviikkona käytiin eläinlääkärissä masuasioissa. Ripulia on taas ollut viime aikoina hirmu usein kuten viime kirjoituksessa tuli mainittua. Ell tutki Lunan päällisin puolin, otettiin lämpö, koplattiin maha ja peräsuoli, kuunneltiin sydän ja keuhkot. Kaikki näiltä osin normaalit. Juteltiin ruokinnasta ja todettiin ettei tämä taida nyt olla ruuasta kiinni. Ainakaan itse en mihinkään allergiaan usko pätkääkään tässä tapauksessa enkä taaskaan suostunut investoimaan lääkinnällisiin ihmenappuloihin. Ell kirjoitti lähetteen Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan, josta sitten soitettiinkin heti seuraavana päivänä ja saatiin helmikuun 11. päivä aika sinne tutkimuksiin. Ultraäänitutkimus ainakin olisi tarkoitus ottaa ja ilmeisesti tähystyskin koepaloineen jossain kohtaa. Tutkivat ulostenäytteet ja verikokeet. IBD:ltähän tämä vähän kai haiskahtaa mutta katsotaan nyt mitä tuolla Helsingissä selviää.
Jaahas teilläkin ruutua tehdään, sama juttu täällä. Käsittääkseni ei ole hyvä että koira ennakoi maahan menoa, joten itse ainakaan en aio sitä juurikaan tehdä ruudussa. Me ollaan nyt jonkin aikaa tehty ruudun, luoksarin ja eteen menon pohjia niin että aluksi opetin Renen menemään minusta kaukana maahan. Ensin parin metrin päästä, sitten kauempaa. Nyt kun tuota perustreeniä on tehty jonnin aikaa niin huomaapi työnsä tulokset. Kokeilin luoksarin pysäytystä ja se meni kerta laakista aika kivasti. Tokoilu on hauskaa puuhaa! :) Ai niin ja meidän kaukot parani heti kun opetin tuon tarjoamaan peruuttamista.
VastaaPoistaKiitti vinkeistä! Mäkin olin jotenkin huomaavinani että luoksetulossa maahanmeno tuntuu helpommalta kuin se seisominen... Vaikka sitä on paljon vähemmän treenattu.
Poista